Arttu Mäkelä, Sanna Raita-aho
Australiassa kolaroinutta hääbussia kuljettanut 58-vuotias on asetettu rikossyytteisiin, kertoo poliisi.
Miehelle luettiin yhteensä kymmenen syytettä huolimattomasta tai vaarallisesta ajotavasta, joka syytteiden mukaan johti kuolemiin. Hänen on määrä astua oikeuden eteen tiistaina.
Kymmenen ihmistä kuoli linja-auton törmäyksessä Australiassa maanantaina Sydneyn pohjoispuolella. Kuolonuhrien määrä voi vielä nousta, sillä yli 20 ihmistä on viety sairaalaan.
Loukkaantuneista kaksi jouduttiin viemään paikalta helikopterilla. Poliisi ei ole tietoinen, että uhrien joukossa olisi lapsia.
Paikallisen pormestarin mukaan turman tarkat olosuhteet eivät ole vielä tiedossa, kertoo Australian yleisradioyhtiö ABC.
Cessnockin kaupungin pormestarin Jay Suvaalin mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että turma-ajoneuvo oli tilausbussi ja matkustajat olivat palaamassa paikallisella viinitilalla järjestetystä hääjuhlasta.
Poliisin edustajan mukaan seurueen uskottiin olleen matkalla takaisin majoituskohteeseensa.
Sydney Morning Heraldille puhuneen nimettömän poliisilähteen mukaan kuljettaja ei olisi ollut humaltunut ajaessaan.
Turma tapahtui Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa viinitiloistaan tunnetulla Hunter Valleyn alueella. Viinitilojen lisäksi alue tunnetaan myös muun muassa kenguruista ja luonnostaan, minkä vuoksi se on suosittu turistien ja ryhmämatkojen kohde.
ABC:n mukaan linja-auto oli pyörähtänyt ympäri liikenneympyrässä. Viranomaiset tekevät tutkintaa tapahtumapaikalla ja selvittävät turman syytä.
Televisiokuvien perusteella linja-auto oli onnettomuuden jäljiltä kyljellään, kun kymmenet huomioliiveihin sonnustautuneet ihmiset osallistuivat pelastustöihin sumuisessa yössä.
Pelastushenkilöstö oli kutsuttu tapahtumapaikalle sunnuntai-iltana hieman ennen keskiyötä.
Australian pääministeri Anthony Albanese kiitti törmäykseen vastanneita pelastajia sekä tapauksen jälkimainingeissa uhreja hoitanutta lääkintähenkilöstöä.
- Kaikki Hunterin traagisiin uutisiin heräävät australialaiset ilmaisemme syvimmän osanottomme tässä kauheassa bussitragediassa kuolleiden läheisille, hän sanoi Twitter-tilillään julkaistussa päivityksessä.
Hän lisäsi australialaisten ajatusten olevan myös turmassa loukkaantuneiden luona.
- On todella julmaa, että ilon päivä päättyy näin järkyttävään menetykseen, Albanese arvioi.
Uuden Etelä-Walesin pääministeri Chris Minns välitti niin ikään syvimmät osanottonsa turmassa kuolleiden ja loukkaantuneiden perheille.
- Tämä on syvästi traaginen tapahtuma. Tiedän, että koko (Uuden Etelä-Walesin) yhteisö ja erityisesti Hunterin asukkaat ovat järkyttyneitä ja surullisia herätessään tänään tähän uutiseen, Minns sanoi.