STT

Venäjän yölliset iskut ravistelleet jälleen Kiovaa

STT - logo STT 20.05.2023 06:31:55 STT

AFP

Venäjä on tehnyt yöllä jälleen ilmaiskuja Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan, sanovat ukrainalaisviranomaiset. Kiovan pormestarin Vitali Klitshkon mukaan kaupungissa on syttynyt tulipalo yhdeksänkerroksisen rakennuksen katolla.

Alueen sotilashallinnon johtajan Serhi Popkon mukaan tulipalo aiheutui taivaalta pudonneista kappaleista. Hän kehotti kaupungin asukkaita pysymään suojissa, kunnes tilanteen ilmoitetaan olevan ohitse.

Taivaalta putosi Popkon mukaan erinäisiä osia myös kahdella muulla alueella. Tietoja vahingoista ja mahdollisista henkilövahingoista varmistetaan.

Ukrainan asevoimat sanoi puolenyön jälkeen, että lennokkeja on suunnannut kohti Kiovaa.

Viranomaiset ovat ilmoittaneet räjähdyksistä paitsi Kiovan alueella myös Kiovan koillispuolella sijaitsevassa Tshernihivin kaupungissa. Ukrainan asevoimien mukaan ilmapuolustusjärjestelmät ovat olleet aktiivisena sekä Kiovan että Tshernihivin alueilla.

Asovanmeren rannalla sijaitsevan Mariupolin maanpaossa elävä ukrainalainen paikallishallinto puolestaan kertoi räjähdyksistä Venäjän miehittämässä satamakaupungissa.

samedi 20 mai 2023 09:31:55 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.