Kuva: Lehtikuva, kuvitus: Tuomo Heiti / IS

Suomalaisella liikunnalla ja urheilulla on viimeinen aika siirtyä uuteen toimintakulttuuriin ja lunastaa yhteiskunnallinen vastuunsa ihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn turvaajana, kirjoittaa Erkka Westerlund esseessään.

Hyvinvointivaltion ihmiset eivät voi hyvin.

Hoitojonot kasvavat ja yhteiskunnan varat kuluvat sosiaali- ja terveydenhoitoon. Mielenterveysongelmat kasvavat vauhdilla ja muodostavat seuraavan "tsunamin" terveydenhoidolle ja työelämälle, jonka elinvoimaisuus heikkenee pelottavaa vauhtia.

Jopa maanpuolustuskyky on koetuksella. Kyse on kansakunnan elinvoimaisuudesta, mutta tautiryppään hoitamiseen on lääke.

Se on uudella, ihmislähtöisellä toimintakulttuurilla toteutettu liikunta ja urheilu.

Urheilu heijastaa yhteiskunnan kehitystä. Yhteiskunnassa on ollut jo pitkään käynnissä hidas ihmisten kohtaamiskulttuurin muutos. Urheilun behavioristinen, jopa mekanistinen toimintatapa on kääntymässä humanistiseen suuntaan.

Hierarkiaan perustuvasta asioiden johtamisesta (management) painopiste on siirtymässä luottamukseen ja yhteiseen ymmärrykseen perustuvaan ihmisten kohtaamiseen (leadership).

Ihmislähtöisen toiminnan perustana on usko ihmiseen ja ihmisen kykyyn oppia. Urheilussahan on kysymys nimenomaan oppimisesta ja kehittymisestä. Viime aikoina kulttuurinmuutosta ovat vauhdittaneet eettisyys-, vastuullisuus- ja yhdenvertaisuusteemat.

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 17/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Parhaat johtajat ja valmentajat ovat ymmärtäneet muutoksen ja toteuttavat asioita käytännössä. Ihmisen tärkein voimavara - sisäinen motivaatio - on saatu tekemisen energialähteeksi.

Työelämässä puhutaan transformaalista johtamisesta, jossa johtamisen keskiössä ovat ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi, vuorovaikutus ja ilmapiiri. Urheilussa on parhaat urheilija-valmentajaparit ovat jo pitkään toimineet näin - esimerkiksi Iivo Niskanen ja Olli Ohtonen tai Wilma Murto ja Jarno Koivunen.

Lahden Pelicansien valmentaja Tommi Niemelä on ihmislähtöisen toimintatavan huippuesimerkki. Myös Jukka Jalonen, Markku Kanerva tai Henrik Dettmann ja Lassi Tuovi edustavat ihmis- ja urheilijalähtöistä toimintatapaa.

Toimintakulttuuri on muuttumassa monologista aitoon dialogiin sekä yksin ajattelusta ja tekemisestä yhdessä ajattelemiseen ja tekemiseen eli yhteisölliseen viisauteen.

Iivo Niskanen ja Olli Ohtonen. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Wilma Murto ja Jarno Koivunen. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Vaikka parhaat yhteisöt, johtajat ja valmentajat ovat jo siirtyneet uuteen toimintakulttuuriin, valtavirta toimii vielä aiemman kulttuuriperimän eli voimakkaan hierarkian pohjalta.

Vielä 1980- ja 90-luvuilla yleisesti käytettyjä toimintatapoja voidaan tänä päivänä pitää pahimmillaan jopa rangaistavina. Erityisesti esille ovat nousseet seksuaaliset häirintätapaukset niin urheilun, kulttuurin kuin työelämän saralta, mutta yhä enemmän myös erilaiset epäasiallista käytöstä sisältävät tapaukset.

Syytettyjen penkillä ovat istuneet vuorollaan niin valmentajat, ohjaajat, opettajat kuin johtajat.

Urheilun viimeisimmät häirintäsyytökset ovat tulleet rytmisestä voimistelusta ja naisten jääkiekkomaajoukkueesta. Näitä tapauksia on paljon ja joka puolella yhteiskuntaa. Urheilusta ne kertovat meille sen, ettei urheiluväellä ole ollut yhteistä ymmärrystä siitä, millaista liikuntaa ja urheilua haluamme tehdä.

Sammutamme tällä hetkellä vain tulipaloja. Tarve muutokselle on huutava!

Valmensin itse 30 vuotta melko valmentajakeskeisesti ja hierarkkisesti. Kun ymmärsin, että se ei ole paras tapa auttaa urheilijoita oppimaan ja saada voimavarat esiin, yritin omassa valmennustyössäni lähes 20 vuotta opiskella ihmislähtöistä toimintatapaa.

Ei ollut helppoa siirtyä "kehon" valmentamisesta "mielen ja kehon" valmentamiseen. Nämä ovat kaksi aivan erilaista toimintatapaa. Urheilijalähtöisessä toimintatavassa valmentajan tulee ymmärtää ennen toimintaa, mitä urheilija ajattelee ja haluaa.

Tämä tarkoittaa ajatuksen valmentamista liikkeen lisäksi ja dialogista vuorovaikutusta.

Mielen valmentamiseen tarvitaan ihmisosaamista, jota valmennuksessa ei nykyisellään ole tarpeeksi.

Urheilu- ja lajiosaaminen on ollut suomalaisen valmennuksen vahvuus, ja se on syytä pitää vahvuutena myös tulevaisuudessa. Urheilun, kuten työelämän, isoin voimavara on kuitenkin ihminen: valmentajien tulisikin olla maailman parhaita ihmisen kehittäjiä ja auttajia.

Viestit eri suunnista ovat huolestuttavia. UKK-instituutin laskelmien mukaan nykymenolla vain 40 prosenttia 50 vuotta täyttäneistä miehistä olisi työkykyisiä vuonna 2040.

Instituutin johtaja Tommi Vasankari on todennut, että suunnanmuutokseen tarvitaan poliittisia päätöksiä ja valtiovallan toimenpiteitä. Tässä on selvä tilaus uudelle hallitukselle ja hallitusohjelmalle.

Vai käykö niin kuin aina aikaisemmin? Keskitytään yhteiskunnan taloudellisiin haasteisiin ja hoidetaan lisääntyvää pahoinvointia, eikä tehdä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.

Kuva: Juha Sorri

-?Ei ollut helppoa siirtyä "kehon" valmentamisesta "mielen ja kehon" valmentamiseen, Erkka Westerlund kirjoittaa. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Nyt valituista kansanedustajista 63 allekirjoitti manifestin liikunnallisen elämäntavan edistämisestä. "Liikuntapuolue" on eduskunnan isoin puolue. Aikaisemmin puheiden ja tekojen välillä on ollut iso ristiriita - miten käy tällä kertaa?

Valtiopäivien avajaisissa myös presidentti Sauli Niinistö nosti esille liikkumattomuuden ongelmat. Se oli suora syöttö hallitusohjelman pääarkkitehdille Petteri Orpolle.

Pallo suomalaisten tulevaisuuden hyvinvoinnista, työkyvystä sekä tämän yhteiskunnan elinvoimasta on tällä hetkellä kokoomuksella. Seuraavan syötön pitäisi lähteä nopeasti Olympiakomitean puheenjohtajalle Jan Vapaavuorelle, jos halutaan voittaa tämä peli.

Olympiakomitea johtaa suomalaisen liikunnan osaamisverkostoa.

Nyt tarvitaan valtiotason päätöksiä - esimerkiksi hallitusohjelmaan eri ministeriöiden välinen poikkihallinnollinen yhteishanke ihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn parantamiseksi.

Tällä menolla Suomi ei tulevaisuudessa ole terve ja elinvoimainen kansakunta.

Liikunta ja urheilu ovat paljon enemmän kuin voittamista tai liikettä. Suomalaisen liikunnan ja urheilun isoin haaste tulevaisuudessa on mielen valmentamisen taito.

Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi voimme vaikuttaa ihmisen henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tämä lähestymistapa antaa liikunnalle aivan eri tason yhteiskunnallisen merkityksen kuin pelkän liikkeen lisäämisen.

