Ainakin 300 Pakistanin kansalaisen kerrotaan kuolleen, kun siirtolaisia kuljettanut alus upposi Kreikan rannikolla viime viikolla. CNN:n mukaan uhrimäärästä ilmoittivat Pakistanin viranomaiset eilen.
Viime keskiviikkona tapahtuneen onnettomuuden pelätään olevan yksi pahimmista Välimerellä sattuneista meriturmista. Uhrimäärä saattaa edelleen nousta. Eri arvioiden ja todistusten mukaan täyteen ahdetussa troolarissa saattoi olla jopa 750 ihmistä. Yli sata heistä pystyttiin pelastamaan uppoamisen yhteydessä.
Pakistanin senaatin puhemies Muhammad Sadiq Sanjrani sanoi, että tuhoisa meriturma osoittaa kiireellisen tarpeen puuttua laittomaan ihmiskauppaan.
Kreikan viranomaiset eivät ole vahvistaneet Pakistanin antamia tietoja onnettomuuden uhreista.
Siirtolaisia kuljettaneen aluksen uppoamisesta uutisoitiin jo viime viikolla. Tuolloin kuolonuhrien määräksi ilmoitettiin 78, eikä heidän kansallisuuttaan kerrottu.