STT

Ranskassa kaksi puukotuksen uhriksi joutunutta lasta yhä kriittisessä tilassa

STT - logo STT 09.06.2023 13:54:03 STT
Veitsellä aseistautunut mies haavoitti Alpeilla sijaitsevan kaupungin puistossa eilen kuutta ihmistä, joista neljä on lapsia. Kuvassa poliiseja tapahtumapaikalla eilen. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Ranskassa Annecyn kaupungissa puukotuksen uhreiksi joutuneista lapsista kaksi on edelleen kriittisessä tilassa, kertoo maan hallituksen tiedottaja.

Veitsellä aseistautunut mies haavoitti Alpeilla sijaitsevan kaupungin puistossa eilen kuutta ihmistä, joista neljä on lapsia. Lapsiuhreista nuorin on 22 kuukauden ja vanhin kolmen vuoden ikäinen.

Hallituksen tiedottaja Olivier Veran varoitti tekemästä hätiköityjä johtopäätöksiä tapauksesta.

Hyökkäyksestä epäillään syyrialaista miestä, jolle uutistoimisto AFP:n saamien tietojen mukaan myönnettiin huhtikuussa pakolaisasema Ruotsissa, missä hän oli asunut 10 vuotta.

Viranomaisten mukaan mies oli hakenut turvapaikkaa myös Sveitsistä, Italiasta ja Ranskasta. Miehen turvapaikka-anomus hylättiin Ranskassa viime sunnuntaina.

Puukotuksen syytä ei vielä tiedetä, mutta syyttäjän mukaan teolla ei ole terroristista motiivia.

Ranskan pääministerin Elisabeth Bornen mukaan tiedustelupalveluilla ei ole tietoja miehestä eikä tiedossa ole, että miehellä olisi psyykkisiä ongelmia.

Presidentti Emmanuel Macronin kerrotaan puolisoineen vierailevan tänään puukotuksen uhrien ja näiden perheiden luona.

vendredi 9 juin 2023 16:54:03 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.