Voice.fi

Erään elokuvaroolin menettäminen sai Scarlett Johanssonin haluamaan lopettaa näyttelemisen

Voice.fi - logo Voice.fi 17.06.2023 10:53:51 Jenni Tuusjärvi

Erityisesti vuonna 2013 ilmestyneen Gravity-tieteiselokuvan roolin menettäminen kirveli näyttelijää.

Näyttelijä Scarlett Johansson, 36, kertoo Variety-julkaisun haastattelussa avoimesti näyttelijäntyön ylä- ja alamäistä.

Johansson kertoo halunneensa lopettaa työnsä näyttelijänä vuonna 2011 menetettyään kaksi elokuvaroolia kilpailijoilleen Emily Bluntille sekä Sandra Bullockille.

- Yksi oli Iron Man 2 -elokuva ja toinen oli Alfonso Cuarónin Gravity, Johansson kertoo haastattelussa.

- Halusin roolin todella paljon. Roolin menettäminen oli korsi, joka katkaisi kamelin selän. Olin todella turhautunut ja toivoton. Ajattelin, että olenko lainkaan oikealla alalla, Johnson muistelee.

Johansson muistelee osallistumistaan vuonna 2013 ilmestyneen Gravityn koekuvauksiin ennen Bullockin nimeämistä rooliin.

- Tein testikuvauksia Gravity-elokuvaan, jossa Sandra Bullock on fantastinen. Minun piti olla avaruuspuvussa ja teeskennellä, että olisin leijunut avaruudessa, näyttelijä kuvailee.

- Jopa silloin, kun vain istuin tuolilla kypärä päässäni, näyttelijä jatkaa.

Vaikka Johansson menetti mahdollisuuden leijua avaruudessa yhdessä George Clooneyn kanssa, näyttelijän viimeisin roolisuoritus Wes Andersonin ohjaamassa Asteroid City -elokuvassa sai pitkät suosionosoitukset Cannesin elokuvajuhlilla.

Rooleissa nähdään Johanssonin lisäksi muun muassa Margot Robbie, Tom Hanks, Hong Chau, Jeffrey Wright, Tilda Swinton, Bryan Cranston, Ed Norton, Adrien Brody, Liev Schreiber ja Steve Carell.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Wes Andersonin uutuuselokuvan traileri julki - näyttelijäkaarti kuhisee huippunimiä

Lue myös: Scarlett Johansson ja Colin Jost ihastuttivat Cannesissa - lähekkäin punaisella matolla

?Lähde: Entertainment Tonight

samedi 17 juin 2023 13:53:51 Categories: Voice.fi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.