Uutisankka.com

Rosanna Kulju muistuttaa asiasta, jonka monet ottavat itsestäänselvyytenä

Uutisankka.com - logo Uutisankka.com 14.06.2023 02:24:01 Toimitus
Rosanna Kulju muistuttaa asiasta, jonka monet ottavat itsestäänselvyytenä

Somevaikuttaja Rosanna Kulju ihastutti seuraajiaan Instagramissa julkaisemalla kuvasarjan kotoaan.

Rosanna on kotoisin alun perin Ruotsista ja hän julkaisikin uusimman kuvasarjansa vanhempiensa kotoa Ruotsin Haaparannasta. Kuvissa hän kuvaa idyllisiä kotimaisemia ja kertoo kuvatekstissä, kuinka iloinen hän on mahdollisuudesta käydä kotona.

"Koti-koti on vaan parasta. Monesti mietin millaista olisi asua lähempänä perhettä niin että voisi sunnuntaina vaan ajella mammalle tai papalle saunomaan tai syömään. Oon niin tottunut kun muutin kotoa 15 vuotiaana muualle, ettei se ole vaihtoehto 800km päästä, että näin kun voi niin se on vaan niin luksusta. Kaikki sisaruksetkin kotona ja ihan perushengailua," Rosanna fiilisteli.

"Nyt takaisin omaan Helsinki-kotiin pariksi päiväksi ennen seuraavaa reissua," hän lisäsi.

Seuraajat ovat samaistuneet Rosannan julkaisuun ja miettineet itsekin, että vanhempien luona käymistä ei voi ottaa itsestäänselvyytenä.

"Usein olen samasta haaveillut. Asian arvokkuuden ymmärtää vuosi vuodelta paremmin, koska kukaan ei ole pallolla ikuisesti tavattavissa," miettii eräs.

"Tää on varmaan asia, mitä alkaa kaikki vanhemmiten miettiä enemmän. Ainakin itsellä alkoi samat ajatukset, kun täytin 30v. Vanhempiaan lähellä asuvat ei edes välttämättä tule ajatelleeksi," toinen kommentoi.

"Tuttu fiilis, mulla perhe ja lasten isovanhemmat asunut aina kaukana nii on tottunut siihen, mut lasten kans on joskus toivonut et asuis naapurissa," seuraava jatkaa.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön ROSANNA KULJU (@rosannakulju) jakama julkaisu

Artikkeli Rosanna Kulju muistuttaa asiasta, jonka monet ottavat itsestäänselvyytenä julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Uutisankka.com.

mercredi 14 juin 2023 05:24:01 Categories: Uutisankka.com

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.