STT

Juho Eerolasta lakivaliokunnan puheenjohtaja, johtopestit myös Huhtasaarelle ja Rydmanille

STT - logo STT 22.06.2023 13:24:07 STT
Lakivaliokunnan johtoon siirtyy edellisellä kaudella eduskunnan toisena varapuhemiehenä toiminut Juho Eerola. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on nimennyt ehdokkaansa eduskunnan valiokuntien puheenjohtajiksi ja varapuheenjohtajiksi.

Talousvaliokunnan puheenjohtajaksi ryhmä esittää Sakari Puistoa. Lakivaliokunnan johtoon siirtyy edellisellä kaudella eduskunnan toisena varapuhemiehenä toiminut Juho Eerola. Hallintovaliokunnan johtoon nousee Mauri Peltokangas. Jenna Simula ja Ritva Elomaa jakavat maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajuuden ja toimivat molemmat puheenjohtajina kahden vuoden verran.

Suuren valiokunnan varapuheenjohtajaksi ryhmä haluaa Laura Huhtasaaren ja perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajaksi puolestaan Wille Rydmanin. Muut varapuheenjohtajapaikat menevät Veijo Niemelle (tarkastusvaliokunta) ja Ari Koposelle (sivistysvaliokunta).

Eduskuntapuolueet jakoivat valiokuntien puheenjohtajuudet keskenään vaalien jälkeen. Valiokunnat valitsevat puheenjohtajat kokouksissaan puolueiden ehdotusten pohjalta.

jeudi 22 juin 2023 16:24:07 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.