Autotoday

Poliisi tutkii Karvian sunnuntaista liikennekuolemaa - yksi henkilö pidätetty

Autotoday - logo Autotoday 05.06.2023 14:02:03 Clas von Bell

Lounais-Suomen poliisi jatkaa Karviassa varhain sunnuntaiaamuna tapahtuneen ulosajon selvittämistä. Onnettomuudessa menehtyi yksi henkilö.

Ulosajo tapahtui Karvian Sarvelan alueella sijaitsevalla Alkkiantiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Onnettomuudessa menehtyi yksi henkilö, noin 30-vuotias nainen.

Ulosajo tapahtui tämänhetkisten tietojen perusteella aamuyöllä noin puoli neljän ja puoli viiden välisenä aikana. Onnettomuuden tarkka tapahtuma-aika selvinnee tutkinnan edetessä.

Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä muun muassa kuulemalla silminnäkijöitä. Poliisi selvittää muun muassa muiden mahdollisten henkilöiden osallisuutta sekä onnettomuuden aikaisia ja sitä edeltäneitä tapahtumia.

- Esitutkinnassa poliisi siis hakee vahvistusta muun muassa sille, kuljettiko autoa onnettomuudessa menehtynyt henkilö vai joku muu, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Alitalo.

Pidätettynä yksi henkilö

Asiassa on pidätettynä tällä hetkellä yksi henkilö. Noin 30-vuotiasta miestä epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Mahdollisten rikosepäilyjen lisäksi poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn tutkintana.

Sunnuntaiaamuna poliisi sai Karviassa sunnuntaiaamuna myös ilmoituksen epäillystä apteekkimurrosta. Poliisi tutkii tätäkin tapausta. Tässä vaiheessa ei ole viitteitä siitä, että tapaukset liittyisivät toisiinsa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

lundi 5 juin 2023 17:02:03 Categories: Autotoday

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.