Osa autoilijoista haluaa suolan käytön lisäämistä, osa vähentämistä.
Suolan käyttö teiden talvihoidossa jakaa jyrkästi autoilijoiden mielipiteitä. Osa haluaisi maanteille lisää suolaa, toinen puoli hankkiutuisi siitä kokonaan eroon.
Väyläviraston teettämä tutkimus kertoo, että tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden talvihoitoon nousi valtakunnallisesti kaikilla osa-alueilla lähes aikaisemmalle tasolle talvella 2022-2023.
Pääteiden talvihoitoon oltiin jälleen tyytyväisempiä kuin muiden teiden talvihoitoon.
Tyytyväisyys maanteiden talvihoitoon nousi edelliseen vuoteen verrattuna melko tasaisesti sekä pääteiden että muiden teiden osalta kaikilla osa-alueilla, joihin kuuluvat esimerkiksi liukkauden torjunta, lumen auraus ja tienpinnan tasaisuus.
Kokonaistyytyväisyyttä tarkastellessa yksityishenkilöistä yli puolet eli 51 prosenttia oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä maanteiden talvihoitoon. Raskaan liikenteen osalta joka neljäs. Kokonaistyytyväisyys nousi raskaan liikenteen osalta samalle tasolle kuin vuonna 2020, yksityishenkilöiden osalta selvästi sitä korkeammalle.
"Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus antaa meille tärkeää palautetta asiakkailta tiestön hoidosta ja tilasta. Tutkimuksen tuloksia käydään läpi yhdessä ely-keskusten kanssa ja niitä hyödynnetään talvihoidon kehittämisessä", sanoo teiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väyläviraston tiedotteessa.
Väylävirasto määrittelee maanteille talvihoidon palvelutason. Sen toteutumisesta huolehtivat paikallisten ely-keskusten liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueet, jotka tilaavat teiden kunnossapitotyön urakoitsijoilta.
Tienkäyttäjien mielestä eniten kehitettävää viime talven aikana oli tienpinnan tasaisuudessa.
Suhteellisen runsaslumisena talvena polanteita eli tiehen pakkautunutta lunta ja jäätä ehtiikin syntyä erityisesti pääväylien ulkopuolella, mikä heijastuu myös tuloksissa. Tähänkin talvihoidon osatekijään oltiin silti tyytyväisempiä kuin edellistalvena.
Lisäksi suolan käyttö jakaa edelleen mielipiteitä: sekä yksityishenkilöiden että raskaan liikenteen vastaajajoukosta löytyi suurin piirtein yhtä paljon niitä, joiden mielestä suolaa käytettiin sopivasti, kuin niitä, joiden mielestä suolaa käytettiin liian vähän tai liikaa.
LUE SEURAAVAKSI: