Emmi Tilvis
Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL ei odota asuntojen hintoihin suuria muutoksia seuraavalle neljännekselle. Tuoreessa markkinaennusteessaan SKVL arvioi, että kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat painuvat ehkä vielä noin 2-3 prosenttia alaspäin tai pysyvät samalla tasolla kesälomakauden aikana.
Hintojen nousua voi olla odotettavissa kysytyimmissä hyväkuntoisissa perheasunnoissa, joissa taloyhtiöiden hoitokulut ovat pysyneet alhaisempina.
- Asunnon ostaja voi nyt varsin luottavaisin mielin edetä, kunhan kohteen hinnoittelu on tehty huolellisesti peilaten toteutuneeseen hintatasoon, ennusteessa todetaan.
Asuntomarkkinoiden kauppamäärien SKVL ennustaa pysyvän kesällä ja alkusyksyllä samalla tasolla kuin kevään aikana.
Mökkikauppa on tasaantunut koronaa edeltävälle tasolle ja ostajien vaatimukset ovat korkeita, mutta myöskään loma-asuntojen hinnat eivät ole nousussa.
Uudiskohteiden myynti on ollut poikkeuksellisen hiljaista. Erityisesti pienemmät asunnot ovat olleet haastavampia myydä ja keskimääräiset neliöhinnat ovat painuneet vuosien 2018-2019 tasolle eli laskeneet noin 10-13 prosenttia.
Hintakehitys on kuitenkin tasaantunut alkuvuoden aikana. Kappalemäärät kaupoista ovat kuitenkin erittäin alhaisia ja lopullinen toteutuva hintataso nähdään vasta kun kaupat on tehty ja kauppamäärät suurempia, toteaa SKVL.
Vuokra-asuntojen kysynnän ennustetaan nousevan normaaliin tapaan kesän loppupuolella. Opiskelupaikat varmistuvat, ja työn perässä liikkuvat valitsevat usein vuokra-asumisen. Vuokrien tason nousua rajoittaa suuri tarjonta suurimmassa osassa paikkakunnista.
Vuokra-asunnon kunnolla ja varustelulla sekä sijainnilla on tällä hetkellä erityisen suuri merkitys. Suuremmilla perheasunnoilla on kysyntää, jos niiden kunto ja sijainti vastaavat etsijöiden vaatimuksia.