AFP
Turkin keskuspankki lähes kaksinkertaisti ohjauskorkonsa torstaina. Keskuspankki nosti ohjauskoron 8,5 prosentista 15 prosenttiin ensimmäisessä kokouksessaan sen jälkeen, kun Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan valitsi hallintoonsa sijoittajien suosimia nimiä.
Valtiovarainministeriksi valittiin rahoitusalan yhtiö Merrill Lynchin entinen ekonomisti Mehmet Simsek ja maan keskuspankin johtoon nimitettiin Hafize Gaye Erkan. Aiemmin Erkan on työskennellyt Yhdysvaltain finanssialalla Wall Streetillä muun muassa kiinteistöalan rahoitusyhtiö Greystonelle ja suurpankki Goldman Sachsille.
Viime vuosina Turkin keskuspankki on laskenut ohjauskorkojaan itsepäisesti, mutta nyt linja näyttää kääntyneen taloustieteen valtavirran mukaiseksi.
Erdoganin epätavanomaisen näkemyksen mukaan korkeat korot edistävät kuluttajahintojen nousua, kun yleisesti asian ajatellaan olevan päinvastoin. Turkin keskuspankkia ei pidetä poliittisesta ohjauksesta riippumattomana, ja sen korkolinjaa onkin laajalti pidetty Erdoganin käsialana.
Turkkilaiset tiedotusvälineet ovat kertoneet, että Simsek suostui liittymään hallitukseen vasta saatuaan takeet siitä, että hän saa toimia vapaasti parhaaksi katsomallaan tavalla.
Nyt keskuspankki lupasi yksinkertaistaa ja parantaa politiikkaa, jota Erdoganin aiemmat hallitukset ovat harjoittaneet yrittäessään selviytyä Turkin pahimmasta talouskriisistä sitten 1990-luvun.
- Rahapolitiikkaa kiristetään asteittain ja ajallaan niin paljon kuin on tarpeellista, kunnes inflaationäkymät paranevat merkittävästi, keskuspankki totesi lausunnossaan.
Kuluttajahintojen nousu on piinannut Turkkia viiden vuoden ajan.
Kaksi vuotta sitten Erdogan patisti keskuspankkia alentamaan korkoja osana uutta talousmallia, jossa keskitytään talouskasvuun ja uusien työpaikkojen luomiseen. Rahapolitiikan on katsottu kiihdyttäneen Turkin inflaatiota hurjiin lukemiin.
Virallisten lukujen mukaan Turkin inflaatio laski toukokuussa alle 40 prosentin ensi kertaa yli vuoteen. Todellisia inflaatiolukuja pidetään kuitenkin paljon suurempina, ja riippumattomien ekonomistien arvioiden mukaan inflaatio olisi yli sadassa prosentissa.