Ford nähdään ensi vuonna Marvel-elokuvassa.
Hollywoodin legendoihin kuuluva Harrison Ford kertoi People-lehden haastattelussa, ettei hänellä ollut tarkoituksena tulla "rikkaaksi ja kuuluisaksi" elokuvatähdeksi. Niin kuitenkin kävi.
- En koskaan ajatellut tulevani miespääroolien esittäjäksi, Ford sanoi.
- Toivoin vain, että saisin elantoni näyttelijänä, eikä tuloja tarvitsisi hankkia jostain sivutoimesta. Mietin, että olisin onnellinen roolista tavallisessa tv-sarjassa, Ford jatkoi.
Ihmisillä on vaikeuksia niellä Fordin sanomisia.
- Kukaan ei koskaan usko tätä, mutta en koskaan halunnut olla rikas ja kuuluisa. Halusin vain näyttelijäksi, tähti vakuutti.
Fordin elokuvaura jatkuu isoissa tuotannoissa, sillä hänet nähdään ensi vuonna Marvel-elokuvassa Thaddeus Rossin roolissa. Pestissä oli aiemmin William Hurt, mutta hän menehtyi maaliskuussa 2022.
Elokuva on nimeltään Captain America: Brave New World. Sen pääosassa on Anthony Mackie, joka yrittää sovitella itselleen Kapteeni Amerikan paikkaa Chris Evansin jälkeen. Muina näyttelijöinä Danny Ramirez, Carl Lumbly, Tim Blake Nelson, Shira Haas ja Liv Tyler.
Tätä leffaa ennen päästään ihmettelemään elokuvaa Indiana Jones and the Dial of Destiny. Se saa ensi-iltansa 28. kesäkuuta 2023. Captain America: Brave New World saapuu teattereihin heinäkuussa 2024. Alla Indyn traileri.
Lue myös: Oscar-voittaja Helen Hunt täytti pyöreät 60 vuotta - tältä takavuosien suosikkitähti näyttää nyt - Episodi.fi
Lue myös: NME
Lue myös: Watchmenin ja Lostin ohjaajalta tulossa tositapahtumien innoittama Chevalier-elokuva - katso traileri
Lue myös: Näytteleekö Harrison Ford tätä Marvelin sarjiksista tuttua superhahmoa?
Katso myös: Erämaan kutsu
Katso myös: Lemmikkien salainen elämä 2