STT

Neljä teiniä saanut vammoja teräaseesta tappelussa Ruotsin Eskilstunassa

STT - logo STT 01.06.2023 23:01:58 STT
Poliisi ilmoitti iltapäivällä ottaneensa kiinni kaksi alle 20-vuotiasta miestä epäiltynä murhan yrityksestä. LEHTIKUVA/TT

TT

Neljä teini-ikäistä poikaa vietiin tänään sairaalaan tappelun seurauksena Ruotsin Eskilstunassa, paikallinen poliisi kertoi. Poliisin mukaan tappelussa oli mukana ainakin yksi teräase.

Loukkaantuneiden kerrotaan olevan 15-vuotiaita. Kahden nuoren vammoja luonnehditaan vakaviksi ja kahden lievemmiksi.

- Kyseessä oli suuri tappelu, jossa oli mukana kaksi ryhmää ja useita ihmisiä, mutta eriasteisesti, poliisin tiedottaja kertoi.

Alueella on tänään ollut käynnissä suuri poliisioperaatio. Poliisi ilmoitti iltapäivällä ottaneensa kiinni kaksi alle 20-vuotiasta miestä epäiltynä murhan yrityksestä.

Hälytys yhteenotosta tehtiin hieman ennen yhtä iltapäivällä. Paikallisen liikuntapalveluiden edustajan mukaan kyseessä olevat yhdeksäsluokkalaiset olivat viettämässä ulkoilupäivää urheiluareenalla.

Tapahtumapaikan lähellä sijaitseva lukio otti ulkoilupäivää viettämässä olleet oppilaat sisälle kouluun turvallisuussyistä. Rehtorin mukaan oppilaat olivat alkuiltaan mennessä päässeet jo kotiin.

vendredi 2 juin 2023 02:01:58 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.