STT

Viaplay menetti tilaajia - toimitusjohtaja vaihtoon

STT - logo STT 05.06.2023 21:02:06 STT
Viaplayn kautta Suomessa näkyy muun muassa NHL-jääkiekkoa, jalkapallon Englannin Valioliigaa sekä formula 1 -kisoja. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Teemu Salonen

Liisa Kujala

Urheiluohjelmistaan tunnettu ruotsalainen mediayhtiö Viaplay Group antoi maanantaina tulosvaroituksen ja kertoi yhtiön toimitusjohtajan vaihtuvan.

Yhtiön mukaan sen tämän vuoden näkymät ovat heikentyneet. Tämä on seurausta tilausmäärien laskusta pohjoismaisilla ja kansainvälisillä suoratoistopalvelumarkkinoilla sekä lineaaristen jakelukumppaneiden tukkumyynnin laskusta. Yhtiön mukaan alamäki on lisäksi kiihtynyt tv- ja radiomainontamarkkinoilla. Myös konsernin kustannussäästöt toteutuvat toivottua hitaammin.

Viaplay Group kertoi, että sen hallitus hyväksyi maanantaina konsernijohtaja Anders Jensenin erotarjouksen. Samalla se ilmoitti Jorgen Madsen Lindemannin nimittämisestä uudeksi toimitusjohtajaksi välittömästi.

Viaplay Group oli aiemmin arvioinut, että sen liikevaihto kasvaa tänä vuonna 24-26 prosenttia, mutta nyt kasvun arvioidaan jäävän 16,0-17,5 prosenttiin.

Viaplay Group perui maanantaina myös pidemmän aikavälin taloudellisen ohjeistuksensa. Uusia arvioita keskipitkän aikavälin näkymistä odotetaan heinäkuun loppupuolella, kun yhtiö julkistaa tulostiedot toiselta vuosineljännekseltä. Toisen vuosineljänneksen tilaajamäärän arvioidaan olevan 7,7 miljoonaa, liikevaihdon 4,5-4,6 miljardia kruunua ja tuloksen painuvan noin 250-300 miljoonaa kruunua tappiolle.

Viaplayn kautta Suomessa näkyy muun muassa NHL-jääkiekkoa, jalkapallon Englannin Valioliigaa sekä formula 1 -kisoja.

Tulosvaroitus suisti Viaplay Groupin pörssikurssiin huimaan laskuun Tukholman pörssissä. Alkuillasta kurssilaskua oli kertynyt noin 60 prosenttia.

mardi 6 juin 2023 00:02:06 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.