Urheilujoukkueessa valmentaja on onnistunut tehtävässään, jos hän pystyy pitämään kaikki urheilijat motivoituneena. Sama toimii työelämässä. Tukemalla ihmisen sisäisen motivaation, itseluottamuksen tai hyvän tunnetilan syntymistä pystymme vahvistamaan ihmisen henkistä kasvua, joka on perusta myös ihmisen sosiaaliselle hyvinvoinnille ja paremmalle yhteistyökyvylle.

Ihmislähtöisen toimintakulttuurin avulla liikunta ja urheilu on paras keino vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Tämä mahdollisuus yhteiskunnan tulisi käyttää hyväkseen.

Kysymys kuuluu, pystyykö suomalainen liikunta- ja urheiluyhteisö vastaamaan haasteeseen. Jos suomalainen liikunta- ja urheiluyhteisö haluaa lunastaa yhteiskunnallisen vastuunsa kansakunnan hyvinvoinnista ja lisäksi menestyä huippu-urheilussa, urheilun johtamisen ja valmentamisen laadun pitää kehittyä.

Nykyinen taso ei ole riittävä.

Asioiden johtamisesta tai kehon valmentamisesta on päästävä ihmisen henkisten voimavarojen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja hyödyntämiseen. Kehittämällä omaa toimintakulttuuriaan organisoitu liikunta- ja urheiluyhteisö tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen ja samalla myös opin siitä, miten pitää huolta itsestään koko elämän taipaleen ajan.

Nuori urheilija sai kannustusta juoksuradan varrella 1963. Kuva: Olavi Kaskisuo / Lehtikuva

Suomi on aina ollut koulutuksen mallimaa, jossa osaamista on kehitetty pääosin formaaleilla tutkintokoulutuksilla. On tehty tutkinto ja lähdetty työelämään.

Uudet oppimiskäsitykset antavat kuitenkin laajemman ja kokonaisvaltaisemman kuvan oppimisesta.

Kyse on jatkuvasta oppimisesta ja osaamisen kehittämisestä. Kun puhe on ihmisosaamisen kehittämisestä - osaamisesta kohdata ihminen - osaamisen jatkuva kehittäminen tekemällä nousee vahvasti esiin.

Urheilu ja työelämä tarjoavat rikkaan, jatkuvasti vaihtelevan tilannemaailman ja loistavan oppimisympäristön. Jokainen ihmisen kohtaamistilanne on oppimistilanne myös valmentajalle tai esihenkilölle.

Osaamisen kehittämisen painopiste tulisikin tulevaisuudessa siirtää formaalista koulutuksesta työssä oppimiseen. Se säästäisi myös yhteiskunnan varoja. Osaamisen kehittäminen voitaisiin keskittää yhteisöihin - yrityksiin, työyhteisöihin, urheiluseuroihin, akatemioihin valmennuskeskuksiin, kaikkiin pieniin ja isoihin yhteisöihin, joissa ihmiset kohtaavat toisensa. Jokainen yhteisö on samalla myös oppimisyksikkö.

Liikunta- ja urheiluyhteisössä tapahtuu noin kolme miljoonaa kohtaamista päivittäin. Kaikki nämä kohtaamiset ovat oppimis- ja kehittymistilanteita parhaimmillaan.

Huippu-urheilu on ollut suomalaisen liikunnan ja urheilun lippulaiva vuosikymmeniä. Huippu-urheilussa tavoitellaan ihmisenä kehittymisen erinomaisuutta. Tie huipulle on pitkä ja vaativa. Oppimisen ja kehittymisen matka voi kestää useita kymmeniä vuosia.

Urheilijaa ulkopuolelta työntämällä tai pakottamalla matka voi olla raskas ja epäinhimillinen. Jotta matka olisi mielekäs ja menestyksekäs, on tärkeää, että voimavarat tulevat ihmisen sisältä.

Valmentamisen tavoitteena on vahvistaa urheilijan omaa halua ja kykyä oppia ja kehittyä. Urheilija on itse aktiivinen ajattelija ja toimija, ei passiivinen toiminnan kohde.

