Aki Hietavala
Rallin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajetaan juhannusviikonloppuna Keniassa. Legendaarinen Safari-ralli laittaa kuljettajat ja autot koville, vaikka kisa toki onkin hyvin erilainen takavuosiin verrattuna.
Hyundain suomalaiskuljettaja Esapekka Lappi kilpailee ensimmäistä kertaa Afrikassa. Kokemus oli jo nuotituksessa ikimuistoinen.
- Villieläimiä näkyi ihan pirusti, yhdelläkin isolla aukealla varmasti tuhansia. Se oli ihan hullua. Muutenkin luonto on täällä aika eksoottinen. Siitä on jotenkin makea fiilis, Lappi hehkuttaa.
- Kokemus on toistaiseksi ollut upea ja eksoottinen. Rallihan on toki vielä ajamatta.
Muut kuljettajat ovat ajaneet Safari-rallin jo kahdesti, joten Lappi lähtee kisaan kokemuksen suhteen altavastaajana.
- Täällä on satanut tosi paljon, ja on hyvin vehreää. Ruoho on kasvanut ja välillä on tosi vaikeaa nähdä, missä tie kulkee. Hyvän nuotin tekeminen oli vaikeaa, sillä periaatteessa joka paikassa voi leikata nurmikolta, Lappi miettii.
- Minä en ole kisavauhtia näitä pätkiä ajanut, mutta muut tuntevat kaikki mutkat ja leikkaukset. Pitää vain hyväksyä, että välillä tulee takkiin.
MM-sarjaa johtava Toyotan Kalle Rovanperä juhli viime kaudella juhannuksena voittoa Keniassa. Suomalaistähdellä on jälleen taakkana ensimmäisen auton tuoma "auramiehen" rooli, mutta Rovanperän mukaan se ei välttämättä ole ongelma afrikkalaisilla sorateillä.
- Tilanne ei ole niin paha kuin muissa ralleissa. Joillain osuuksilla ensimmäinen lähtöpaikka voi olla perjantaina ihan hyvä. Sateita on ilmeisesti ollut enemmän, joten paljon soraa ja hiekkaa on valunut tieltä pois, Rovanperä kuvailee.
- Toisaalta irtokiviä, peruskalliota ja kivikkoa on näkyvissä aiempaa enemmän. Varmasti luvassa on vuoden suurin haaste pitää auto ja renkaat kasassa. Olosuhteet ovat tosi rajut.
Tavoitteena Rovanperällä on tietenkin juhlistaa juhannusta sunnuntaina korkeimmalla korokkeella.
- Se on aika selkeä juttu viime vuoden voiton jälkeen. Tietenkin haluamme sitä puolustaa. Varmasti tiimit ovat kuitenkin nyt lähempänä toisiaan, kuten on jo nähty. Muutkin autot ovat vahvempia, joten kovaa kilvanajoa on luvassa, Rovanperä aprikoi.
Hyundai-kuski Lapilla on vyöllään jo kolme perättäistä palkintosijaa MM-sarjassa. Vaikka pieksämäkeläinen antaa Afrikassa muille kokemuksessa tasoitusta, ei suomalaiskuski tyydy pelkkiin jämäsijoihin.
- Tärkein tavoite on päästä kisa läpi ilman ongelmia ja kerätä kaikki kilometrit kokemuspankkiin. Silloin on varmasti tuloksissa jo korkealla, Lappi summaa.
- Vauhti on kuitenkin ollut sellaisella tasolla soralla, että kyllä minä haluan palkintosijoista ajaa. Itse asiassa sen pitää olla jatkossa tavoite kaikissa kilpailuissa.
Jos kaikki napsahtaa kohdilleen, voisiko Lappi ajaa jopa uransa toisesta MM-osakilpailuvoitosta Keniassa?
- Se riippuu, kuka on tuloksissa takana, Lappi naureskelee viitaten asemaansa Hyundain WRC-tallin kakkoskuljettajana.
Toistaiseksi uransa ainoan MM-rallivoiton Lappi ajoi kuusi vuotta sitten Suomessa.
Kenian MM-ralli käynnistyy torstaina lähellä pääkaupunki Nairobia ajettavalla yleisöerikoiskokeella.