STT

Kiina suunnittelee sotilaskoulutuslaitoksen perustamista Kuubaan, uutisoi WSJ

STT - logo STT 20.06.2023 11:54:00 STT
WSJ:n mukaan hanke voisi tasoittaa tietä Kiinan sotilasjoukkojen sijoittamiselle Kuubaan. Kuva sotilasparaatista Kuubasta vuodelta 2011. LEHTIKUVA/AFP

Kiina ja Kuuba neuvottelevat yhteisen sotilaskoulutuslaitoksen rakentamisesta Kuubaan, uutisoi Wall Street Journal tiistaina. Lehden raportti asiasta julkaistiin sen jälkeen kun Valkoinen talo oli kertonut, että Kiinalla on vakoiluasemia Kuubassa.

Etäisyys kommunistisesta Karibianmeren valtiosta Yhdysvaltain Floridan eteläisimpään saareen on vain noin 145 kilometriä.

WSJ:n mukaan neuvottelut sotilaskoulutuslaitoksen perustamisesta Pohjois-Kuubaan ovat edenneet Kiinan ja Kuuban välillä jo pitkälle. Hanke voisi lehden mukaan laajentaa vakoilua sekä tasoittaa tietä Kiinan sotilasjoukkojen sijoittamiselle Kuubaan.

Yhdysvaltain hallinto on ottanut yhteyttä Kuuban viranomaisiin yrittääkseen estää koulutuslaitosta koskevan sopimuksen syntymisen.

Maailma ajautui 1960-luvun alussa ydinsodan partaalle, kun Yhdysvallat ei hyväksynyt Neuvostoliiton ydinaseiden sijoittamista Kuuban saarelle.

mardi 20 juin 2023 14:54:00 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.