STT

Opettajaansa ampuneen yhdysvaltalaislapsen äiti myönsi hankkineensa aseen laittomasti

STT - logo STT 13.06.2023 08:54:09 STT
Poika oli tuonut aseen kouluun ja ampunut opettajaansa, joka haavoittui vakavasti. Ampuminen tapahtui Newsport Newsin kaupungissa. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Yhdysvalloissa tammikuussa opettajaansa ampuneen kuusivuotiaan äiti on myöntänyt hankkineensa ampuma-aseen laittomasti, liittovaltion syyttäjät kertoivat maanantaina.

Poika oli tuonut aseen kouluun ja ampunut opettajaansa, joka haavoittui vakavasti. Käteen ja rintaan haavoja saanut opettaja oli kaksi viikkoa sairaalassa. Ampuminen tapahtui maan itärannikolla Virginiassa sijaitsevassa Newport Newsin kaupungissa.

Liittovaltion syyttäjät sanoivat maanantaina lausunnossa, että pojan äiti oli myöntänyt syyllisyytensä ampuma-aseen laittomaan hankkimiseen ja hallussapitoon. Lisäksi nainen oli myöntänyt syyllistyneensä väärän lausunnon antamiseen aseen ostamiseen vaaditussa valtion viraston lomakkeessa.

Naisen myöntämistä rikoksista voi seurata jopa 25 vuoden vankeustuomio.

Naisen kerrotaan ilmaisseen alkoholi-, tupakka- ja tuliasevirasto ATF:n lomakkeessa, ettei hän käytä laittomia huumausaineita. Liitovaltion agentit olivat kuitenkin tehneet etsintöjä sekä naisen kotiin että hänen äitinsä kotiin, jossa nainen tuolloin asui. Näissä etsinnöissä oli agenttien mukaan löytynyt muun muassa vajaat 25 grammaa marihuanaa.

Virginia on laillistanut pienten marihuanamäärien henkilökohtaisen kasvattamisen ja hallussapidon, mutta huumausaine on edelleen laiton liittovaltion tasolla.

Paikalliset syyttäjät nostivat jo huhtikuussa osavaltion tason syytteitä naista vastaan. Häntä on syytetty muun muassa törkeästä lapsen laiminlyönnistä.

Syytetyn perhe oli pian ampumisen jälkeen sanonut, että pojan käyttämä ase oli ollut varmistettuna kotona. Liittovaltion syyttäjien maanantaisen lausunnon mukaan etsinnöissä ei kuitenkaan löytynyt aseelle tarkoitettua lukollista laatikkoa tai esimerkiksi liipaisinlukkoa. Naisen kotoa löydettiin sen sijaan musta aseen piippulukko.

Yhdysvalloissa on liikkeellä lähes 400 miljoonaa asetta ja kouluampumisista raportoidaan säännöllisesti. Onnettomuudet, joissa pienet lapset pääsevät kodeissaan käsiksi suojaamattomiin ampuma-aseisiin, ovat niin ikään yleisiä Yhdysvalloissa.

Alle kymmenenvuotiaiden tekemät kouluampumiset ovat sen sijaan harvinaisia. Yhdysvaltalaisen tutkijan David Riedmanin kokoamaan tietokantaan on rekisteröity vain viitisentoista tällaista tapausta edellisten reilun 50 vuoden ajalta.

mardi 13 juin 2023 11:54:09 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.