Iiro-Matti Nieminen
Kittilässä kuolleena löytyneen naisen epäillään joutuneen seurustelukumppaninsa tappamaksi, kerrotaan Lapin poliisista.
Poliisi epäilee, että mies tappoi ensin naisen ja sen jälkeen itsensä. Epäiltyä henkirikosta tutkitaan rikosnimikkeellä tappo.
Keski-ikäinen nainen ja mies löydettiin kuolleena naisen rivitaloasunnosta Kittilästä maanantaina aamupäivällä. Poliisi tiedotti asiasta tiistaina aamulla.
Poliisi ei tiistaina kommentoinut epäillyn henkirikoksen tekotapaa tai motiivia.
Poliisi teki asuntoon tarkastuksen sen jälkeen, kun naisen työpaikalta oli ilmoitettu, että nainen ei ollut saapunut töihin.
Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Kirsi Huhtamäen mukaan nainen ja mies oli tavattu vielä sunnuntaina alkuillasta, eli he ovat kuolleet sunnuntain alkuillan ja maanantain aamupäivän välisenä aikana.
Poliisin käsityksen mukaan epäilty henkirikos on tapahtunut naisen asunnossa.
- Asunnolla ei poliisin tietojen mukaan ole ollut muita kuin nämä kaksi henkilöä, Huhtamäki sanoo STT:lle.
Naisen surmaamisesta epäilty mies asui Sodankylässä. Kummallakaan heistä ei ollut lapsia.
Miehen kuoleman selvittäminen jatkuu kuolemansyyntutkintana.