-?Alkamassa on uusi elämä ja uudet jännittävät haasteet, Viivi Avellán paljastaa. Kuva: Terhi Ylimäinen
Seitsemän vuotta Singaporessa asunutta Viivi Avellánia odottaa jälleen suuri muutos ja muutto Yhdysvaltoihin. -?Pojat ovat innoissaan, koska Kaliforniassa voi urheilla ulkona.
Viivi Avellánin elämässä on käynnistymässä uusi elämänvaihe. Singaporessa seitsemän vuotta asunut Avellán muuttaa Los Angelesiin. Muuton syy on hänen kovaa vauhtia kasvava yritystoimintansa Yhdysvalloissa.
-?Alkamassa on uusi elämä ja uudet jännittävät haasteet, Viivi Avellán paljastaa.
Ennen isoa elämänmuutosta perheen kanssa vietetään kesää Suomessa. Viivi puhui päiväkausia ennalta, mitä tekee heti Suomeen saavuttuaan. Niin myös tapahtui. Hän lämmitti saunan ja nautti pitkään löylyistä.
-?Sauna ja saunakulttuuriin liittyvä puuhastelu maadoittavat minua yhteyteen lapsuudesta lähtien tutuiksi tulleiden asioiden ja tunteiden kanssa. Se tuntuu henkisesti hyvin tärkeältä tässä koko ajan muuttuvassa maailmassa, Viivi Avellán sanoo.
Saunan luoma rentoutuminen myös inspiroi.
-?Olen saanut monet parhaista työideoistani saunassa.
Ulkomailla asuminen on lujittanut suhdetta saunaan. Se on käynyt selväksi erityisesti parina viime kesänä.
-?Saunon entistä enemmän ja jään usein istumaan lauteille pitkäksi aikaa. Mieskin huikkaa välillä, että kykitkö taas siellä saunassa, Viivi nauraa.
-?Unelmoin omasta puusaunasta meren läheisyydessä, hän lisää.
Saunaa rakastava Avellán aikoo hankkia sähkösaunan myös Kaliforniaan. Kuva: Terhi Ylimäinen
Singaporessa aluksi kerrostalossa asunut perhe löysi etsinnän jälkeen omalla pihalla varustetun talon. Viivi oli tilaamassa sinne virolaista tynnyrisaunaa, kunnes selvisi, ettei pihapiirissä tulen sytyttäminen ollut suositeltavaa.
Aidon saunan kaipuu tulee jatkumaan, sillä Kaliforniassakaan ei katsota hyvällä pihapiirin tulipesiä.
-?Mutta sähkökiukaalla varustetun saunan aion sinne hankkia.
Ja nyt kesän mittaan puusaunan löylyistä voi nauttia vaikka vähän varastoonkin. Juhannusta vietetään saunomisen ohessa suvun ja ystävien seurassa kesästä nauttien.
-?Singaporen kuumuuteen verrattuna täällä ei tule edes hiki, Viivi hymyilee.
Kuva: Terhi Ylimäinen
Tällä kertaa Suomessa ollaan tavallista pidempään. Parin elokuisen lisäviikon ansiosta Viivi pääsee nyt nauttimaan myös suosikkipuuhistaan sienestämisestä ja mustikoiden poimimisesta.
Suomalainen luonto on monelle suurkaupungin asukkaalle vieras käsite. Viivin singaporelainen ystävä ihasteli täällä käydessään Avellánien sukumökin vieressä olevia mustikkamättäitä.
-?Hän kysyi, milloin isoäitini oli istuttanut mustikat metsään. Tuollaisista asioista huomaa, että meillä on edelleen oikeaa luontoa eikä kaikki ole ihmisten tekemää kuten vaikkapa Singaporessa.
Suoraan puusta poimittavat omenat ovat myös nautinto varsinkin toiselle pojista, joka ei yleensä saa syödä omenoita.
-?Hän on erittäin allerginen jollekin kaupan omenoissa olevalle aineelle. Siksi hän odottaa kuin kuuta nousevaa, että saa syödä omenoita isovanhempien pihalla kasvavista puista. Niistä ei tule allergista reaktiota.
Avellán vietti juuri kymmenettä hääpäivää miehensä kanssa. Pari tapasi juhannuksena 11 vuotta sitten ja naimisiin mentiin vuoden kuluttua vähän ennen juhannusta.
-?Liitto lähti juhannusheilastelusta. Meillä oli nopeat liikkeet, Viivi hymyilee.
Tällä kertaa hääpäivää juhlistettiin jo ennakolta yhdistämällä se Viivin kesäkuun alussa olevaan syntymäpäivään. Koko perheen rantaloman lisäksi aviomies järjesti yllätysjuhlat, jonka jälkeen parisuhdeaikaa vietettiin kahdestaan hotelliviikonloppuna Singaporessa.
Ulkomailla asuminen hitsaa perheitä entistä paremmin yhteen, mutta voi myös laittaa parisuhteen kovalle koetukselle.
Avellán aikoo nauttia Suomessa suosikkipuuhistaan sienestämisestä ja mustikoiden poimimisesta. Kuva: Terhi Ylimäinen
-?Tiedän perheitä, jotka eivät ole uskaltaneet lähteä ulkomaan komennukselle, koska ei ole täyttä varmuutta, kestääkö liitto kaiken siihen liittyvän, Viivi mainitsee.
-?Ulkomailla asuvilla on yleensä vahvat perhesiteet. Meilläkin parisuhde ja myös koko perheen keskinäiset välit ovat vahvistuneet entisestään.
Singaporeen muutettiin rahoitusalalla toimivan aviomiehen työn takia, nyt Kaliforniaan suunnataan Viivin työn siivittämänä.
