Maisa Inkeroinen eli 20 vuotta rankkaa päihde-elämää. Hän kokee yhä syyllisyyttä siitä, ettei kyennyt huolehtimaan ensimmäisestä lapsestaan riippuvuussairauden takia. Kuva: Jussi Helttunen

Maisa Inkeroinen onnistui kääntämään elämänsä suunnan kahdesti. Hän haluaa kertoa tarinansa tuodakseen toivoa riippuvuuksien kanssa kamppaileville.

Huumeaddiktiosta on helpompi toipua kuin syömishäiriöstä.

Näin ajattelee Maisa Inkeroinen, jolla on yli vuosikymmenen kokemus molemmista. Inkeroinen on toipuva huumeaddikti, alkoholisti ja buliimikko.

Sitä ei uskoisi, kun näkee edessään urheilullisen hyvinvointivalmentajan. Inkeroinen on ollut raittiina 13 vuotta. Entisestä elämästä on vuosia, mutta paluu siihen ei ole kaukana.

-?Kaikki on yhden ryypyn päässä, hän toteaa.

Yhdestä ryypystä se kaikki sai myös alkunsa.

Vuosi oli 1989, kun 12-vuotias Maisa joi ensimmäisen kaljansa.

-?Alkoholi tuntui heti mun jutulta, hän muistelee.

Loimaalainen maalaistyttö upposi nopeasti päihteiden maailmaan. Ei kulunut kauaa, kun hän joi itsensä säännöllisesti humalaan.

Inkeroinen oli uskovaisen perheen ylipainoinen lapsi - kaksi asiaa, joihin koulukiusaajat tarttuivat säälimättä. Kun hän alkoi käyttää enemmän päihteitä, kiusaajat hänet rauhaan.

-?15-vuotiaana vedin jo viikon putkia, olin kännissä koulussa ja väkivaltainen. Kukaan ei uskaltanut kiusata.

17-vuotiaana alkoholi vaihtui huumeisiin. Käyttö alkoi marihuanalla ja pian kuvioon astuivat rauhoittavat lääkkeet, ekstaasi ja amfetamiini, josta muodostui Inkeroisen pääpäihde.

45-vuotias Maisa Inkeroinen asuu perheensä kanssa Porvoossa. Hänen nykyinen elämänsä eroaa niin paljon vanhasta, että hän kokee eläneensä kaksi eri elämää. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Parikymppisenä Inkeroinen muutti Loimaalta Tampereen seudulle, missä huumeiden hankinta oli helpompaa. Siellä hän tapasi vanhimman tyttärensä isän ja oli pian raskaana.

Vaikka elämä oli tuolloin vahvasti huumeiden täyttämää, Inkeroinen pystyi olemaan päihteetön raskauden ajan. Kierre kuitenkin jatkui lapsen syntymän jälkeen.

Inkeroinen lähti huumereissuille ja jätti tyttärensä ystävälleen hoitoon. Tilanteesta tehtiin lastensuojeluilmoituksia, mutta päihdeongelmainen äiti sai pidettyä lapsensa huoltajuuden.

-?Sossu otti yhteyttä, selitin kamapäissäni ummet ja lammet ja sain ilmoitukset selvitettyä puhumalla. Lapsi oli heitteillä ja mä missä milloinkin, Inkeroinen sanoo ihmetellen sitä, miten helppoa lastensuojelun vedättäminen oli.

Inkeroinen ei muista omien sanojensa mukaan paljoakaan Tampereen vuosista. Hän ei kyennyt käymään töissä, vaan elämää rytmitti amfetamiini, joka toi mukanaan jatkuvan pelon ja epävarmuuden. Inkeroinen pelkäsi poliisia, velkojia ja väkivaltaa - ja sitä, saako seuraavan annoksen.

Lopulta vanhemmat tulivat väliin. He ilmoittivat tyttärelleen, että jos tämä ei muuta takaisin Loimaalle, he tulevat ja ottavat Inkeroisen lapsen itselleen.

Inkeroinen myöntyi, jätti Tampereen ja sai huumekierteen poikki. Ilo oli lyhytaikainen, sillä päihteiden käyttö jatkui pian alkoholin muodossa.

-?Rupesin ryyppäämään ihan hulluna.

