STT

Pienten lastensa surmaamisesta 20 vuotta vankilassa istunut australialaisnainen armahdettiin

STT - logo STT 05.06.2023 11:32:03 STT

AFP

20 vuotta vankilassa pienten lastensa surmaamisesta istunut australialaisnainen on armahdettu, kertoivat viranomaiset maanantaina. Kathleen Folbiggia kutsuttiin Australian pahimmaksi naispuoliseksi sarjamurhaajaksi, kun hänet tuomittiin kolmen lapsensa murhasta ja neljännen taposta vuonna 2003.

Syyttäjien mukaan Folbigg tukehdutti lapset, jotka olivat kuollessaan iältään yhdeksästä viikosta kolmeen vuotta. Folbigg kuitenkin vakuutti koko ajan, että kuolemat johtuivat luonnollisista syistä.

Vuonna 2021 kymmenet tutkijat Australiasta ja muualta allekirjoittivat vetoomuksen Folbiggin vapauttamiseksi. Tutkijoiden mukaan uudet oikeuslääketieteelliset todisteet viittasivat siihen, että selittämättömät kuolemat linkittyivät harvinaisiin geneettisiin mutaatioihin tai synnynnäisiin poikkeavuuksiin.

Uuden Etelä-Walesin osavaltion oikeusministeri Michael Daley kertoi, että toukokuussa 2022 aloitettu selvitys on osoittanut "kohtuullisen epäilyn" tuomiota kohtaan. Näin ollen Folbigg armahdettiin.

55-vuotias Folbigg vapautettiin vankilasta maanantaiaamuna.

Rikosteknisten todisteiden puuttuessa syyttäjät perustelivat kantaansa aikanaan sillä, että neljän lapsen yhtäkkinen ja selittämätön kuolema olisi erittäin epätodennäköistä. Folbiggin lapset kuolivat vuosien 1989-1999 välillä.

Vuoden kestänyttä selvitystä johtanut eläköitynyt tuomari Tom Bathurst kertoo, että myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin lääketieteellisiä seikkoja, jotka voisivat selittää kuolemista kolme.

Bathurstin mukaan kahdella lapsista oli harvinainen geneettinen mutaatio, kun taas yhdellä lapsista saattoi olla piilevä neurogeeninen vaurio. Nämä asiat huomioon ottaen myöskään neljännen lapsen kuolemaa ei enää pidetä epäilyttävänä.

Australian tiedeakatemia, joka auttoi selvityksessä, kertoi olevansa helpottunut Folbiggin saadessa oikeutta.

lundi 5 juin 2023 14:32:03 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.