Jari Saariolla on edessään ennennäkemätön soutu-urakka. Kuva: Sami Kero / HS

Palomies Jari Saario aikoo soutaa Atlantin yli Kanadasta Suomeen. Aikaa hän arvioi kuluvan noin neljä kuukautta.

Kylmää ja märkää. Huonosti nukuttuja öitä ja ruokana kuivamuonaa. Äärimmäisen rankkaa fyysistä suorittamista. Vuorokausi toisensa jälkeen. Neljän kuukauden ajan.

Kun yhtälöön lisää aggressiivisia miekkavalaita, lähes kymmenmetrisiä aaltoja, armottoman tuulen ja vahvat merivirtaukset, alkaa palomies Jari Saarion seuraavien kuukausien urakka olla kuvailtu.

- Siitä tulee oikeasti todella ankea reissu, painajainen, Saario toteaa kotimaisemissaan Helsingin Lauttasaaressa.

Saario, 51, souti alkuvuodesta Kanariansaarilta Atlantin yli Antigualle, ja nyt on vuorossa matka Pohjois-Atlantin yli. Paluumatka käynnistyy Kanadan Newfoundlandista St. John'sin kaupungista ja päättyy Helsinkiin.

Noin 5?350 kilometrin menomatkaan kului aikaa reilut kaksi kuukautta. Matkalla on pituutta noin 7?000 kilometriä, mutta lopullinen mittarilukema riippuu paljon olosuhteista.

Reittiä ei tiettävästi ole soutanut kukaan muu yksinsoutaja koskaan aiemmin.

Saario lensi Kanadaan sunnuntaina. Airoihin on tarkoitus tarttua keskiviikkona, kun vene on pakattu ja varusteet tarkistettu. Suomeen Saario laskee saapuvansa loka-marraskuun taitteessa.

Heti lähdössä piilee kuitenkin jo ensimmäinen vaaran paikka.

- Pitää päästä rannasta irti. 2-3 päivän ajan tarvitsisi vähän myötätuulta. Pienellä purjeveneellä lähtenyt purjehtija oli ajautunut kahdessa päivässä rantakallioihin, ja vene meni rikki.

Näillä näkymin myötäistä ei ole juuri tiedossa, muttei suoraa vastatuultakaan.

- Charlie sanoi, että "menet paratiisista helvettiin". Se pitää ihan paikkansa, Saario kertoo brittisoutaja Charlie Pitcherin vertailun eteläisestä ja pohjoisesta reitistä.

Saarion edesottamuksia eteläisellä Atlantilla seuranneet tuskin käyttäisivät Pitcherin sanavalintaa kuvaamaan kahden kuukauden urakkaa. Vastoinkäymisiä riitti vakavista teknisistä ongelmista puutteellisiin ohjeisiin ja äärimmäiseen väsymykseen.

Ja nyt edessä on jotain paljon pahempaa.

Saariolla on jo kokemusta vaativista olosuhteista, mutta siinä missä etelässä piti miettiä aurinkorasvoja ja nukkumista, on pohjoisessa erilaiset murheet.

Päivisin lämpötila on noin kahdeksan astetta ja öisin neljä. Saariolla ei ole veneessä mitään lämmitintä. Se tarkoittaa, että varusteita tai vaatteita ei saa kuivattua.

- Yritän pitää kuivapukua koko ajan päällä. Se kuitenkin kastuu, joten pitää olla päällä sellaista villaa, mikä lämmittää märkänäkin.

- Kylmyys mietityttää enemmän kuin aallon korkeus ja tuulet.

Saarion urakan voi jakaa 3-4 osuuteen, joista kaikkein haastavin on alussa ja kevyin lopussa.

Atlantin ylityksen ensimmäinen puolisko tarjoaa täyden kattauksen erilaisia haasteita. Ensimmäisenä oli rannasta irtipääsy ilman kallioihin päätymistä.

