STT

Koulujen päättäjäisillan juhlinta aiheuttanut paikoin häiriötä - Helsingissä poliisi tyhjentää Kaivopuiston, Joensuussa Kirkonmäen

STT - logo STT 04.06.2023 02:01:54 STT
Poliisin mukaan vanhempien olisi nyt hyvä aika käydä tutustumassa nuorten juhlintaan paikan päällä. Hietaniemen rannalla juhlittiin myös kesäkuussa 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Varsin rauhallisen alun jälkeen koulujen päättäjäisillan juhlinta on ottanut uusia kierroksia, kertovat monet poliisilaitokset.

Esimerkiksi Helsingin poliisi kertoi yhdentoista jälkeen illalla tyhjentävänsä Kaivopuiston yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Poliisin mukaan paikalla on tuhansia nuoria ja levoton tunnelma.

- Puistossa on ammuttu ilotulitteita, joista osa on lentänyt väkijoukkoon. Lisäksi puistossa on heitelty pulloja toisia ihmisiä päin, kirjoittaa poliisi Twitterissä.

Länsi-Uudenmaan poliisi puolestaan kertoo useista "jalattomassa" kunnossa olevista nuorista. Poliisin mukaan vanhempien olisi nyt hyvä aika käydä tutustumassa nuorten juhlintaan paikan päällä.

Aiemmin illalla Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi illan olleen nuorten osalta alueellaan pääosin rauhallinen. Kello 22:n jälkeen nuorten päihtymystila, häiriöt ja nahistelut olivat kuitenkin eri havaintojen perusteella kasvaneet. Espoossa poliisin haaviin oli jäänyt yksi alkoholia nuorille välittänyt täysi-ikäinen.

Itä-Uudenmaan poliisi on päivittänyt illan kuulumisia aktiivisesti Twitterissä. Sen mukaan Järvenpään Rantapuistossa oli noin kello 22.30 arviolta 500 nuorta ja menon kerrottiin kiihtyvän. Vantaalla puolestaan oli ainakin yksi noin kolmensadan nuoren kokoontuminen ja Keravalla parinsadan. Lisäksi Itä-Uudenmaan poliisi kertoi, että Loviisassa yhtä nuorta oli pahoinpidelty.

Porvoossa Kokonniemen maauimalalla on Itä-Uudenmaan poliisin mukaan toista sataa melko päihtynyttä nuorta.

- Yksi nuori hyppi poliisiauton konepellillä muiden yllyttämänä. Useita nuoria passitettu kotiin vanhempien kyydissä, kirjoittaa poliisi Twitterissä.

Lounais-Suomen poliisi kertoi aiemmin, että Turussa on ollut yleisesti ottaen rauhallista, ja nuorten selviämisasemalle on jouduttu viemään vain muutamia ihmisiä. Naantalissa poliisilla on ollut kertomansa mukaan jopa mukavia kohtaamisia kymmenien nuorten kanssa. Joillekin nuorille tuli poliisin saapuessa kuitenkin äkisti tarve lähteä juoksulenkille, Lounais-Suomen poliisi kertoo.

Porissa poliisi kertoo löytäneensä 14-vuotiaan nuoren repusta aidonnäköisen muovikuula-aseen, minkä lisäksi poliisi on selvitellyt nuorten välisiä yhteenottoja Kirjurinluodossa.

Itä-Suomen poliisilaitos sen sijaan kertoi, että jo aamupäivästä sillä oli runsaasti koulujen päättymiseen liittyviä häiriötehtäviä, muun muassa ilotulitteita ja auton katolla matkustamista.

Kuopiossa Väinölänniemen juhlinta on työllistänyt poliisia tasaisesti koko illan ajan. Poliisi kertoo toimittaneensa noin 20 nuorta kotiin, sijoituspaikkoihin, lääkäriin, SPR:n selviämisasemalle ja putkaan. Poliisi kertoi hieman puolenyön jälkeen aloittaneensa Väinölänniemen tyhjentämisen.

Joensuussa poliisi kertoi hieman ilta yhdentoista jälkeen ryhtyneensä tyhjentämään Kirkonmäkeä.

- Alueella on runsaasti päihtyneitä nuoria sekä monenlaista häiriökäyttäytymistä, kirjoittaa poliisi Twitterissä.

Viileä ja paikoin sateinen sää on todennäköisesti hillinnyt ulkona juhlimista.

dimanche 4 juin 2023 05:01:54 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.