Ilta Sanoma

Kuva: Allenin perheen kotialbumi

Micah Allenin elämä päättyi vain 34-vuotiaana hylätyssä toimistorakennuksessa. Hänen perheensä kertoo nyt, kuinka Micahista tuli yksi niistä yli sadastatuhannesta amerikkalaisesta, jotka kuolivat huumeisiin vuonna 2021.

Clarksburg, Länsi-Virginia, Yhdysvallat

Kuva: Reuters, kuvankäsittely: IS

Kun Josiah Allen katseli arkussa makaavan veljensä Micahin ruumista, hän suri kaikkea sitä, mitä Micah ei elämässään koskaan kokisi. Ei vaimoa, ei lapsia.

Samalla Josiah havaitsi järkytyksekseen tuntevansa eräänlaista iloa. Se oli helpotusta siitä, että enää ei tarvitsisi pelätä veljen puolesta. Pahin oli jo tapahtunut.

Micah oli menehtynyt fentanyylin yliannostukseen 34-vuotiaana.

Fentanyyli on synteettinen opioidi, joka on 50 kertaa vahvempaa kuin heroiini.

Micahin taistelu huumeriippuvuuden kanssa oli ollut pitkä ja uuvuttava koko hänen perheellensä. Se imi perheen voimat täysin.

-?Ei kukaan isyydestä haaveileva koskaan kuvittele, että joku päivää joutuu riisumaan hirttosilmukan lapsensa kaulan ympäriltä tämän yritettyä itsemurhaa, perheen isä Mike Allen sanoo.

Mike ja Kelly Allenin (kuvassa edessä) lapset Sarah (vas), Micah, Josiah ja Abigail.

Mike ja Kelly Allenin (kuvassa edessä) lapset Sarah (vas), Micah, Josiah ja Abigail. Kuva: Allenin perheen kotialbumi

Perheen elämä pyöri vuosikausia Micahin huumeriippuvuuden ympärillä.

Vanhemmat, pastorina työskentelevä Mike ja hänen opettajavaimonsa Kelly olivat ajautua avioeroon jatkuvan stressin vuoksi. Kolme muuta sisarusta Josiah, Abigail ja Sarah kokivat, etteivät he saa riittävästi vanhempiensa huomiota, sillä vanhemmilla oli jatkuva huoli Micahista.

Aiemmin laajasta ystäväpiiristä nauttinut perhe eristäytyi kotiinsa. Ketään ei voinut enää kutsua kylään, koska ikinä ei voinut tietää, miten sekaisin Micah olisi ja mitä kotona voisi sattua.

Myös perheen talous oli tiukilla, sillä perhe yritti moneen kertaan saada poikansa kalliilla vieroitushoidoilla kuntoon.

-?Kaikesta siitä tuskasta huolimatta olisin valmis käymään sen kaiken läpi uudestaan, jos vain saisin nähdä poikani elossa, vaikka edes yhden päivän ajan, Micahin äiti Kelly sanoo.

Allenin perhe asuu kauniissa omakotitalossa maaseutumaisella alueella Länsi-Virginiassa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Clarksburgin kaupungista.

Keittiötä hallitsee suuri pyöreä pöytä, jonka ympärillä on kuusi tuolia, yksi jokaiselle perheenjäsenelle. Yksi heistä on nyt poissa.

Perheen onnellisimmissa muistoissa ollaan kesällä järvellä uimassa. Tai rakentamassa puumajaa takapihalla.

Kelly on kirjoittanut näitä muistoja vihkoonsa. Se on osa hänen surutyötään. Kelly on kirjoittanut vihkoonsa myös: "Rukoilen, että poikani kuolema oli nopea ja kivuton."

Lokakuussa 1986 syntynyt Micah oli urheilullinen ja erittäin lahjakas skeittaaja. Hän rakasti tietokoneita ja teknologiaa ja soitti kitaraa. Perheessä oli aina lemmikkejä, koiria ja kissoja, ja Micah oli hyvin eläinrakas.

Pitkä, tummatukkainen ja sinisilmäinen Micah oli eloisa poika, joka oli suosittu niin kavereiden kuin myös tyttöjen keskuudessa. Myös opettajat pitivät Micahista ja hän viihtyi hyvin koulussa.