Seuraavana tulee kovat virtaukset ja tuuli, jotka voivat viedä Saarion kauas reitiltä joko pohjoiseen tai etelään. Pohjoisessa odottaa Grönlanti, ja sinne Saario "ei todellakaan halua päätyä".

Tältä Saario näytti edellisen urakan päätteeksi. Parran hän antaa nytkin kasvaa, vaikkei siitä pidäkään. "Se voi vähän suojata ja lämmittää." Kuva: Jari Saario

Aallot voivat olla pahimmillaan kymmenmetrisiä. Se tietää Saarion "sup-laudalle" - kuten hän itse kevyttä ja pientä venettään kutsuu - vaikeita aikoja.

Pahimmassa tapauksessa Saario voi joutua viettämään useita vuorokausia ahtaassa kajuutassa kuin märkänä rättinä pesukoneen rummussa.

Ja jotta reissusta ei piirtyisi liian kaunis kuva, on mainittava vielä miekkavalaat. Jopa 10 tonnia painavat valaat voivat olla todella aggressiivisia, ja purjeveneet ovat joutuneet niiden hyökkäysten kohteeksi etenkin Pohjois-Atlantilla.

- Niitä on paljon heti alkupätkällä, lähellä rannikkoa. Ovat hajottaneet purjeveneitä enemmän siellä päässä.

Atlantin ylityksen jälkimmäinen puolisko ei ole ihan yhtä paha kuin alku, vaikka sääolosuhteet ovat varsin samanlaiset. Grönlanti on jäänyt taakse, ja edessä siintää Britannia. Laivaliikenne lisääntyy ja miekkavalaat vähenevät.

Britannian ohittamisen jälkeen vuorossa on Pohjanmeri. Pahin on takana, mutta reilun parin kuukauden soutaminen tuntuu niin lihaksissa kuin korvien välissäkin.

- Pohjanmerellä on tosi terävä ja korkea aalto. Se tuhat kilometriä tulee olemaan ihan karmea matka.

Pohjanmeren jälkeen edessä on vielä noin tuhannen kilometrin mittainen loppusuora. Saario on soutanut Kööpenhaminasta Helsinkiin vuonna 2019, joten reitti on tuttu.

- Itämerellä on yleensä vähän vastatuulta, mutta ihan sama, mitä tulee. Vaikka sataisi lunta, ei se tunnu siinä vaiheessa enää missään.

Vasemman käden keskisormesta katkesi kaksi jännettä juuri ennen edellisen soutu-urakan alkamista. "Se on loppuelämän koukussa, mutta jäipähän joku muisto." Kuva: Sami Kero / HS

Lumisateessa soutamiseen on kuitenkin vielä pitkä matka. Lauttasaaren aurinkoisia rantoja kävelee astetta vakavampi mies kuin viime vuoden lopulla. Suu kääntyy toki edelleen myös leveään hymyyn, mutta pitkän projektin vaativin osuus panee myös miettimään.

Vene ei ole sellainen, mikä näin äärimmäisessä suorituksessa tulisi olla. Tekniset viat pitäisi olla korjattu, mutta täyttä varmuutta ei ole. Venevalmistaja Rannoch ei ole lupauksista huolimatta pitänyt Saariota ajan tasalla.

Vene on valtamerikelpoinen, mutta onnettoman pieni. Saario ei mahdu istumaan kajuutassa, ja mukaan mahtuu vain tärkeimmät varusteet. Ruokavarastoja pitää esimerkiksi täydentää ennen Itämerelle kääntymistä.

Kaiken lisäksi pienempi vene ei edes ole nopeampi kuin normaali - isompi- versio R10-mallista, vaikka vene sellaisena Saariolle myytiin.

- Ei tuo reissu ole itsemurha, mutta kärsimys on kymmenkertainen siihen verrattuna, että vene olisi sellainen, kun sen pitäisi olla.

Tältä näyttää Saarion "sup-lauta", kuten hän itse venettään kutsuu. Kuva otettu Kanariansaarilta ensimmäisen Atlantin ylityksen lähdöstä. Kuva: Ossi Karsikas

Saario törmäsi karuihin realiteetteihin jo menomatkalla "paratiisissa", ja nyt edessä on monin verroin raskaampi urakka.

