Dallas Starsin suomalainen tähtipuolustaja Miro Heiskanen pelaa vahvaa pudotuspelikevättä NHL:ssä. Hän on kirjauttanut kahdeksaan pelaamaansa otteluun tehopisteet 0+7.
Edellisottelussa Stars voitti kotonaan Seattle Krakenin lukemin 4-2 ja tasoitti toisen kierroksen ottelusarjan tilanteen 1-1:een. Heiskanen kellotti kyseisessä ottelussa lähes 29 minuuttia jääaikaa. Heiskasen keskimääräinen peliaika per ottelu on pudotuspeleissä koko NHL:n ykkönen, nimittäin suomalainen pelaa noin 29:45 minuuttia per ottelu.
- Hän on äärimmäisen kilpailunhaluinen ja haluaa olla koko ajan jäällä tekemässä ratkaisuja. Ei ole tullut tilannetta, jossa hän olisi ottanut taka-askelia. Hän janosi tällaista vastuuta ja nyt kun sitä tulee, hän nauttii siitä, Starsin päävalmentaja Peter DeBoer totesi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan perjantaina joukkueiden viettäessä välipäivää.
DeBoer ylisti vuolaasti Heiskasen ominaisuuksia sekä monipuolisuutta. Hänen mielestään Heiskaselta löytyy kaikki ne työkalut, jotka tulisi löytyä NHL:n parhaalle puolustajalle jaettavalta Norris Trophyn voittajalta.
- Uskon, että Norris Trophyn kuuluu mennä sarjan parhaalle puolustajalle - ei vain puolustajien pisteykköselle. Minusta sellainen puolustaja pelaa parhaita vastaan illasta toiseen, tappaa jäähyjä, pelaa kun maali on tyhjillään, pelaa viime hetkillä, blokkaa laukauksia. Kaikki se pitäisi ottaa huomioon, ja Miron kohdalla jokainen kohta täyttyy, DeBoer kehui.
Tämän kauden Norris Trophy -ehdokkaat ovat Erik Karlsson (82, 25+76=101), Adam Fox (82, 12+60=72) sekä Cale Makar (60, 17+49=66). Heiskanen iski runkosarjassa puolestaan 79 otteluun tehopisteet 11+62=73.
Lue myös: NHL kutsuu! San Jose Sharks nappasi lupaavan suomalaispelaajan TPS:stä