Tavoitteena on opettaa ihminen kalastamaan, ei kalastaa hänelle kaloja. Toiminnan työkaluna on vuorovaikutus - urheilijan ja valmentajan välinen dialogi.

Lassi Tuovi ja Teemu Rannikko. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti

Tommi Niemelä. Kuva: Roni Rekomaa

Voisi puhua "kysymällä valmentamisesta tai johtamisesta". Kysymällä herätetään urheilijan oma ajatus ja samalla annetaan myös tilaa urheilijan omalle itsereflektoinnille.

Ajatuksen valmentamisen kautta voidaan siirtyä urheilijan itsetuntemuksen ja henkisten voimavarojen vahvistamiseen.

Aivan samasta johtamisen ja valmentamisen laadusta on kysymys kaikilla organisoidun liikunnan ja urheilun tasoilla. Tavoitteena on, että halu ja innostus tekemiseen syntyy ihmisen sisältä. Huippu-urheilun matka on henkisesti vaativa ja niin on myös elämän matka.

Tulevaisuudessa tarvitsemme osaamista tukea ihmisen henkistä kasvua sekä luoda luottamusta ja yhteistä ymmärrystä suomalaisessa urheilussa. Se vaatii osaamista kohdata erilaisia ihmisiä, luoda innostusta sekä arvostavaa ja oppivaa ilmapiiriä.

Suomen Valmentajat on käynnistänyt Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella Meidän Urheilu -hankkeen, jonka ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää urheilun toimijoiden, valmentajien ja urheilijoiden näkemyksiä siitä, minkälaista urheilua ja valmennusta he haluavat Suomessa edistää.

Valmentajien vastaukset jakautuivat selkeästi kahteen kategoriaan: 304 vastausta liittyi urheilu- ja lajitaitojen kehittämiseen ja 450 urheilijalähtöisen valmennuksen edistämiseen.

Nuorten valintavaiheessa olevien urheilijoiden toive, että oman valmentajan toimissa korostuisi yksilön ymmärtäminen (37%), vuorovaikutus (33%) ja yhteistyö (40%).

Tulevien huippu-urheilijoiden vastaukset liittyivät lähes kaikki urheilijalähtöisen toimintatavan kehittämiseen. Urheilun kentältä saadut tulokset antavat vahvan selkänojan ihmislähtöisen toimintatavan edistämiselle Suomessa.

Valmennusosaaminen on suomalaisen liikunnan ja urheilun laadun kannalta tärkein yksittäinen tekijä. Siitä huolimatta valmennusosaamisen kehittäminen ei ole saanut sille kuuluvaa roolia.

Olympiakomitea on saanut viime syksyn jälkeen oman kotipesänsä kuntoon. Uuden toimitusjohtajan Taina Susiluodon johdolla on ajettu sisään uutta toimintamallia.

Se on ensimmäinen askel.

Olympiakomitean tärkein tehtävä on kuitenkin johtaa koko suomalaisen liikunnan ja urheilun toimintaverkostoa. Suht itsenäisten toimijoiden johtaminen ei onnistu vanhalla hierarkkisella otteella vaan luomalla luottamusta ja yhteistä ymmärrystä.

Sitäkin työtä on jo tehty, mutta tehostamisen varaa on paljon.

Esimerkiksi suomalaisen urheilun osaamisverkoston - seurojen, lajiliitojen, alueiden, akatemioiden, urheiluopistojen ja liikunnan oppilaitosten yhteistyössä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi on paljon kehittämisen varaa.

Suomen itsenäistyessä 1900-luvun alussa kansakunta kaipasi nuoria, aktiivisia johtajia. Tämä antoi suomalaisille aiheen ryhtyä kehittämään liikuntakasvatustyötä.

"Keskeistä on kasvattaa urheilujohtajia, jotka palavasieluisesti vievät urheilun aatetta eteenpäin", totesi silloin Lauri "Tahko" Pihkala.

Lyhyessä ajassa Suomeen rakennettiin kansainvälisestikin ainutlaatuinen urheiluopistojärjestelmä kehittämään suomalaisia osaajia ja johtajia.

