Uusi Suomi

Berlusconin kuolema voi ajaa Italian kaaokseen - Miten Vladimir Putin reagoi?

Uusi Suomi - logo Uusi Suomi 12.06.2023 20:23:52 Katja Incoronato
Voimahahmo. Italian politiikan voimahahmo Silvio Berlusconi menehtyi maanantaina 86-vuotiaana.

Silvio Berlusconin poismeno on todella huono uutinen Italian pääministeri Giorgia Melonille. Kaikki huomio EU:ssa ja rahoitusmarkkinoilla tulee nyt kohdistumaan siihen, kuinka epävakaalla pohjalla Italian hallitus on.

Italian moninkertaisen pääministerin Silvio Berlusconin kuolema tarkoittaa todennäköisesti poliittista kaaosta ja sekasortoa Italiaan.

Berlusconin perustama ja johtama Forza Italia on ollut Italiaa hallitsevan oikeistokoalition yhdessä pitävä voima. Useat politiikan tutkijat arvioivat, ettei Giorgia Melonin hallitusta olisi koskaan syntynyt, jos Berlusconi ei olisi antanut sille tukeaan. Hallituksessa ovat Forza Italian lisäksi mukana äärioikeistolaiset Melonin johtama Fratelli d'Italia ja Matteo Salvinin johtama Lega.

Silvio Berlusconi syntyi 29.9.1936 Milanossa ja kuoli 12.6.2023 milanolaisessa San Raffaele -sairaalassa leukemiaan.

Berlusconi perusti Forza Italia -puolueensa 1993 ja toimi Italian pääministerinä 1994-1995, 2001-2006 ja 2008-2011.

Vuonna 2019 hänet valittiin Euroopan parlamenttiin ja 2022 Italian senaattiin.

Berlusconin noin 11 miljardin euron omaisuuteen kuuluvat mediakonserni Mediaset, Mediolanum-pankki ja kustannusyhtiö Mondadori.

Berlusconi sai vuonna 2012 vankeustuomion veronkierrosta.

Nyt sekä puolueen että hallituksen tulevaisuus on auki. Se johtuu ennen muuta siitä, että Berlusconi on 86 vuoden iästään ja viime vuosina rajusti heikentyneestä terveydentilastaan huolimatta johtanut Forza Italiaa itsevaltaisin ottein. Puolueen varapuheenjohtajaksi nimetyllä ulkoministeri Antonio Tajanilla ei ole ollut minkäänlaista sananvaltaa.

Italiassa liikkuvien huhujen mukaan Forza Italian johtoon saattaa Berlusconin kuoleman jälkeen nousta tämän puoliso Marta Fascina, joka on ollut puolueen parlamentaarikko vuodesta 2018 lähtien.

Poliittisten instituutioiden tutkija, roomalaisen LUISS-yliopiston professori Lorenzo Castellani ennakoi Forza Italian hajoavan tulevina viikkoina tai kuukausina.

Osa puolueesta jää hänen mukaansa tukemaan Melonin hallitusta, osa, mahdollisesti juuri Marta Fascinan johtamana, lähtee tukemaan oppositiossa olevaa Italian keskustaa. Suuri osa Mario Draghin hallituksessa istuneista Forza Italian ministereistä siirtyi keskustaa edustavien Azione ja Italia Viva -puolueiden riveihin jo viime syksynä.

Castellani muistuttaa, että Melonin hallituksella on Italian parlamentin senaatissa vain muutaman paikan enemmistö, joten jopa muutaman senaattorin siirtyminen oppositioon voi kaataa hallituksen.

Valtiotieteen professori Daniele Albertazzi sanoo suoraan, että Berlusconin poismeno on "todella huono uutinen" Melonille, sillä kaikki huomio myös EU:ssa ja markkinoilla tulee nyt kohdistumaan siihen, kuinka epävakaalla pohjalla Italian hallitus on.

Berlusconin kuolema tarkoittaa myös sitä, että Italian hallitus ottaa suuren askeleen vielä entistä enemmän äärioikeaan. Forza Italia on nimenomaan johtajansa linjausten takia edustanut Melonin koalition maltillisinta ja Eurooppa-myönteisintä siipeä.

Puolueen sisältä on kuitenkin aika ajoin kuulunut ääniä, jotka olisivat halunneet tukea kahden muun hallituspuolueen euro- ja EKP-kriittistä linjaa.

Italialainen EU-oikeuden professori Alberto Alemanno kuvailee Berlusconia vaikutusvaltaisimmaksi italialaiseksi 20 viime vuoden aikana. Hänen kontaktiverkostonsa oli poikkeuksellisen laaja ulottuen aina Venäjän presidentti Vladimir Putinista Yhdysvaltain eri presidentteihin.

Ei ole täysin poissuljettua, että Berlusconin poismenolla olisi vaikutus myös Putinin toimintaan. Berlusconi ja Putin olivat läheisiä ystäviä, joiden keskusteluyhteys säilyi myös Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime vuoden helmikuun lopulla.

Italiassa on kuultu huhuja, joiden mukaan Berlusconi olisi onnistunut maltillistamaan Putinin valintoja lupaamalla tälle jarruttavansa Italian tukea Ukrainalle niin paljon kuin mahdollista. Melonin hallitus ei ole viime lokakuussa alkaneen kautensa aikana tehnyt yhtään merkittävää päätöstä Ukrainan tukemisesta, vaikka pääministeri on toistuvasti tukea luvannut.

LUE SEURAAVAKSI:

lundi 12 juin 2023 23:23:52 Categories: Uusi Suomi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.