STT

Mies raiskasi, hyväksikäytti, salakuvasi ja uhkaili tytärpuoltaan vuosien ajan - uhkasi kertoa lapsen äidille "epämiellyttäviä asioita", jotta lapsi suostuisi tekoihin

STT - logo STT 19.06.2023 14:24:10 STT
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi maanantaina vankeuteen miehen, joka hyväksikäytti tytärpuoltaan yli kahden vuoden ajan. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Maria Rosvall

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi maanantaina vankeuteen miehen, joka hyväksikäytti tytärpuoltaan yli kahden vuoden ajan. Lisäksi mies salakuvasi tytärpuolta seksuaalisessa kanssakäymisessä poikaystävän kanssa sekä piti hallussaan kuvia ja videoita, joissa lapsia muun muassa raiskataan.

Tytärpuoli oli tekojen aikaan 11-14-vuotias. Oikeuden mukaan viisikymppinen mies oli muun muassa tunkeutunut sormellaan ja hieromalaitteella tytön sukupuolielimeen sekä saanut tämän koskettelemaan erektiossa ollutta sukupuolielintään. Saadakseen tytön suostumaan tekoihin mies oli uhannut kertoa tytöstä epämiellyttäviä asioita tämän äidille.

- Vastapalvelukseksi vastaaja on edellyttänyt tytärpuolelta seksuaalista kanssakäymistä kanssaan. Näin menettelemällä vastaaja on luonut olosuhteet, joissa tytärpuoli ei ole uskaltanut kieltäytyä toimimasta vastaajan edellyttämin tavoin, käräjäoikeus kirjoitti tuomiosta antamassaan julkisessa selosteessa.

Mies oli myös piilottanut kameran perheen yhteiseen kotiin ja kuvannut tyttöä ja tämän poikaystävää seksuaalisessa kanssakäymisessä. Näiden videoiden lisäksi miehen puhelimesta löytyi tallennettuna yhteensä noin 800 videota ja kuvaa, jotka sisälsivät lasten hyväksikäyttömateriaalia. Osassa tallenteista lapset olivat oikeuden mukaan erittäin nuoria.

Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen syyttäjän vaatimusten mukaisesti törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, lapsenraiskaukseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen sekä kahteen salakatseluun ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon.

Mies myönsi syytteet suurelta osin.

Käräjäoikeus piti hyväksikäyttöä erittäin moitittavana, kun otettiin huomioon miehen ja tytön läheinen suhde, tytön nuori ikä, tekoajan pituus, sukupuoliyhteyksien lukumäärä sekä seksuaalisten tekojen monimuotoisuus. Seksuaaliset teot olivat ajan myötä myös edenneet koko ajan vakavammiksi, oikeus sanoi.

- Aikuisten huolenpidosta riippuvainen tytärpuoli on ollut tilanteessa erityisen haavoittuvassa asemassa. Tytärpuoli on pitänyt vastaajaa isänään ja siten menettely on rikkonut asianomistajan ja vastaajan välistä luottamussuhdetta ja on loukannut vakavasti tytärpuolen yksityisyyttä, seksuaalista itsemääräämisoikeutta, itsetuntoa sekä aiheuttanut asianomistajalle pelkoa, ahdistusta ja nöyryytyksen tuntua, käräjäoikeus kirjoitti.

Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus miehen teoista on kolme ja puoli vuotta vankeutta. Lisäksi hänet tuomittiin korvauksiin tytärpuolelleen ja tämän poikaystävälle.

STT ei julkaise tuomitun nimeä tai tarkempaa tietoa rikosten tekoajasta tai -paikkakunnasta uhrien yksityisyyden suojelemiseksi.

lundi 19 juin 2023 17:24:10 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.