Uusi Suomi

Kysely paljastaa suomalaisten lomabudjetin - "Samalla rahalla saadaan aiempaa vähemmän"

Uusi Suomi - logo Uusi Suomi 18.06.2023 13:24:09 Jussi Pennanen
Valmiiseen pöytään. Terassit täyttyvät.

Suomalaisten kesälomabudjetti on kasvanut viime vuodesta hienoisesti. Rahalle saa kuitenkin aiempaa vähemmän vastinetta.

Suomalaiset käyttävät tänä kesänä lomaansa lähes yhtä paljon rahaa kuin viime vuonna, selviää Nordean kesälomatutkimuksesta.

Tutkimukseen vastanneista enemmistö, eli 54 prosenttia, kertoo taloutensa käyttävän kesäloman viettoon enintään 1 000 euroa. Yleisimmin kesälomaan kulutetaan vastausten perusteella 501-1 000 euroa.

"Yleisen hintatason nousun takia samalla rahalla saadaan kuitenkin ostettua aiempaa vähemmän lomaelämyksiä. Polttoaineen hinnat ovat toisaalta laskeneet viime kesästä", sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen tiedotteessa.

Bensa oli Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa noin 16 prosenttia vuoden takaista halvempaa. Nordean mukaan aiempaa harvempi aikookin rajoittaa autoilua ja veneilyä tänä kesänä polttoaineen hinnan takia.

Noin 57 prosenttia vastaajista aikoo rahoittaa kesälomaansa palkkatuloilla. Säästöjä hyödyntää noin puolet, eli 47 prosenttia vastaajista.

Kostiaisen mukaan inflaation vuoksi tänä vuonna maksettavat kertakorvaukset tulevat monille juuri kesäloman kynnyksellä. Korvaukset tulevat ekonomistin mukaan tarpeeseen, sillä kallistuminen on nakertanut ostovoimaa.

Suvesta nautitaan etenkin ravintola- ja majoituspalveluiden merkeissä. Myös kulttuuripalveluiden kulutusaikeet ovat Nordean mukaan kasvaneet. Remontit eivät innosta niinkään.

Nordean mukaan sama trendi voidaan havaita myös korttimaksuista. Kulttuuriin kulutetaan viime vuosia enemmän, rautakauppoihin ja kodintarvikkeisiin vähemmän.

Rahat suunnataan Suomeen. Kostiaisen mukaan kuluttajien ostovoiman heikentyminen viimeisen vuoden aikana on osaltaan vaikuttanut kotimaan matkailun suosion säilymiseen, eivätkä kotimaan matkailuaikeet eivät ole enää vähentyneet viime vuodesta.

Eikä ihme. Kun ostovoima on heikentynyt ja lentoliput kallistuneet kuluttajahintojakin nopeammin, lähimatkailu tuntunee itse kenenkin kukkarollekin pragmaattiselta valinnalta. Suomen matkailusektori kiittää.

"Kotimaisen matkailusektorin kannalta on positiivista, että kesälomia vietetään pääosin kotimaassa, sillä ulkomaisten matkailijoiden määrä ei ole palautunut koronaa edeltäneille tasoille", ekonomisti Kostiainen sanoo.

dimanche 18 juin 2023 16:24:09 Categories: Uusi Suomi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.