AFP
Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit ovat sulkeutuneet hienoisessa laskussa.
Teollisuusindeksi Dow Jones oli maanantain päätteeksi 0,6 prosentin laskussa. Laaja-alainen S&P 500 oli puolestaan 0,2 prosenttia pakkasella ja teknologiapainotteinen Nasdaq luisui 0,1 prosenttia.
Pääindeksit olivat saavuttaneet viime viikolla huippulukemat edeltäviin kuukausiin nähden, kun Yhdysvalloissa oli päästy sopuun velkakattokiistassa ja maa oli välttämässä maksukyvyttömyyden.
Perjantaina arvopaperimarkkinoita olivat kirittäneet myös toukokuun vakaat työllisyystilastot.
Maanantaina sen sijaan julkaistiin tilasto, jonka mukaan palvelualojen kasvu on ollut hitaimmillaan sitten joulukuun.
- Suurin osa vastaajista ilmoittaa, että liiketoimintaolosuhteet ovat tällä hetkellä vakaat, mutta talouden hidastuminen aiheuttaa huolta, sanoo Anthony Nieves Institute for Supply Managementista.
Yksittäisten yritysten osalta laitevalmistaja Applen osakkeen arvo putosi 0,8 prosenttia, kun yhtiö julkisti odotetut VR-lasinsa.
Apple on kertonut Vision Pro -laitteensa hinnaksi päätähuimaavat 3 499 Yhdysvaltain dollaria eli noin 3 370 euroa. VR-lasit tulevat markkinoille varhain ensi vuonna Yhdysvalloissa.
Julkistus saattaa Applen törmäyskurssille Facebookin omistajan Metan kanssa. Meta on julkaissut omia VR-laitteitaan ja kehittänyt "metaversumiksi" ristittyä virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden yhdistelmää.
Applen Vision Pro esiteltiin Kalifornian Cupertinossa järjestetyn Apple-tapahtuman päätteeksi. Samalla yhtiö ilmoitti pitkän listan muita tuotepäivityksiä. Yhtiö kertoi muun muassa tietokoneidensa ja mobiililaitteidensa käyttöjärjestelmien tulevista päivityksistä.
Aasian pörssit avautuivat tiistaina vaihtelevissa merkeissä. Japanissa pörssipäivä aloitettiin laskussa. Tokiossa Nikkei 225 -indeksi oli varhain tiistaina pakkasella 0,78 prosenttia ja laaja-alaisempi Topix puolestaan 0,79 prosentin luisussa.
Hongkongin pörssin Hang Seng -osakeindeksi sen sijaan hivuttautui aamusella ylöspäin maltillisesti, 0,05 prosentin verran.
Manner-Kiinan pörsseissä puolestaan nähtiin hienoista alamäkeä. Shanghai Composite -indeksi oli 0,12 prosentin laskussa, kun taas Shenzhen Composite oli 0,14 prosenttia miinuksella.