STT

Myös Romanian ja Bulgarian romanit olivat Helsingissä poliisin erityisvalvonnassa 2010-luvun alussa

STT - logo STT 06.06.2023 03:01:52 STT
Tarkka-projekti tuli ilmi, kun Poliisihallitus pyysi paikallisilta poliisilaitoksilta selvitystä siitä, onko niissä ollut vireillä samankaltaisia projekteja kuin Helsingin poliisin kohua herättänyt vuosien 2013-2015 Kuri1-romanioperaatio. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Maria Rosvall

Helsingissä on paljastunut jälleen romaneihin kohdistunut poliisin valvontaprojekti, ilmenee Poliisihallituksen (Poha) selvityksestä.

Sen mukaan vuonna 2011 Helsingin poliisissa toteutetun Tarkka-projektin kohteena olivat Romanian ja Bulgarian romanit. Taustalla oli kerjäläisten ja heidän luvattomien leiriensä määrän kasvu kaupungissa.

Kaksiosaisessa projektissa kohdistettiin valvontaa ja toimenpiteitä kerjäläisiin, heidän "isäntiinsä", heidän käytössään olleisiin ajoneuvoihin sekä luvattomiin leireihin. Helsingin poliisin mukaan useat romanikerjäläisistä käyttäytyivät aggressiivisesti ja vaaransivat yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisilaitoksen Poliisihallitukselle antaman selvityksen mukaan toimenpiteiden kohteita ei kuitenkaan valittu etnisyyden perusteella, vaan taustalla oli aina tapauskohtainen kokonaisharkinta.

Poliisihallitus nostaa esiin Helsingin poliisilaitoksen johtoryhmän pöytäkirjan, jossa projektin kohteeksi ilmoitettiin nimenomaisesti "kerjäläisiksi profiloituneet Romanian ja Bulgarian romanit", jotka syyllistyvät muun muassa häiritsevään kerjäämiseen ja katurikollisuuteen.

Poliisihallitus katsoo, että kohteiden rajaus oli ongelmallinen.

- Koska päätösasiakirjan perusteella vaikuttaa siltä, että projekti on kohdistunut pelkästään tiettyihin etnisiin alkuperiin, projektin osalta syntyy olettama siitä, että projekti on kohdistunut Romanian ja Bulgarian kansalaisiin heidän oletettujen alkuperiensä johdosta ja heitä on kohdeltu epäsuotuisammin kuin vastaavassa tilanteessa olevia muita henkilöitä olisi kohdeltu, Poliisihallitus sanoo selvityksessään.

Tarkka-projekti tuli ilmi, kun Poliisihallitus pyysi paikallisilta poliisilaitoksilta selvitystä siitä, onko niissä ollut vireillä samankaltaisia projekteja kuin Helsingin poliisin kohua herättänyt vuosien 2013-2015 Kuri1-romanioperaatio. Siinä toteutetun tehostetun tarkkailun ja valvonnan tarkoituksena oli Helsingin poliisin mukaan estää romanien välisiä ampumistapauksia ja selvittää jo tutkinnassa olleita juttuja. Poliisihallitus antoi poliisilaitokselle moitteet operaatiosta ja yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman sanoi, että siinä oli syytä epäillä syrjintää.

Muilta poliisilaitoksilta samankaltaisia projekteja ei niiden vastausten mukaan löytynyt. Helsingin poliisilaitoksen selvityksestä ei Poliisihallituksen mukaan ilmene perusteita sille, miksi Tarkka-projekti oli kohdistunut ainoastaan kahden maan kansalaisiin.

- Näin ollen Poliisihallitus katsoo, ettei projektin tämänkaltaista kohdistumista ole pidettävä syrjintäkiellon näkökulmasta oikeasuhtaisena, selvityksessä sanotaan.

Poliisihallitus kiinnittää huomiota myös siihen, että projektin tarkoituksena oli puuttua laittomuuksien lisäksi "häiritsevään kerjäämiseen", mikä on Poliisihallituksen mukaan käsitteenä hyvin lavea ja epäselvä. Poliisihallitus korostaa, ettei kerjääminen ollut laitonta vuonna 2011 eikä se ole sitä edelleenkään.

- Oikeasuhtaisuuden näkökulmasta on arveluttavaa, että onko muuhun kuin laissa kiellettyyn toimintaan puuttuminen ollut oikeasuhtaista sinänsä hyväksyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi, ja onko tavalliseen, joskin yksittäisessä tilanteessa häiritseväksi tulkittuun, kerjäläistoimintaan puuttuminen - varsinkin pelkästään Romanian ja Bulgarialaisten kansalaisten osalta - ollut tavoitteiden saavuttamisen kannalta välttämätöntä.

Projektissa havaittiin myös samanlaisia tietojen käsittelyyn liittyviä ongelmia kuin Kuri1:ssä. Poliisien tekemissä kirjauksissa oli puutteita, jotka vaikeuttivat asioiden jälkikäteistä selvittämistä. Sen lisäksi operaatioon ja sen kohteisiin liittyviä tietoja oli edelleen näkyvillä Poliisihallituksen ylläpitämässä valtakunnallisessa poliisin tietojärjestelmässä, koska poliisilaitoksella ei ole niiden poistamiseen vaadittavia käyttöoikeuksia.

Poliisihallitus lupaa selvityksessään, että merkinnät poistetaan. Helsingin poliisilaitoksen osalta Poliisihallitus katsoi, ettei projekti antanut aihetta muihin toimenpiteisiin.

- Siihen nähden, että Tarkka ja Tarkka II- projektien aloittamisesta on kulunut jo 12 vuotta aikaa, Poliisihallitus pitää riittävänä saattaa projekteista edellä lausumansa kriittiset käsitykset Helsingin poliisilaitoksen tietoon, selvityksessä sanotaan.

mardi 6 juin 2023 06:01:52 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.