-?Micahin oli todella helppo ystävystyä kenen hyvänsä kanssa. Hän oli todella karismaattinen. Lukiossa jotkut pyysivät hänen nimmariaan, koska he uskoivat, että Micahista tulee joku päivä julkkis, hänen veljensä Josiah kuvailee.

Micahissa oli myös kuriton, villi puoli.

-?Hän oli koukussa adrenaliiniin, veli sanoo.

-?Hän oli aina kokeilemassa rajoja, isä lisää.

Perheen olohuoneen seinällä on Micahin kuvista koostettu muistotaulu.

Perheen olohuoneen seinällä on Micahin kuvista koostettu muistotaulu. Kuva: Allenin perheen kotialbumi

Perheen kotiseudulla Länsi-Virginiassa alkoi 1990-luvun loppupuolella huumekriisi. 2010-luvulla se paheni entisestään, kun alueelle virtasi synteettisiä huumeita, fentanyyliä ja vahvaa metamfetamiinia.

Erilaisia huumeita on helposti saatavilla, ja ne ovat kohtuullisen halpoja. Yliannostuskuolleisuus on alueella Yhdysvaltain korkein.

-?Minun nuoruudessani marihuanan polttamiseenkin oli suuri kynnys, ja sen vaikutus kuitenkin haihtuu aika nopeasti. Nykyään, jos otat kerran fentanyyliä, voit olla kuollut, Mike sanoo.

Mike ja Kelly olivat hyvin tietoisia kotiseutunsa huumeongelmasta. He halusivat tietää, missä seurassa heidän lapsensa liikkuivat. Heidän kotonaan ei käytetty edes alkoholia ja vanhemmat olivat hyvin tupakkavastaisia.

Micahin paras ystävä oli niin sanotusta hyvästä perheestä. Vanhemmat eivät kuitenkaan tienneet, että pojat viettivät aikaa kaverin sukulaisen luona, jolla oli huumeongelma. Siellä Micah teki teini-ikäisenä ensimmäiset huumekokeilunsa.

Perhe sai tietää Micahin huumeidenkäytöstä, kun tämä oli 19-vuotias. Tieto tuli perheelle shokkina.

Ja siitä alkoi perheen imeytyminen painajaismaiseen maailmaan, jossa he joutuivat seuraamaan rakkaansa hidasta tuhoa.

Kun Micah oli aineissa, hänellä oli tapana etsiä jotakin pakkomielteenomaisesti. Hän saattoi esimerkiksi ottaa työkalupakin, tyhjentää sen kaikesta tavarasta, laittaa tavarat takaisin ja tyhjentää uudestaan. Tätä toistui loputtomiin.

Tämä pakkomielteinen penkominen oli aina merkki perheelle, että Micah käytti jälleen huumeita.

-?Minulla oli yksi sääntö, jos toimin hänelle kuskina: minun autossani ei saanut harjoittaa penkomista. Sillä jos hän esimerkiksi tiputti sytkärin auton penkin alle, oli pakko pysäyttää auto ja antaa hänen käydä läpi koko auto, Josiah kertoo.

Huumeiden vaikutuksen alaisena Micah teki myös "kuorimista". Hän repi auki kaiken perheen kodin sisällä: seinien lautapaneelit, tapetit, sohvatyynyt. Monesti koti oli kuin tuhon jäljiltä.

Perheen isän yöunet keskeytyivät jatkuvasti, kun hänen piti lähteä keskellä yötä hakemaan poikaansa kaupungilta. Mutta sitten Micah ei ollutkaan siellä missä olisi pitänyt.

Yhdellä öisellä hakureissulla Mike näki hälytysajoneuvoja. Hän arvasi, että hänen poikansa olisi siellä. Micah oli ottanut yliannostuksen. Hänen hengityksensä oli niin vaivalloista, että isä tiesi kuoleman olevan lähellä. Ambulanssi ei ollut vielä ehtinyt paikalle.

Mike tiesi, ettei ollut aikaa odottaa. Hän nosti poikansa olkapäilleen ja kantoi tämän autoon ja ajoi hänet lähimpään sairaalaan.

