Sport Content

Tapparan uudelle päävalmentajalle myös toinen pesti: "Erilainen MM-kisakokemus uudessa roolissa"

Sport Content - logo Sport Content 05.05.2023 19:31:56 Sport Content

C Moren kiekkotiimin urakka on iso, sillä reilun kahden viikon aikana edessä on 64 ottelua, joista yli 20 esitetään C Moressa pitkän ottelustudion kera. Suomi-kiekon konkareista koostuvaan asiantuntijaryhmään liittyy vielä kaksi nimekästä kiekkopersoonaa.

Viime keväänä studiovaloissa debytoinut Kontiola tähdittää jälleen C Moren MM-lähetyksiä. Pari viikkoa sitten pitkän ja menestyksekkään pelaajauransa Ilveksen paidassa pronssimitaliin päättänyt Kontiola on myös tuttu näky Leijonien riveistä. MM-kaukaloista Kontiola keräsi palkintokaappiinsa kolmesti hopeaa.

Grönborg ottaa siis keväällä tuntumaa uuteen kotihalliinsa C Moren asiantuntijan roolissa. Ruotsin mestarivalmentaja on myös marinoitu MM-turnauksissa, sillä Grönborg on luotsannut Tre Kronorin kahteen maailmanmestaruuteen vuosina 2017 ja 2018.

- Jääkiekon MM-kisat ovat ympäri Euroopan kiekkokansan vuoden kohokohta. Itselläni on alkamassa erilainen MM-kisakokemus uudessa roolissa - valmentajan sijaan katsojana ja asiantuntijana. Toivon, että pystyn värittämään katsojille myös mitä valmentajan päässä liikkuu penkin takana ja pukuhuoneessa, Grönborg kommentoi C Moren tiedotteessa.

Grönborg on mukana Ruotsin perjantai-illan avausottelussa, Suomi-Ruotsi -pelissä ja muutamissa muissa suorissa C Moren ottelulähetyksissä. Grönborg nähdään kisojen aikana myös Mestareiden pöydän keskusteluissa C Moren muiden asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi hän avaa läpi turnauksen näkemyksiään kisojen tapahtumista ja tähdistä useissa eri ohjelmissa.

C Moren yhdeksänhenkiseen asiantuntijaryhmään kuuluvat lisäksi jo aiemmin julkistetut Sami Kapanen, Olli Jokinen, Karri Kivi, Lasse Kukkonen, Tero Lehterä, Niklas Bäckström ja Janne Pesonen.

C More esittää kaikki 12.-28. toukokuuta pelattavan MM-turnauksen ottelut. MTV3-kanavalta ovat katsottavissa Leijonien pelit sekä ratkaisuottelut.

Lähde: C Moren tiedote

Lue myös: Nyt se on varmaa: tässä on TPS:n uusi ykkösveskari

Lue myös: Lukko löi pöytään ison tukun pelaajasopimuksia

vendredi 5 mai 2023 22:31:56 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.