Tavallista vaikuttavamman muotokuvan kuvaaminen vaatii valokuvaajalta paljon valmisteluja ja tarkkaa silmää. Tämän Stine Heilmann oppi ollessaan maailman parhaiden muotokuvaajien, Annie Leibovitzin ja Irving Pennin opissa.
Et pysty siihen. Et yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyvä. Onko sinulla aavistustakaan siitä, mitä itsensä valokuvaajana elättämiseen vaaditaan?"
Tällaisia kysymyksiä Stine Heilmann kuuli useilta miespuolisilta valokuvaajilta, kun hän haki kokemattomana 18-vuotiaana kuvaajana työharjoittelupaikkaa. Hän pyrki nuorena naisena miesvaltaiselle alalle, eikä häneen juuri uskottu. Hän hankkisi varmasti pian lapsia, eikä enää pystyisi nostamaan raskaita esineitä tai auttamaan.
"Minulle ei pidä sanoa, että en voi selviytyä jostakin. Silloin suhtaudun onnistumiseen vieläkin päättäväisemmin," Stine Heilmann kertoo.
Tahdonvoimaa ei häneltä todellakaan puuttunut, ja usean yrityksen jälkeen hän onnistui lopulta löytämään valokuvaajan, joka otti hänet oppiinsa, vaikka hän olikin nuori nainen.
"Olin valmis todistamaan, että pystyisin siihen. Sain neuvoteltua itselleni kolmen kuukauden koeajan, ja työskentelin yötä päivää. Itse asiassa jäin sinne neljäksi ja puoleksi vuodeksi", Heilmann kertoo.
Se oli lähtölaukaus pitkälle uralle yhtenä Pohjoismaiden parhaista mainos- ja muotokuvaajista. Tie menestykseen ei ole ollut ongelmaton, vaan uralla on ollut niin finanssikriisiä kuin pandemiaakin, mutta myös paljon upeita elämyksiä.
"Vuonna 1992 kuvasin päättötyönäni purjokengän. Kuva oli tarkoitettu keittokirjan kanteen, ja olin tehnyt kengän itse. Kuva sai paljon tunnustusta ja se voitti useita palkintoja, ja siitä lähtien kaikkia tekemisiäni on seurattu", Heilmann kertoo.
Heilmann löysi numeron 46 korkokengät eräästä kööpenhaminalaisesta transvestiittien vaatteiden myymälästä. Kenkien piti olla suuret, jotta Heilmannilla olisi riittävästi pintaa purjon sitomiseksi. Kengän kuva huokui itsevarmuutta ja puhdaslinjaista tyyliä. Työ tuotti opintokirjaan korkeimpia arvosanoja, ja lisäksi Heilmann sai "Paras naisvalokuvaaja" -stipendin. Heilmann tiesi, mihin käyttäisi stipendin.
"Annie Leibovitz oli ehdoton idolini, joten minun oli oikeastaan pakko mennä New Yorkiin, jossa hän asui ja työskenteli. Päättötyöni jälkeen vuokrasin The Villagesta asunnon, mutta minulla oli rahaa vain kolmeksi kuukaudeksi, joten minun piti löytää nopeasti töitä kuvausassistenttina", Heilmann kertoo.
Heilmann kiersi Manhattanilla rullaluistimilla portfoliokansio mukanaan esittelemässä kuviaan valokuvaajille, joiden oppiin hän halusi. Yhdelle toisensa jälkeen.
"Kun saavuin valokuvausstudiolle, siellä oli jo monien muiden nuorten valokuvaajien CV:t. Erotuin joukosta hieman, koska olin jo valmistunut. Lisäksi olin teettänyt valokuvistani hienoja kirjoja," Heilmann sanoo.
Epätavallisen hyvästä portfoliosta huolimatta taistelu oli kovaa, ja kun aikaa oli kulunut lähes kolme kuukautta, Heilmannilla ei vielä ollut työharjoittelusopimusta, ja säästöt hupenivat uhkaavasti.