- Menomatka oli hyvä tehdä, ilman sitä en voisi tällaiselle matkalle lähteä. Tiedän, miten vene käyttäytyy ja mitä itse tarvitsen. On luottavainen fiilis.

Positiivinen asenne on ihailtava. Ei surkuttelu tietysti mitään auttaisi, mutta vastoinkäymisiin olisi helppo jäädä vellomaan. Jos jokainen yllätys saisi pois tolaltaan, ei matkaan varmasti kannattaisi lähteäkään.

Veneen kerrottiin esimerkiksi kääntyvän itsestään oikeinpäin, jos se kiepsahtaa meren myllerryksessä väärinpäin. Näin ei kuitenkaan ole.

Saario ei silti ole tilanteesta huolissaan.

- Hyppään vain kropallani kohti makuutilan yläkulmaa, niin vene kääntyy.

Saario kertoo saaneensa sosiaalisessa mediassa paljon viestejä huolestuneilta ihmisiltä. Reissun lähestyminen on ollut aistittavissa kotona etenkin kahdesta tyttärestä.

- Koko ajan läsnä on pieni jännitys. Kaikki tietävät, miten vaativa tuo pohjoispuoli on.

Hurja soutu-urakka päätyy lopulta myös kansien väliin, sillä kirjailija Kati Pukki kirjoittaa Saariosta kirjan. Kirjaan liittyen Saariolta kysyttiin, tehdäänkö kirja siinäkin tapauksessa, että Saario jäisi matkalle.

- Se olisi kunnia ja viimeinen toiveeni, oli Saarion vastaus.

- En pelkää yhtään lähteä tai että kuolisin sinne, mutta olen miettinyt, kestääkö vene ja kalusto tuota kyytiä.

Saario myöntää olevansa eniten huolissaan miekkavalaista. Muihin haasteisiin, isoihinkin, pystyy varautumaan paremmin.

- Valaita mietin eniten. Jos päättävät tulla kiusaamaan, siinä on vähän ihmeissään.

Inhimillisiä, eli "vain" noin nelimetrisiä aaltoja. Se on Saarion ykköstoive valaiden välttämisen ohella. Mukavaa olisi myös, jos tuuli puhaltaisi välillä oikeaan suuntaan ja reissuun mahtuisi muutama tyyni ja aurinkoinenkin päivä.

Muuten reissun hyvät puolet on nopeasti lueteltu: valoisaa aikaa on enemmän kuin eteläisellä reitillä.

Onko mitään, mitä odottaa?

- Ei. Ainut on se, että kun olen niin monta vuotta projektia rakentanut, niin vihdoin finaali alkaa.

Mikä sitten saa lähtemään täysin pähkähullulta kuulostavaan urakkaan?

- Tuo tuntuu oman kokoiselta haasteelta. Nyt paluumatkalle tuo ihan hirveän määrän lisätsemppiä, kun ymmärrän miten paljon projektini inspiroi ihmisiä tekemään eri asioita.

Saario kertoo ajatelleensa, että soutu-urakka saattaisi innostaa ihmisiä aloittamaan esimerkiksi jonkin urheiluharrastuksen. Niin ei kuitenkaan ensimmäisen osuuden kanssa käynyt.

Viestejä tuli urheilun sijaan kaikesta muusta. Osa ihmisistä kertoi lukeneensa Saarion edesottamuksia iltasatuna lapsilleen. Jotkut lopettivat tupakanpolton tai vähensivät päihteiden käyttöä.

- Tosi moni on alkanut lukemaan pääsykokeisiin. Sanoivat, että kyllä he jaksavat lukea, jos mä jaksan istua siellä veneessä."

- Koen, että soudullani on isompi merkitys kuin pelkästään se, että haastan itseäni. Siitä saan todella paljon voimaa.