Soundi

Rammstein-rumpali julkaisi lausunnon Till Lindemann -kohusta - "Till on viime vuosina etääntynyt meistä"

Soundi - logo Soundi 17.06.2023 19:53:51 Pop Media
Rammstein-rumpali julkaisi lausunnon Till Lindemann -kohusta -

Rammstein-rumpali Christoph Schneider kommentoi yhtyeen ja erityisesti sen keulakuvan Till Lindemannin ympärillä vellovaa kohua.

Kohu alkoi Shelby Lynnin julkaisusta, jonka jälkeen useat muut naiset ovat tuoneet julki epäasialliseksi kokemaansa kohtelua. Kiepenheuer & Witsch -kustantamo katkaisi välinsä Lindemanniin ja Universal Music ilmoitti vastikään keskeyttävänsä Rammsteinin musiikin promotoimisen. Berliinin syyttäjänvirasto tutkii parhaillaan laulajan toimintaa.

Schneider ottaa lausunnossaan etäisyyttä Lindemannin juhliin toteamalla, että "meille on tärkeää, että Tillin juhlia ei sekoitettaisi virallisiin keikkojen jatkoihin."

Schneider lisää, että "Till on viime vuosina etääntynyt meistä omaan kuplaansa."

"Muutaman viime viikon aikana esitetyt syytökset ovat järkyttäneet meitä syvästi sekä bändinä että minua yksilönä. Varmasti myös teitä faneja. Olen shokissa sosiaalisessa mediassa ja lehdissä jaetuista asioista laulajaamme koskien", Schneider kirjoittaa.

Schneider ei kuitenkaan usko mitään laitonta tapahtuneen.

"Silti vaikuttaisi tapahtuneen asioita, jotka ovat sinänsä lain silmissä ok, mutta jotka eivät ole sitä minun silmissäni. On syntynyt tiettyjä rakennelmia, jotka ovat menneet muiden bändin jäsenten rajojen ja arvojen yli."

Schneider sanoo olevansa suruissaan Lindemannin etääntymisestä.

"Uskon Tilliä kun hän sanoo halunneensa tarjota yksityisvierailleen hauskanpitoa. Se, kuinka nämä vieraat ovat asian kuvitelleet, vaikuttaisi joissain tapauksissa poikenneen hänen ajatuksistaan."

"Jokainen vieras backstagellamme on vapaa poistumaan (he saattavat joutua odottamaan hetken turvamiesten saattoa). Kaikki pullot on sinetöity ja vieraiden nähtävillä kun ne avataan tai kun he itse avaavat ne. Vettä ja purtavaa samoin kuin turvamiesten ja lääkintähenkilöstön apua on milloin tahansa saatavilla."

"En halua tämän julkisen jupakan bändimme ympärillä kiihdyttävän äärilaitoja: sen enempää sosiaalisen median petoa, jota yhteiskuntamme ei ole vielä kyennyt kesyttämään, tai holhoavia taipumuksia kieltää parikymppisiltä naisilta kyky tehdä omia päätöksiä seksuaalisuudestaan."

Schneider toteaa lopuksi toivovansa "rauhallista ja maltillista asian käsittelyä, myös bändin sisällä."

"Kaikki yhdessä, me kuusi. Seisomme rinta rinnan", rumpali päättää lausuntonsa.

View this post on Instagram

A post shared by Christoph Schneider (@christophschneider_official)

samedi 17 juin 2023 22:53:51 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.