STT

Sähkön hinta tekee uuden pohjanoteerauksen tiistain pikkutunneilla

STT - logo STT 12.06.2023 20:23:54 STT
Kantaverkkoyhtiö Fingridistä kerrotaan, että sähkön hinta Suomessa on painunut negatiiviseksi useamman kerran kuluneen kevään aikana. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Nina Törnudd

Sähkömarkkinoilla koetaan erikoinen tilanne aamukolmelta tiistain vastaisena yönä. Pörssisähkön hinta on silloin alhaisempi kuin koskaan ennen. Hinta painuu negatiiviseksi niin, että megawattitunnin hinta on -30 euroa. Kilowattitunnin hinta on siten -3 senttiä.

Hinta laskee miinuksen puolelle kello 23 maanantai-iltana ja kipuaa taas plussan puolelle aamuviideltä, jolloin kilowattitunti pörssisähköä maksaa 2,29 senttiä.

Edellinen ennätys nähtiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, jolloin hinta painui -16 euroon megawattitunnilta.

Kantaverkkoyhtiö Fingridin strategisesta verkkosuunnittelusta vastaava päällikkö Mikko Heikkilä kertoi STT:lle, että sähkön hinta Suomessa on painunut negatiiviseksi useamman kerran kuluneen kevään aikana. Luvassa on lisää negatiivisia sähkönhintoja myös jatkossa.

- Hinta on nyt ennätysalhaalla, koska Suomeen on valmistunut paljon uutta sähköntuotantoa ja kysyntä on matalalla tasolla. On odotettavissa, että negatiivisia hintoja tullaan näkemään Suomessa tulevinakin vuosina, Heikkilä totesi.

lundi 12 juin 2023 23:23:54 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.