Olemme tällä hetkellä samantapaisessa tilanteessa. Tarvitsemme uusia "pihkaloita" luomaan uutta toimintakulttuuria suomalaiseen liikuntaan ja urheiluun. Nyt ei tarvitse rakentaa uutta järjestelmää, nyt tarvitaan osaamista kohdata ja kehittää ihmistä. Se ei vaadi isoja resursseja, se vaatii yhteisen tavoitteen ja tahtotilan.

Paras mahdollisuus vaikuttaa kansakunnan hyvinvointiin ja toimintakykyyn on varhaiskasvatusvaiheessa ja etenkin peruskoulun sekä toisen asteen koulutuksen yhteydessä. Tämän kautta voitaisiin tarjota lapsille ja nuorille hyvä lähtökohta elämään.

On helpompi ja halvempi tapa pitää lapset ehjänä kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.

Lauri "Tahko" Pihkala ja pesäpalloilija Olli Hanski paiskasivat kättä 1969. Kuva: Ensio Ilmonen / Lehtikuva

Taina Susiluoto. Kuva: Saara Peltola / Lehtikuva

Voisi ajatella, että nykyisessä tilanteessa ihmisen hyvinvoinnista huolehtiminen nähtäisiin niin tärkeänä yhteiskunnallisena tehtävänä, että perustan luominen ihmisen hyvinvoinnille tapahtuisi osana koulun tehtävää.

Tavoitteena tulisi olla, että jokainen täysi-ikäinen ihminen on vastuussa omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja omaa taidot pitää huolta hyvinvoinnistaan.

Jos ihmisen hyvinvoinnista huolehtimista ei nähdä koulun tehtävänä, nousee kolmannen sektorin merkitys isoon rooliin. Jos olen oikein tulkinnut tutkimustuloksia, noin 60 prosenttia lapsista harrastaa liikuntaa tällä hetkellä urheiluseuroissa ja 28 prosenttia on joskus harrastanut.

Eli valtaosa lapsista kulkee seuratoiminnan kautta. Jos päävastuu ihmisen hyvinvoinnista jää urheiluseurojen ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden vastuulle, vastuu on tunnistettava.

Nykyinen toiminnan taso ei riitä vastaamaan hyvinvoinnin yhteiskunnalliseen haasteeseen, eivätkä myöskään resurssit.

Liikuntaa ja urheilua on aiemmin tehty Suomessa paljolti kilpa- ja huippu-urheilun ehdoilla. Vaikka vain noin yksi prosentti ikäluokasta yltää ammattilaiseksi tai huippu-urheilun tasolle, organisoitua urheilua on toteutettu paljolti heidän ehdoillaan.

Huippu-urheilu on osa liikuntakulttuuria ja sen merkitys on tärkeä myös tulevaisuudessa, mutta yksittäisen ihmisen ja yhteiskunnan kannalta vielä tärkeämpää on, miten onnistumme toimimaan loppujen 99 prosentin kanssa.

Tällä hetkellä tuotamme liian paljon liikunnassa ja urheilussa pahaa mieltä ja pettymystä - "ihmisromua" - kilpa- ja huippu-urheilukeskeisellä toimintatavalla vaikka seuratoiminnan tavoite on sytyttää lapsissa ja nuorissa elinikäinen liekki liikuntaa ja omaa hyvinvointia kohtaan.

Meillä ei ole varaa tiputtaa kyydistä ketään pois sen vuoksi, että kyvyt tai taidot eivät riitä huipulle.

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteiskunnallista arvoa ja onnistumista tulisi mitata ennen kaikkea sillä yhteiskunnallisesti arvokkaalla työllä, mitä urheiluseurat ja -yhteisöt tekevät kaikkien mukana olevien ihmisten hyvinvoinnin eteen.

Hieno esimerkki arvokkaasta yhteiskunnallisesta urheilutyöstä on Alppila Basket, jonka kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunta palkitsi tänä vuonna John Vikströmin liikuttajapalkinnolla.