-?Ei kenenkään vanhemman pitäisi joutua tekemään tuollaista. Jouduin pelastamaan poikani kuolemalta pariinkin otteeseen.

3. toukokuuta 2021 koitti hetki, kun isä ei enää pystynyt pelastamaan poikaansa. Micah löydettiin kuolleena hylätystä toimistorakennuksesta.

Micah oli ajautunut asustelemaan niin sanotuissa metamfetamiini-kämpissä: hylätyissä taloissa, jotka huumeidenkäyttäjät valloittivat itselleen.

Kuva Micahin lukion vuosikirjasta.

Kuva Micahin lukion vuosikirjasta. Kuva: Allenin perheen kotialbumi

Kelly pystyy edelleen kuvailemaan hyvin yksityiskohtaisesti, miltä hänen kuollut poikansa näytti.

Micah oli nuukahtanut kylpyhuoneessa sijaitsevan pöydän ääreen. Hänen suunsa oli auki. Hänen toinen kätensä lepäsi pöydälle, toinen riippui sivulla. Kädet olivat turvoksissa ja siniset. Ympärillä oli Xanax-pillereitä ja valkoista jauhetta, jossa oli fentanyyliä.

Mike puhkeaa lohduttomiin kyyneliin muistellessaan puhelua poliisilta ja niitä kauheita tunteja ja päiviä, jotka sitä seurasivat. Kelly menee miehensä luokse ja kietoo kädet tämän harteiden ympärille.

-?Ihmettelet varmaan, miksi en itke nyt puhuessani tästä. Mutta olen itkenyt niin paljon, ettei minulla ole enää kyyneleitä jäljellä, Kelly sanoo.

Fakta

Jos sinulla tai läheiselläsi on itsetuhoisia ajatuksia Mieli ry:n Kriisipuhelin päivystää 24/7 suomeksi numerossa 09 2525 0111.

Mieli ry:n kriisikeskusverkosto sekä Itsemurhien ehkäisykeskus antaa tukea itsemurhaa yrittäneille ja heidän läheisilleen sekä itsemurhan tehneiden omaisille.

Mieli ry järjestää myös vertaistukiryhmiä läheisensä menettäneille. Lisätietoa: www.mieli.fi

Jos tilanne on akuutti, tulee soittaa hätänumeroon. Vähemmän kiireellisessä tilanteessa apua voi hakea terveysasemalta tai työterveyshuollosta.

Perhe haluaa puhua kokemuksistaan, koska he toivovat, että muut lapset, nuoret ja perheet säästyisivät siltä tuskalta, jonka he ovat joutuneet kokemaan.

Perhe on kokenut suruprosessin hyvin vaikeaksi. He kokevat, että he eivät ole saaneet kovin paljon tukea paikalliselta yhteisöltä.

-?Me yritimme hakea apua eri tahoilta. Hankimme surutyötä käsitteleviä kirjoja, Mike kertoo.

Kelly kokee saaneensa tukea Facebook-ryhmästä, jossa yliannostukseen kuolleiden lasten äidit jakavat kertomuksiaan. Siellä jaetaan toisille virtuaalisia halauksia ja sydän-emojeja.

Mike on pettynyt etenkin seurakuntaan. Pastori on kokenut, että hädän hetkellä muut kristityt eivät olleet hänen tukenaan, vaan jopa käänsivät selkänsä.

-?Olin odottanut enemmän tukea minulle läheisimmiltä ihmisiltä, mutta en saanut sitä. Se järkytti minua.

Kaikesta syvästä surusta huolimatta myös Mike ja Kelly tunsivat Josiahin tapaan helpotusta Micahin kuoltua. Se aiheutti myös syyllisyyden tunteita.

-?Hän oli kuitenkin poikamme. Mutta siinä oli jotakin helpottavaa, että nyt se on ainakin ohi, Mike sanoo.

-?Enää ei tarvitse joka kerta hälytysajoneuvon nähdessään pelätä, että se on menossa hakemaan meidän poikaamme, Kelly sanoo.

-?Mutta samalla tunnen epäuskoa siitä, että miten tämä saattoi tapahtua meille. En halua unohtaa hyviä, onnellisia asioita.

Ilta Sanoma
dimanche 28 mai 2023 13:15:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.