-?Mies on kasvattanut tiiminsä kanssa erittäin hyvin pärjäävän Aasian rahaston ja jatkaa sen kehittämistä kahden mantereen välillä. Olen lentänyt Singaporen ja Los Angelesin väliä työn takia, ja nyt on miehen vuoro olla enemmän reissun päällä.
Pariskunnan seitsemän- ja yhdeksänvuotiaista pojista on kasvamassa hyvin kansainvälisiä.
-?Heidän pääkielensä on englanti, joten kieli ei ole ongelma muutossakaan, mutta ainahan sitä miettii hyvien koulujen löytymistä.
Uutta kotia ei ole vielä hankittu, mutta Avellán on kartoittanut sopivia asuinalueita ja koulupiirejä jo kuukausia.
-?Pojat ovat innoissaan, koska Kaliforniassa voi urheilla ulkona.
Singaporessa kuumuus haittaa ulkolajien harrastamista, ja siksi koululiikuntaan sisältyy paljon uimista.
-?Jalkapallo, tennis ja skeittaus ovat poikien lempilajeja, ja he aikovat myös surffata Kaliforniassa. He rakastavat seurata urheilua, ja odottavat pääsevänsä katsomaan ammattikoripallo-otteluita livenä.
Viivi Avellánin ja puolison 10 vuotta kestänyt liitto lähti juhannusheilastelusta. Kuva: Terhi Ylimäinen
Avellán on edistänyt suomalaisten yritysten saapumista Singaporeen ja muualle Aasiaan. Taitava verkostoituja on tehnyt kiinteää yhteistyötä Suomen, Viron ja pohjoismaisten suurlähetystöjen kanssa eri vientiprojektien parissa. Osaamista on karttunut kaikesta, mikä liittyy yritysten pärjäämiseen kansainvälisillä markkinoilla.
Avellán perusti viime vuoden puolella yhtiökumppaninsa kanssa ViiLee Solutions -nimisen yrityksen, jonka toimitilat ovat Santa Monicassa. Yritys on saanut vauhdikkaan käynnistyksen. Kysyntä osoittaa, että ajoitus on oikea.
-?Suomalaisyritysten kiinnostus Yhdysvaltoja kohtaan on kasvanut aivan valtavasti, Avellán tietää tuoreimmat tilastot.
Suomen Natoon liittymisen lisäksi taustalla vaikuttaa muitakin tekijöitä kuten Kiinan epävakaa tilanne.
-?Autamme Kalifornian markkinoille haluavia yrityksiä käytännön asioissa. Yrityksen perustaminen, paikallisten yhteistyökumppaneiden etsintä, tapahtumien tuotanto ja monet muut toiminnot kuuluvat alaamme.
Viivin yhtiökumppani Leena Tukiainen on asunut Yhdysvalloissa yli 20 vuotta.
-?En edes uskaltaisi lähteä sinne, jos emme olisi tehneet yhteistyötä jo aiemmin.
Kaksikko tietää entuudestaan, että pohjoismaiset yritykset käyttävät mielellään yhteistyötahoina samalta suunnalta tulevia. Samankaltaisuus yhdistää, kun toisella puolella maapalloa on hyvin erilaista.
-?Olen Singaporessa pystynyt luomaan pohjoismaalaisten kesken yhteisöllisyyttä. Myös Los Angelesissa tavoitteeni on saada pohjoismaiset valtiolliset tahot sekä yritykset yhteisöksi, josta kaikki hyötyvät. Pienet maat ovat vahvempi ryhmänä.
Uutta kotia ei ole vielä hankittu, mutta Avellán on jo kuukausia kartoittanut Los Angelesin ympäristöstä sopivia asuinalueita ja koulupiirejä.
-?Singaporen kuumuuteen verrattuna täällä ei tule edes hiki, sanoo Avéllan Suomen kesästä. Kuva: Terhi Ylimäinen
Avellán nousi koko kansan tutuksi vuosituhannen vaihteessa toimimalla Nelosen uutisten urheiluankkurina. Hän toimi myös tv-ohjelmien tuottajana, golfiin erikoistuneen lehden päätoimittajana sekä laajensi osaamistaan tilaisuuksien juontamisesta tapahtumien järjestämiseen.
-?Aiemmin hankkimani taidot ovat kasvattaneet minua tähän työhön. Uskon tekemisemme laajenevan tästä vielä muillekin osa-alueille.
Kalifornia tarjoaa uusia mahdollisuuksia, mutta samalla pitää luopua tutuksi käyneestä elämäntavasta ja ystävistä Singaporessa.
-?Singapore tulee jäämään sydämeeni ikuisiksi ajoiksi. Siellä olen saanut käydä intensiivisen ja opettavaisen koulun erilaisista kulttuurieroista.
Käytännön järjestelyiden kannalta muutto toiselle mantereelle tehdään mahdollisimman helpoksi. Kuten tehtiin aiemmin siirtyminen Suomesta Singaporeenkin. Omat tavarat siirtyvät maanosasta toiseen matkalaukuissa, mutta huonekaluja ei rahdata mukana vaan Avellán hankkii uudet huonekalut paikan päältä.
Suomen-lomasta on tarkoitus nauttia täysillä, mutta samalla mieli palaa jo aloittamaan uutta elämää Amerikassa.
-?Kalifornia on entuudestaan tuttu, joten uskon, että kohtaamme siellä lievemmän kulttuurishokin kuin Singaporessa, Viivi arvioi.
Meikki ja hiukset: Heidi Reponen, kukkaseppele: Kaivokukka Sello
TetraSys Oy.