Korvauksia hakevaa naista edustaa eksentrinen lakimies. Rokoteyhtiön mielestä kanne on perusteeton.
Saksassa on alkamassa oikeudenkäynti Biontechiä vastaan. Osapuolina ovat lääkeyhtiö ja nainen, joka vaatii 150 000 euron korvauksia koronarokotteen tuomista haitoista.
Naisen mukaan hän kärsi käsien ja jalkojen turvotuksesta, kivuista yläruumiissa, väsymyksestä ja univaikeuksista. Korvaussummaa ovat kasvattaneet myös tarkemmin määrittelemättömät aineelliset menetykset. Tämä oikeusjuttu ei ehkä jää viimeiseksi.
Naisen asianajajana toimiva Tobias Ulbrich on omien sanojensa mukaan käynnistänyt rokotteiden tiimoilta jo 250 oikeusjuttua. Lehtitietojen mukaan hänellä on 750 asiakasta.
Ulbrichilla on edessään massiivinen todistustaakka, sillä Saksassa lääkeyhtiö voidaan määrätä korvauksiin ainoastaan, jos rokotteesta, tai mistään lääkkeestä, on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Biontech totesi aiemmin tällä viikolla uutistoimisto Reutersille että rokotteen hyödyt ovat kiistattomat ja hyötysuhteesta on selkeää näyttöä.
Nyt alkavan jutun jälkeen tulevat oikeudenkäynnit saattavat kaatua, jos Ulbrich ei onnistu todistamaan, että haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.
Ulbrich tunnetaan oikeudenkäynneistä, joissa hän edusti menestyksekkäästi kuluttajia, jotka vaativat korvauksia Volkswagenilta. Autojätti oli vääristellyt dieselmoottoreiden päästötietoja. Ulbrich on erikoistunut liikennelainsäädäntöön.
Hän on myös eksentrinen kansalaisvaikuttaja ja koronaskeptikko. Hän on muun muassa jakanut twiittejä, joissa väitetään, että 90 prosenttia koronakuolemista johtui rokotteista, korona oli "niin kutsuttu pandemia" ja että mRNA-rokotteet ovat geeniterapiaa.
Ulbrich uskoo, että Saksaa johtaa poliitikkojen, median ja suuryritysten korruptoitunut salaliitto.
Katso upotus täältä
Ulbrich on myös julkaissut 95 teesin poliittisen ohjelman, jossa hän vaatii EU:lle kahta omaa lentotukialusta, kaiken lääketutkimuksen kansallistamista, elinkautisia vankeustuomioita PCR-testien väärentämisestä rokotusten vauhdittamiseksi, ministereille elinikäistä palkkaa ja kieltoa koskaan työskennellä yrityksissä sekä Saksan puolustusvoimien siirtymistä droneilla tapahtuvaan puolustukseen.
On täysin mahdollista, että koronaoikeudenkäynnit leviävät laajemmallekin. Niitä on käynnistynyt jo Italiassa, ja on mahdollista, että niitä tulee käräjäoikeuksien käsiteltäväksi myös Suomessa.
Aiemmin oikeudessa on puitu muun muassa Pandemrix-tapausten korvauksia. Käräjäoikeus tuomitsi Lääkevahinkovakuutuspoolin maksamaan korvauksia seitsemälle kantajalle.
LUE SEURAAVAKSI: