STT

Serbian presidentti Vucic ilmoitti väistyvänsä maan valtapuolueen johdosta

STT - logo STT 28.05.2023 08:01:57 STT
Aleksandar Vucic on johtanut Serbian edistyspuoluetta yli kymmenen vuotta. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Serbian presidentti Aleksandar Vucic ilmoitti lauantaina luopuvansa maan valtapuolueen, Serbian edistyspuolueen, johdosta. Vucic on johtanut Serbian edistyspuoluetta yli kymmenen vuotta. Hänen uskotaan ilmoituksesta huolimatta säilyvän maan johtavana poliittisena hahmona.

Vucic on jo ilmoittanut suunnitelmistaan muodostaa valtakunnallinen liike, jonka odotetaan vähitellen yhdistyvän Serbian edistyspuolueeseen.

Serbiassa odotettiin lauantai-illaksi laajoja protesteja pääkaupunki Belgradiin. Hallitusta vastustavien mielenosoitusten oli määrä alkaa iltakuudelta Suomen aikaa. Viimeaikaisissa protesteissa on vastustettu "maassa vallitsevaa väkivallan kulttuuria".

Protestit saivat alkunsa kahdesta maata järkyttäneestä joukkoampumisesta. Ne laajentuivat presidentti Vucicia ja Serbian edistyspuoluetta vastustaviksi protesteiksi.

Protesteissa on vastustettu muun muassa väkivaltaista sisältöä maan valtamediassa sekä vaadittu maan sisäministerin ja tiedustelupäällikön eroa.

Protestoijat ovat myös kritisoineet sitä, että maan hallitusta lähellä olevat mediat ovat antaneet hallituksen edustajille alustan polarisoida kansakuntaa ja hyökätä vastustajiaan vastaan.

Presidentti Vucic on kutsunut protesteja organisoivia opposition edustajia muun muassa haaskalinnuiksi ja hyeenoiksi, jotka pyrkivät hyötymään tragedioista.

Protesteja on pyritty mustamaalaamaan hallituksen medioissa. Muun muassa niiden kokoa on vähätelty, ja samalla on levitelty salaliittoteorioita siitä, että ulkovallat olisivat protestien takana.

Serbialla on ollut läheinen suhde Venäjään, ja Vucic on pitänyt myös Ukrainan sodan aikana yhteyksiä Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.

Perjantaina tuhannet Vucicin kannattajat osallistuivat presidentin tueksi järjestettyyn Toivon Serbia -mielenosoitukseen. Kyseessä arveltiin olleen vastamielenosoitus lauantaiksi suunnitellulle hallinnonvastaiselle mielenosoitukselle.

dimanche 28 mai 2023 11:01:57 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.