STT

Hätäkeskus sai lokakuussa 2021 ilmoituksia laukauksista Vuosaaressa, paikalta löydettiin jalkaan ammuttu mies - syyttäjän mukaan parikymppisten miesten porukka on katujengi ja järjestäytynyt rikollisryhmä

STT - logo STT 11.05.2023 13:02:09 STT
Poliiseja Helsingin käräjäoikeudessa torstaina. Itähelsinkiläistä katujengiä koskevassa oikeudenkäynnissä käsitellään syytettä tapon yrityksestä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Jecaterina Mantsinen, Simu Perälä

Itä-Helsingissä vaikuttanutta katujengiä koskevassa oikeudenkäynnissä käsitellään tänään syytettä tapon yrityksestä. Kyse on Vuosaaressa lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2021 tapahtuneesta ampumisesta.

Hätäkeskus sai useita ilmoituksia paikalla kuulluista laukauksista. Yhdessä hätäkeskuspuhelussa soittaja kertoi, että hänen kaveriaan on ammuttu. Paikalle saapunut poliisipartio löysi uhrin, jota oli ammuttu nilkkaan.

Uhri kertoi poliisille, että ampumista edelsi riita ja tappelu. Tämän jälkeen ampuja oli hänen mukaansa ottanut aseen ja osoittanut sillä häntä. Ensin mies ampui uhrin mukaan häntä jalkaan ja sen jälkeen useita laukauksia kohti. Uhri kertoi, että ampumisen yhteydessä tekijät olivat huutaneet "RK98".

Syyttäjän mukaan yksi syytetyistä oli uhrille velkaa 4 000 euroa. Uhri oli syyttäjän mukaan viesteissä vaatinut velkaa maksettavaksi ja muun muassa uhkaillut syytettyä. Viestintä johti siihen että syytetyt päättivät etsiä uhrin ja ratkaista velka-asian väkivallalla, syyttäjä katsoo.

Uhrin asunnolle on syyttäjän mukaan menty isolla joukolla. Asetta käytti syyttäjän mukaan ryhmän johtohahmo, 24-vuotias mies. Jalkaan ampumisen jälkeen syytetty osoitti uhria aseella päähän ja ampui laukauksia tätä kohti, syyttäjä sanoi.

Kaikki syytetyt kiistävät syytteen ja sen, että olisivat olleet paikalla tai liittyisivät ampumiseen mitenkään.

Syyttäjä vaati ampumisesta syytetyille kovempia rangaistuksia sen perusteella, että rikokset on tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmää. Syyttäjän mukaan ryhmän toiminnassa on viitteitä muun muassa käskyvallan käytöstä. Kun 24-vuotias johtohahmo on käskenyt jotain, sitä ei ole juuri kyseenalaistettu, syyttäjä Perttu Könönen sanoi.

Könösen mukaan järjestäytyneet rikollisryhmät eivät keksi itselleen nimiä tai käytä tunnuksia turhaan. Tunnukseen latautuu ryhmän aiemmin tekemä väkivalta, ja sitä käytetään viestittämään väkivaltaista mainetta ja herättämään pelkoa. Kyseisen ryhmän kohdalla tunnuksella on Könösen mukaan ollut suuri merkitys.

24-vuotias syytetty kiistää ryhmän olevan jengi ja sen, että hän olisi sen johtaja. Pääsyytetyn asianajajan mukaan syyttäjä pyrkii luomaan ennakkoasenteita ja -olettamia sekä maalaamaan pääsyytetystä kuvaa jengijohtajana.

Puolustuksen mukaan väitteisiin pääsyytetystä jengijohtajana sopii äärimmäisen huonosti se, että hänellä olisi käskyvalta ja siitä huolimatta hän tekisi rikoksia itse.

- Miksi hän riskeeraisi kaiken ja tekisi jotain hölmöä ja menisi ampumaan julkisella paikalla? Järjestäytyneessä rikollisryhmässä toiminta on nimenomaan sellaista, että huipulla oleva antaa käskyt ja niitä siirretään alaspäin ja pohjalla olevat tekevät niin sanotun likaisen työn, pääsyytetyn asianajaja Katriina Kuronen sanoi.

Puolustus kyseenalaisti myös syyttäjän ajattelun ampumisen taustalla olevasta velkamotiivista. Väitetysti uhrille velkaa olleen syytetyn puolustuksen mukaan motiiviajattelu olisi ymmärrettävämpää, jos uhri olisi velkaa syytetylle eikä toisinpäin.

Tällä viikolla alkanut oikeudenkäynti liittyy vuosaarelaisten nuorten miesten ryhmään, jota poliisi ja syyttäjä pitävät katujenginä ja järjestäytyneenä rikollisryhmänä. Ryhmän johtohahmo on poliisin mukaan 24-vuotias syytetty.

Poliisin mukaan ryhmän toimintaan liittyy rikosten uhreihin vaikuttaminen ja pelottelu. Viitteitä siitä on myös tänään käsiteltävän ampumisen kohdalla. Poliisin mukaan johtohahmo soitti joulukuussa 2021 läheiselleen ja pyysi tätä puhumaan ampumisen uhrille, että tämä kiistäisi tunnistavansa tekijät.

Poliisin mukaan ryhmä on käyttänyt itsestään nimeä RK tai RK-98. Numero viittaa Vuosaaren postinumeroon. Tunnusta on käytetty muun muassa vaatteissa ja sosiaalisessa mediassa. Poliisi epäilee, että ryhmään kuuluu 15-30 ihmistä.

Tiistaina oikeudenkäynnissä käsiteltiin epäiltyä törkeää ryöstöä. Syyttäjän mukaan kolme syytettyä ja joukko muita ihmisiä motittivat uhrin auton Helsingissä syyskuussa 2021. Auton eteen ja taakse ajettiin niin, ettei uhri päässyt ajamaan pakoon. Auton ovi avattiin, minkä jälkeen uhria lyötiin ja häntä uhattiin puukolla, syyttäjä sanoo. Syyttäjän mukaan uhria käskettiin tyhjentämään taskunsa ja hänen yltään riisuttiin liivi, jonka taskussa oli auton avaimet ja passi.

Ryöstön uhri ei esitutkinnassa juuri vastannut poliisin kysymyksiin. Hän sanoi selvittäneensä asian itse.

- Sain häneltä tavarani takaisin ja hän pyysi anteeksi. En halua selvittää asiaa enempää poliisille, kun se asia on jo sovittu, uhri sanoi kuulustelussa.

Törkeästä ryöstöstä syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen tai edes liittyvänsä tapahtumiin.

Rikoskokonaisuuden oikeudenkäynti kestää kesäkuun alkuun asti. Syytteessä on kaikkiaan 18 ihmistä.

jeudi 11 mai 2023 16:02:09 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.