STT

Wall Streetin konkari valittiin Turkin keskuspankin ensimmäiseksi naisjohtajaksi

STT - logo STT 09.06.2023 20:54:03 STT
Turkin keskuspankki on viime vuosina itsepäisesti laskenut ohjauskorkojaan, vaikka kaikkialla muualla maailmassa korkoja on nostettu inflaation hillitsemiseksi. AFP/Lehtikuva

AFP

Turkissa jatkokaudelle vastikään valittu presidentti Recep Tayyip Erdogan on nimittänyt maan keskuspankin historian ensimmäiseksi naisjohtajaksi Hafize Gaye Erkanin.

Uusi johtaja on aiemmin työskennellyt Yhdysvaltain finanssialalla Wall Streetillä muun muassa kiinteistöalan rahoitusyhtiö Greystonelle ja suurpankki Goldman Sachsille.

Turkin keskuspankki on viime vuosina itsepäisesti laskenut ohjauskorkojaan, vaikka kaikkialla muualla maailmassa korkoja on nostettu inflaation hillitsemiseksi.

Turkin keskuspankin edellisen johtajan Sahap Kavcioglun kaudella ohjauskorkoa laskettiin 8,5 prosenttiin. Vielä vuonna 2021 se oli 19 prosenttia.

Turkin keskuspankkia ei pidetä poliittisesta ohjauksesta riippumattomana, ja korkolinjaa onkin laajalti pidetty Erdoganin käsialana. Erdoganin näkemyksen mukaan korkeat korot kiihdyttävät inflaatiota, kun yleisesti asian ajatellaan olevan päinvastoin.

Erdoganin hallinnon omintakeinen rahapolitiikka on herättänyt kansainvälistä kummastusta, ja sen on katsottu kiihdyttäneen Turkin inflaatiota hurjiin lukemiin. Sveitsiläisen Swissquote-pankin analyytikko Ipek Ozkardeskaya kutsui tiedotteessaan keskuspankin uuden johtajan nimitystä "nukkepankkiirin" vaihtamiseksi.

Tuoretta nimitystä on silti pidetty merkkinä siitä, että Turkki saattaisi olla kääntämässä talouspolitiikan laivansa suuntaa kohti taloustieteen valtavirtaa ja korkojen korotuksia. Keskuspankki päättää ohjauskorkotasosta seuraavan kerran kahden viikon sisällä 22. kesäkuuta.

Vihiä suunnanmuutoksesta saatiin jo aiemmin Erdoganin julkistaessa uuden hallituksensa, jonka valtiovarain- ja finanssiministeriksi oli valittu rahoitusalan yhtiö Merrill Lynchin entinen ekonomisti Mehmet Simsek. Uusi ministeri tunnetaan Erdoganin aiemman rahapolitiikan vastustajana. Simsek on toiminut ministerinviroissa myös aiemmissa valtapuolue AKP:n hallinnoissa, viimeksi vuosina 2015-2018.

Virallisten lukujen mukaan Turkin inflaatio laski toukokuussa alle 40 prosentin ensi kertaa yli vuoteen. Todellisia inflaatiolukuja pidetään kuitenkin paljon suurempina, ja riippumattomien ekonomistien arvioiden mukaan inflaatio olisi yli sadassa prosentissa.

Vaikka Turkin talouden uusi nokkamies ja -nainen vaikuttavat paperilla päteviltä, analyytikkojen mukaan markkinoilla tarkkaillaan ennen kaikkea heidän kykyään vastustaa painostusta Erdoganin suunnalta. Erdogan on kutsunut korkeita korkoja "kaiken pahan äidiksi ja isäksi" ja jaellut potkuja keskuspankin johtajille, jotka ovat uhmanneet häntä.

- Yksi Erkanin päähaasteista on korjata Turkin keskuspankin työilmapiiri. Liian monta välkkyä ekonomistia ja byrokraattia erotettiin puhdistuksissa, alennettiin ja eristettiin. -- Haluavatko he enää palata? kommentoi SEB Groupin kehittyvien markkinoiden strategi Erik Meyersson Twitterissä.

Perjantaina Turkin liiran arvo oli jälleen laskenut 1,5 prosenttia Yhdysvaltain dollariin suhteutettuna.

vendredi 9 juin 2023 23:54:03 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.