Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) ja muiden hallitusneuvotteluihin osallistuneiden puolueiden puheenjohtajat kertovat hallitusohjelman sisällöstä ja tavoitteista klo 17 pidettävässä tiedotustilaisuudessa.
Orpon johdolla käydyissä hallitusneuvotteluissa saatiin aiemmin aikaiseksi neuvottelutulos tulevan hallituksen ohjelmasta ja ministereiden paikkajaosta.
Hallitusohjelman sisällöstä ei vielä eilen kerrottu tarkemmin julkisuuteen hallitusta muodostavien puheenjohtajien tiedotustilaisuudessa. Ohjelmasta on neuvoteltu kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien kesken.
Puolueet ovat sitoutuneet mittavaan julkisen talouden sopeuttamiseen vaalikauden aikana, mikä tarkoittaa myös vaikeista leikkauksista päättämistä. Orpo on sanonut aivan viime päivinä, että neuvotteluissa mennään vakaasti kohti kuuden miljardin euron sopeutuksia.
Eilen puolueet neuvottelivat talouspöydässä vielä ainakin verotukseen liittyvistä asioista, kuten ansiotuloveron kevennyksestä. Orpon mukaan puolueiden välillä ei ollut eilen "mitään valtavaa draamaa".
Orpon mukaan ministereitä tulee uuteen hallitukseen jotakuinkin saman verran kuin edellisessäkin hallituksessa. Ministerisalkuista sovittiin aivan viimeisenä asiana puheenjohtajapöydässä.