2000-luvun alussa Inkeroinen oli vahvassa päihdekierteessä. Kuva: Maisa Inkeroisen kotialbumi

Juominen jatkui useita vuosia, ja lopulta amfetamiinikin löysi tiensä takaisin Inkeroisen elämään. Päihteiden käyttö oli täysin pakonomaista: olo oli kamala, mutta lopettaakaan ei voinut. Tilanne syöksi naisen vaikeaan masennukseen.

-?Olen elämäni aikana yrittänyt monta kertaa itsemurhaa. Ne olivat avunhuutoja, kun en pystynyt katkaisemaan päihdehelvettiä yksin.

Kahdeksas helmikuuta 2010 oli päivä, jolloin Inkeroinen veti viimeiset kännit. Paha olo hyökyi jälleen kerran tuolloin 32-vuotiaan naisen yli.

-?Olisin halunnut kuolla, mutta olin niin väsynyt, etten jaksanut enää edes yrittää.

Fakta

Jos sinulla tai läheiselläsi on itsetuhoisia ajatuksia Mieli ry:n Kriisipuhelin päivystää 24/7 suomeksi numerossa 09 2525 0111.

Mieli ry:n kriisikeskusverkosto sekä Itsemurhien ehkäisykeskus antaa tukea itsemurhaa yrittäneille ja heidän läheisilleen sekä itsemurhan tehneiden omaisille.

Mieli ry järjestää myös vertaistukiryhmiä läheisensä menettäneille. Lisätietoa: www.mieli.fi

Jos tilanne on akuutti, tulee soittaa hätänumeroon. Vähemmän kiireellisessä tilanteessa apua voi hakea terveysasemalta tai työterveyshuollosta.

Hän soitti äidilleen ja kertoi kuolemanhalustaan. Sisko haki Inkeroisen yöksi luokseen ja aamulla vanhemmat koputtivat oven takana. Isä näytti Minnesota-hoidon nettisivua ja sanoi, että lue tuo ja lähdetään.

Niin he lähtivätkin, ja siitä päivästä lähtien Inkeroinen on ollut raitis. Päihdeongelmaisen auttamisessa ajoitus on kaikki kaikessa, hän sanoo.

-?Aikaikkuna, jolloin päihderiippuvainen on valmis ottamaan apua vastaan, on niin pieni.

Inkeroinen oli kokeillut aiemmin A-klinikan terapiaa ja antabus-kuureja, tuloksetta. Minnesota-hoidosta hän ei ollut kuullutkaan ennen sitä päivää, jolloin hän lähti hoitoon Lapualle.

Hoito alkaa kuukauden mittaisella intensiivijaksolla hoitolaitoksessa, jonka työntekijät ovat toipuneita päihdeaddikteja tai heidän läheisiään. Siellä Inkeroinen sai ensi kertaa vertaistukea ja toivoa paremmasta.

Hän ei ollutkaan epäonnistunut tai paha ihminen, vaan kärsi sairaudesta, josta voi toipua.

-?Terapeutit olivat eläviä esimerkkejä siitä, että täysin raittiina voi elää hyvää elämää.

Pianon nuottitelineessä on AA-jäsenille annettava Päivä kerrallaan -kirja, joka muistuttaa Maisaa joka päivä siitä, mitä hän on saavuttanut kun jätti päihteet 9.2.2010. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Hoitojakson aikana Inkeroinen teki jotain, mitä hän ei ollut tehnyt vuosikausiin: puhui totta.

-?Päihderiippuvainen valehtelee, elämä perustuu valheelle ja päihde on ykkösasia.

Minnesota-hoitoon kuuluu täysi rehellisyys, koko päihdehistoria käydään ryhmässä läpi. Siellä Inkeroinen puhui myös ensi kerran syömishäiriöstään.

Syömishäiriö oli puhjennut jo vuosia sitten, mutta se oireili limittäin päihteidenkäytön kanssa. Välillä Inkeroinen oli pidempiä aikoja selvänä, jolloin syömishäiriö nosti päätään. Kun päihdekierre alkoi taas, se nielaisi kaiken muun alleen.

Raitistumisen jälkeen Inkeroinen pääsi takaisin työelämään, mutta syömishäiriö paheni.

Inkeroisen diagnoosi on epätyypillinen ahmimishäiriö, kansankielisesti bulimia. Syömishäiriö ilmeni pakonomaisena ahmimisena, jota seurasi tahallinen oksentaminen. Lihomisen pelko jäyti mieltä kaiken aikaa.

