Episodi

Vielä hetken Yle Areenassa: Kotimainen leffa tekee vaikutuksen ensihetkillä - "tempaa mukaansa eikä päästä irti"

Episodi - logo Episodi 03.06.2023 22:31:58 Pop Media
Vielä hetken Yle Areenassa: Kotimainen leffa tekee vaikutuksen ensihetkillä -

Neljän tähden draama.

Jättiläinen (2016) on katsottavissa Yle Areenassa 6. kesäkuuta asti.

Aleksi Salmenperän ohjaama draama perustuu tositapahtumiin ja kertoo Talvivaara-kaivoksen tapauksesta. Nuori ja kunnianhimoinen virkamies käsiteltäväkseen valtavan nikkelikaivoksen ympäristöluvan Kainuussa, mutta hän alkaa kuitenkin epäillä, ettei hänelle ehkä ole kerrottu koko totuutta.

Pääosissa nähdään Joonas Saartamo, Jani Volanen, Pertti Sveholm, Saara Kotkaniemi, Peter Franzén ja Elena Leeve.

Episodin arviossa Jättiläinen sai neljä tähteä. Alla on otteita arviosta.

"Heti ensimmäisten minuuttien aikana tulee ajatus, että nyt tehdään vahvaa suomalaista elokuvaa."

"Jättiläinen alkaa näyttävillä kuvilla massiivisesta tehdasalueesta. Äänimaailma luo aavemaista tunnelmaa."

"Eivätkä elokuvan ansiot lopu siihen. Talvivaaran kaivoksen tapauksesta kertova elokuva tempaa mukaansa eikä päästä irti."

Tässä linkki elokuvaan Yle Areenassa.

Katso traileri alta.

Lue myös: Vielä hetken Areenassa: Draamakomedia tarjoaa yökerhotunnelmaa - Michelle Pfeiffer opetteli laulamaan 10 tuntia päivässä

Lue myös: Vielä hetken Areenassa: Sotaisaa draamaa - Marion Cotillard joutui kuvauksissa pelottavaan vaaratilanteeseen

Katso myös: Jättiläinen

dimanche 4 juin 2023 01:31:58 Categories: Episodi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.