Suomen vahvin mies -tittelin vuosina 2018-2022 voittanut Mika "El Toro" Törrön kauden päätavoitteita on tehdä historiaa. Hän pyrkii voittamaan Suomen vahvin mies -titteli kautta aikain ensimmäisenä voimamiehenä kuudennen kerran peräkkäin.
Törrö aloittaa kisakautensa Strongman Champions Leaguen avaustapahtumassa Vaasassa lauantaina. Kyseessä on uudenlainen kisaformaatti, joka vedetään läpi 12 miehen voimin kahdessa tunnissa.
- Tahti on niin nopeaa, että ei siinä hirveästi pääse taukoja pitämään. Mutta hyvä että kokeillaan uutta, Törrö sanoo tiedotteessa.
Raskaan viime kauden jälkeen Törrö on pitänyt puolen vuoden kilpailutauon. Hän on valmistautunut uuteen kauteen valmentajansa Jesse Pynnösen kanssa.
Hyvin olemme saaneet palautua viime kaudesta ja valmistautua uuteen. Treenijakson aikana olemme kehittäneet erityisesti omia heikkouksiani. Nyt tuntuu, että kunnon pitäisi olla hyvä jo ensimmäisessä kisassa.
Yksi Törrön kauden päätavoitteista on Härmän Powerparkin Power Truck Shown yhteydessä järjestettävä Suomen vahvin mies -kilpailu elokuussa.
Törrö on voittanut tittelin viisi kertaa peräkkäin Tähän saavutukseen ei ole vielä kukaan muu voimamies yltänyt.
- Lähdetään puolustamaan titteliä ja hakemaan myös kuudetta peräkkäistä voittoa. Helppoa ei tule olemaan, kun nuoremmat hengittävät Jarkon johdolla jo niskaan.
Kuva: Aleksi Luoma