Parturi-kampaajana työskennellyt Inkeroinen saattoi saada työpäivän jälkeen kymmenenkin ahmimiskohtausta, jotka päättyivät oksentamiseen. Bulimia oli keholle raskasta, mutta mielelle raskaampaa.

-?Olin taas itsemurhan partaalla ja ajattelin, että eikö koskaan helpota.

Aiempi päihdetausta sai Inkeroisen ymmärtämään, että hän ei selviäisi tästäkään yksin. Hän vaati apua ja pääsi osastohoitoon, jossa ahmiminen ei ollut mahdollista.

Inkeroinen kokee, että syömishäiriöstä toipuminen oli jopa haastavampaa kuin huume- ja alkoholiaddiktiosta irrottautuminen.

-?Päihteet voi lopettaa ja ilman niitä voi elää, ilman ruokaa ei voi. Päihderiippuvaisuuteen on tarjolla enemmän apua ja siitä puhutaan. Monet ikäiseni naiset ovat kärsineet syömishäiriöistä hiljaa vuosikausia, hän pohtii.

Vuosien laihduttaminen, painon kyttäys ja vääristynyt kehonkuva johtivat bulimiaan. Inkeroinen säännösteli ruokiaan koko päivän lihomisen pelossa, mikä johti hallitsemattomaan ahmimiseen illalla.

Osastohoidon ja terapian jälkeen Inkeroinen hankki itselleen valmentajan, joka varmisti, että hän syö päivisin riittävästi.

-?Kaikki palaset loksahtivat paikoilleen, kun ymmärsin, että elintapoja muuttamalla voin toipua tästäkin sairaudesta.

Oivallus innoitti opiskelemaan sote-alalle. Inkeroinen kouluttautui lähihoitajaksi ja myöhemmin personal traineriksi ja hyvinvointivalmentajaksi. Viime marraskuussa hän perusti oman yrityksen.

Työssään Inkeroinen auttaa muita tekemään pieniä muutoksia, joilla on suuret vaikutukset. Hän ei peittele omaa taustaansa, vaikka kaikki eivät ymmärräkään riippuvuussairautta.

Läheiset ymmärtävät, ja se riittää. Inkeroinen tapasi nykyisen aviomiehensä Eeron Minnesota-hoidon jatkoryhmässä, jossa tämä oli päihdeaddiktin läheisenä.

Miehen ymmärrys addiktiosta on helpottanut perhe-elämää. Eero ei ole käyttänyt aikuisiällä ollenkaan päihteitä, ja yhteisenä päätöksenä kukaan ei tuo alkoholia Inkeroisten kotiin.

Personal trainer -palveluita tarjoavalla Inkeroisella on kotikuntosali autotallinsa nurkassa. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Pariskunnan 3-vuotiaan tyttären arki on täysin erilaista kuin Inkeroisen vanhemman lapsen, jonka lapsuus oli päihteiden varjostama. Inkeroinen arvelee aikuisen tyttärensä olleen hetken kateellinen, kun hän kuuli tulevasta pikkusiskostaan.

-?Tosi nopeasti hän sanoi olevansa onnellinen siitä, että saan olla nyt sellainen äiti, millainen olisin ollut hänellekin, jos olisin ollut raittiina.

Aihe nostaa kyyneleet silmiin, vaikka muuten Inkeroinen kertoo rankasta menneisyydestään tyynesti. Hän kokee syyllisyyttä siitä, ettei kyennyt huolehtimaan tyttärestään sairautensa takia.

-?Lapsi on viaton kaikkeen ja vanhempiensa armoilla. Miten olen voinut tehdä vanhemmalle tyttärelle niin? hän kysyy itseltään.

Äiti ja tytär ovat puhuneet kokemastaan avoimesti ja välit ovat nykyisin hyvät, eikä kumpikaan halua jäädä vellomaan menneisyydessä.

Menneisyys ei silti katoa, eikä nykyinen perhe-elämä ole itsestäänselvyys.

-?Perheemme ykkösasia on minun raittiuteni, ilman sitä meillä ei ole mitään.

Ilta-Sanomat on nähnyt dokumentit, jotka tukevat haastateltavan kertomusta. Jutun julkaisuun on hänen tyttärensä lupa.