Vuonna 2019 alkaneessa koripallotoiminnassa on mukana tällä hetkellä lähes sata lasta ja nuorta. Hankkeen vetäjä Pablo Gil Perez on edistänyt sitä, että riippumatta sosioekonomisesta taustasta, jokaisella on mahdollisuus harrastaa kilpatason urheilua. Hän on kerännyt syrjäytymisvaarassa olevia nuoria toimintaan. Pelaajilla on taustoja noin 15 eri kansallisuudesta.

Perez on sisäistänyt valmentamisen todellisen merkityksen - auttaa nuoria heidän elämässään urheilun avulla.

Alppila Basketin toimintaa vetävä Pablo Gil Perez. Kuva: Kari Pullinen

Olympiakomitea yhteistyössä muiden liikuntajärjestöjen kanssa esittää ratkaisuksi seuraavan hallituskauden kärkihankkeena eri ministeriöiden poikkihallinnollista toimintakykyohjelmaa.

Tämä historiallinen ja kunniahimoinen esitys käsittäisi eri ministeriöiden yhteistyöllä 200 miljoonan euron investointia suomalaisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn parantamiseksi.

Toivottavasti tämän tapaiset toimenpiteet etenevät poliittisessa päätöksenteossa hallitusohjelmaan asti. Yhteinen ohjelma ja tavoite tukisi myös Olympiakomitean kolmea päävalintaa: huippu-urheilu-, seuratoiminta- ja viime syksynä käynnistynyttä liike ja liikunnallinen elämäntapaohjelmaa.

Yhteinen tavoite antaisi suunnan näiden kolmen päävalinnan yhteistyölle sekä samalla koko suomalaiselle liikunta- ja urheiluyhteisölle.

Toimintakykyohjelmassakin suurin investointi pitäisi kuitenkin kohdistaa johtamis- sekä valmennusosaamisen kehittämiseen ja ennen kaikkea uusien toimintatapojen kehittämiseen työssä oppimisessa, koska toiminnan laatu ratkaisee suomalaisen liikunnan ja urheilun vaikuttavuuden ja merkityksen.

Huippu-urheilu on pidettävä kiinteänä osana suomalaista liikuntakulttuuria

Jos meillä ei ole laadukasta lasten ja nuorten kilpaurheilutoimintaa, meillä ei ole kansainvälisesti menestyvää huippu-urheilua. Huippu-urheilussa tavoitellaan erinomaisuutta - kehitetään ihmisen fyysistä, henkistä ja sosiaalista kapasiteettia.

Hyvinvoiva urheilija on myös huippu-urheilun tärkein menestystekijä ja ehdoton edellytys Suomen kilpailukyvylle.

Huippu-urheilu on liikuntakulttuurin "osaamistehdas", joka hyödyttää myös koko liikuntakulttuuria sekä yhteiskuntaa. Ja päinvastoin: hyvinvoiva, vahva ja hyvässä kunnossa oleva kansakunta on perusta menestyvälle huippu-urheilulle.

Viime vuonna julkaistu Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama huippu-urheilun ulkoinen arviointi käsitteli huippu-urheilua hyvin kapealla rajauksella. Huippu-urheilua määritettiin vain urheilupyramidin kapeaksi huipuksi.

Suomen kokoisessa yhteiskunnassa huippu-urheilu on pidettävä kiinteänä osana suomalaista liikuntakulttuuria, ei erillisenä kokonaisuutena.

Vaikka kilpailu ei ole kovin trendikäs tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta juuri nyt korostavassa yhteiskunnassa, huippu-urheilulla on oma asemansa liikuntakulttuurin muotona.

Tulevaisuudessa Suomessa on pyrittävä yhdistämään vielä paremmin liikunnan ja urheilun yhteiskunnallisesti arvokas tehtävä ihmisten toimintakyvyn edistäjänä sekä kansainväliseen menestykseen pyrkivä huippu-urheilu.

Ihmislähtöinen toimintakulttuuri tukee molempien tavoitteiden saavuttamista.

Suomalaisella liikunta- ja urheiluyhteisöllä tulisi olla yksi yhteinen tavoite: hyvinvoiva ihminen.