Metsähallitus järjesti lauantaina Oulun Sanginjoella Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisen Retkiratsia-valvontatempauksen.
Metsähallitus järjesti lauantaina Oulun Sanginjoella Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisen Retkiratsia-valvontatempauksen. Valvonnassa kohdattiin kolmisenkymmentä retkeilijää, joista kolmelle annettiin suullinen huomautus kytkemättä kulkevista koirista.. Kalastajilla oli asianmukaiset luvat ja lauantaina retkeilijät olivat tietoisia siitä, että seuraavana päivänä alueelle annetaan metsäpalovaroitus.
Sanginjoen luonnonsuojelualue siirtyi Metsähallituksen hoitoon toissakeväänä. Viime talvena alueella kaadettiin luvattomasti puita ja teiden varsille jätettiin rakennusjätettä sekä kodinkoneita. Rakennusjätteistä tehtiin rikosilmoitus. Sanginjoella yleinen erhe on myös nuotion tekeminen laittomille paikoille.
Kesän aikana Retkiratsioita tehdään usean kansallispuiston alueella, osassa yhteistyössä poliisin kanssa.
Retkiratsia-valvontatempauksia on järjestetty jo useana vuotena eteläisessä Suomessa, erityisesti Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistoissa. Valvonta ja kannustava viestintä kestävään retkeilyyn on kerännyt kansallispuistojen kävijöiltä hyvää palautetta ja valvontaa on toivottu säännölliseksi.