STT

Voittaako suomalaisohjaaja Aki Kaurismäki arvostetun Kultaisen palmun? Palkinnon voittaja julkistetaan tänään

STT - logo STT 27.05.2023 07:31:57 STT
Aki Kaurismäen uusi elokuva Kuolleet lehdet on kerännyt kansainvälisiltä kriitikoilta suitsutusta. LEHTIKUVA/AFP

Suomalaisohjaaja Aki Kaurismäen uusi elokuva Kuolleet lehdet kilpailee Cannesin elokuvajuhlilla tänään Kultaisesta palmusta, joka on elokuvajuhlien tärkein palkinto.

Voittaja julistetaan illalla Suomen aikaa iltayhdeksältä alkavassa tilaisuudessa.

Kaurismäen elokuva on kerännyt kansainvälisiltä kriitikoilta suitsutusta. Myös salin yleisö palkitsi elokuvan pitkillä aplodeilla Cannesissa sen ensiesityksessä.

Kaurismäen kilpakumppaneita ovat esimerkiksi brittiohjaaja Jonathan Glazerin The Zone of Interest ja ranskalaisohjaaja Justine Trietin elokuva Anatomy of a Fall.

Kuolleet lehdet tulee Suomessa esitykseen 15. syyskuuta. Kaurismäen tragikomedia kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen yrityksestä löytää rakkaus.

Elokuvan päänäyttelijät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen ovat läsnä festivaaleilla, mutta Kaurismäki itse poistui festivaaleilta jo aiemmin tällä viikolla.

Kaurismäki on voittanut monia arvostettuja palkintoja, mutta Kultaisella palmulla häntä ei ole ainakaan vielä palkittu. Kuolleet lehdet on Kaurismäen viides elokuvajuhlien pääkilpasarjaan valittu elokuva.

Vuonna 2002 Kaurismäki voitti Cannesin kakkospalkinnon eli Grand Prix'n elokuvallaan Mies vailla menneisyyttä. Hän on voittanut myös parhaan ohjauksen palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2012.

samedi 27 mai 2023 10:31:57 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.