AFP
Sudanin konflikti on pakottanut yli miljoona lasta jättämään kotinsa. Heistä 270 000 on ollut Darfurin alueella, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.
Unicefin mukaan kotinsa jättäneiden lasten lisäksi ainakin 330 lasta on kuollut ja yli 1 900 lasta on loukkaantunut taisteluissa. Unicefin mukaan erityisesti Darfurin alueen tilanne on huolestuttava.
Unicef varoittaa, että 13 miljoonaa sudanilaislasta on humanitaarisen avun tarpeessa.
- Lapsia on loukussa hirvittävässä painajaisessa -- heitä on ollut ristitulessa, loukkaantunut, hyväksikäytetty, he ovat joutuneet jättämään kotinsa sekä kokemaan tauteja ja nälkää, sanoi Unicefin Sudanin edustaja Mandeep O'Brien.
Unicefin mukaan Darfurin länsi- ja keskiosissa on aktiivisia taisteluita ja esimerkiksi ryöstelyitä. Alueella sai torstaina taisteluissa surmansa Darfurin maakunnan kuvernööri Khamis Abdullah Abakar.
Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller on sanonut, raporttien mukaan alueella on tehty laajalti seksuaalista väkivaltaa ja surmia. Hänen mukaansa tilanne muistuttaa vuoden 2004 kansanmurhaa Darfurissa.
YK:n humanitaarisen avun johtaja Martin Griffiths on varoittanut tilanteen Sudanin Darfurin alueella olevan ajautumassa kohti humanitaarista katastrofia.
Sudanin taistelut jatkuvat jo kolmatta kuukautta. Ainakin 2 000 ihmistä on kuollut ja yli 2,2 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.
Taisteluissa on kyse Sudanin asevoimien ja sitä vastaan taistelevien puolisotilaallisten RSF-joukkojen edustajien konfliktista.