AFP
Serbiassa kahdeksan ihmistä kuoli ja 13 haavoittui myöhään torstai-iltana tapahtuneessa ampumisessa, kertoo paikallinen media.
Ampuminen tapahtui noin 60 kilometriä pääkaupunki Belgradista etelään lähellä Mladenovacin kylää. Hyökkääjä ampui ihmisiä automaattiaseella liikkuvasta ajoneuvosta ja pakeni paikalta, kertoo valtiojohtoinen RTS-televisiokanava.
Paikalle lähetettiin suuri joukko poliiseja ja useita ambulansseja, samalla kun helikopterit lensivät alueen yllä. Poliisi etsii vapaalla jalalla olevaa ampujaa. 21-vuotiaasta epäillystä on annettu pidätysmääräys, kertoo CNN.
Välikohtaus tapahtui vain päivä sen jälkeen, kun kahdeksan oppilasta ja yksi vartija kuolivat Belgradissa keskiviikkona tapahtuneessa kouluampumisessa. Ampumisessa haavoittui lisäksi seitsemän ihmistä. Sisäministeriön mukaan haavoittuneista kuusi oli lapsia ja yksi oli koulun opettaja.