Episodi

Illalla tv:ssä: Val Kilmer väitetysti löi ja itketti näyttelijätärtä - leffasta tuli kaikesta huolimatta loistava

Episodi - logo Episodi 21.06.2023 10:54:11 Pop Media
Illalla tv:ssä: Val Kilmer väitetysti löi ja itketti näyttelijätärtä - leffasta tuli kaikesta huolimatta loistava

IMDb-arvosana on 7,2.

Illalla esitetään televisiosta Oliver Stonen ohjaama elokuva The Doors (1991). Se kertoo legendaarisen bändin The Doorsin tarinan, jonka keskiössä on Val Kilmerin esittämä laulaja Jim Morrison.

Elokuvan koe-esiintymisessä tapahtui aikoinaan mahdollisesti jonkinlainen selkkaus, sillä näyttelijätär Caitlin O'Heaney astui vuonna 2017 julkisuuteen Kilmeriä koskevan väitteen kanssa. O'Heaneyn mukaan hänen ja Kilmerin välillä sattui välikohtaus vuonna 1991.

O'Heaney osallistui tuolloin The Doors -elokuvan koekuvauksiin, ja paikalla oli myös Kilmer ja ohjaaja Stone. O'Heaney sanoi inspiroituneensa puhumaan kokemuksestaan Harvey Weinstein -kohun myötä.

- Minulla on lopulta itseluottamusta puhua tästä. Olen istunut tämän jutun päällä liian kauan, O'Heaney sanoi.

Näyttelijätär väittää, että hän ja Kilmer riitelivät kohtauksen luennan aikana. Tällöin Kilmer olisi lyönyt O'Heaneyta kasvoihin. O'Heaneyn mukaan Kilmer oli myös ottanut hänestä kiinni, ravistellut ja heittänyt lattialle. Stone oli väitetysti katsonut vierestä ja nauranut.

- Menin autooni ja itkin noin 20 minuuttia, O'Heaney kertoi.

Näyttelijälle piti maksaa tapauksen vuoksi korvauksia. Voit lukea asiasta lisää täältä.

Jotain hyvääkin tapahtui, sillä The Doorsin jäsenet väittivät aikoinaan, että Kilmer teki niin hyvää työtä soittaessaan ja laulaessaan Jim Morrisonin tyyliin, etteivät he pystyneet erottamaan hänen ääntään oikeasta Jim Morrisonista. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

Lue myös: Nyt suoratoistona: Pätevän scifi-leffan alusvaatekohtaus aiheutti kohun - treenattu näyttelijätär puolustautui - Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lue myös: Elokuvien erikoisversiot katoavat kuin tuhka tuuleen - Steven Spielberg muokkasi E.T:n uuteen uskoon, ja sitä hän nyt katuu

Lue myös: Nyt Netflixissä: Legendaarinen rikosleffa, jossa nähdään ikimuistoinen räiskintäkohtaus

Katso myös: Top Gun: Maverick

Katso myös: Lumiukko

gaskavahkku, geassemánu 21. b. 2023 13:54:11 Categories: Episodi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.