"Sitten sain puhelun Annie Leibovitzin pääassistentilta, joka kertoi, että Leibovitz oli nähnyt valokuvani ja halusi minut assistentikseen. En uskonut, että sellaista voisi sattua kuin unelmissa."
Työharjoittelupaikka Annie Leibovitzin kanssa ei kuitenkaan vastannut niitä haaveita, jotka Heilmannilla oli ennen lähtöä.
"Leibovitz osoittautui uskomattoman haastavaksi. Monilla assistenteillakin oli myös valtavan suuret egot, joita piti huomioida yhtenään. Se oli kummallinen työskentelytapa ja ilmapiiri oli kova."
Leibovitzin muista avustajista poiketen Heilmann oli jo valmistunut, eikä Heilmannille ollut välttämätöntä jatkaa Leibovitzin kanssa, olkoonkin sitten esikuva.
"Sanoin itseni irti idolini ja mestarivalokuvaajan palveluksesta, mutta toisaalta se on mielestäni aika hieno juttu, vaikka itse sen sanonkin", Heilmann nauraa.
Onneksi hän pystyi nyt lisäämään CV:hensä työskentelyn Leibovitzin kanssa, mikä avasi uusia ovia. Yksi auenneista mahdollisuuksista oli paikka muotikuvauksen parissa legendaarisen Irving Pennin kanssa, ja se osoittautui paljon paremmaksi työksi.
"Toimin monien tunnettujen valokuvaajien assistenttina. Yksi näistä oli Irving Penn, jolle työskentelin puolitoista vuotta. Nyt asiaa ajatellessani Penn on ehdottomasti se valokuvaaja, jolta opin eniten. Kun katson hänen kuviaan, näen myös hyvin, mistä olen saanut paljon inspiraatiota", Heilmann toteaa.
Mustavalokuvaukseen ihastunut Irving Penn oli ollut naimisissa ruotsalaisen kanssa ja rakasti Pohjoismaita. Leibovitzista poiketen hän myös huomasi Heilmannin taidot.
"Pennin luona opin, että rauhallisuus ja läsnäolo auttavat kuvaamisessa todella paljon. Hänen vuorovaikutuksensa mallien kanssa oli loistavaa, ja olen pyrkinyt olemaan siinä yhtä hyvä."
Heilmann ei omien sanojensa mukaan ole supertekninen valokuvaaja. Hän pitää yksinkertaisesta ja raa'asta tyylistä, ja Penniltä hän oppi, miten hyviä kuvia "karussa" studiossa voi saada.
"Pennillä oli kolme korkeudeltaan erilaista jakkaraa, ja minun piti aina laittaa oikea jakkara hänen takapuolensa alle, kun hän kuvasi eri korkeuksilta. Se voi kuulostaa hieman epätavalliselta työtehtävältä, mutta opin paljon pelkästään olemalla paikalla kuvauksen aikana."
Heilmannille tarjottiin ajan mittaan työtä Pennin ensimmäisenä assistenttina, mutta Heilmann kieltäytyi, sillä hän halusi palata Tanskaan. Valokuvaajien välinen ystävyys kesti kuitenkin aina Irving Pennin kuolemaan asti vuonna 2009.
Uransa alussa Heilmannin oli vaikea saada hyväksyntää miespuolisilta kollegoiltaan, ja se on vaikuttanut hänen tyyliinsä. Nykyään Heilmannille on tärkeää, että hänen kuvansa antavat muille naisille voimaa.
"Kuvani ovat todella naisellisia, mutta myös todella raakoja. Se näkyy esimerkiksi uusimmassa projektissani, jossa kuvasin Ukrainasta aivan äskettäin Tanskaan saapuneita naispuolisia pakolaisia. Oli upeaa nähdä, miten naisten itsearvostus lisääntyi kuvieni avulla heidän elämänsä suurimman kriisin keskellä. Kansallispuvuissaan naiset ovat todella kauniita, mutta he ovat myös erittäin vahvoja."
Kuvat ukrainalaisista pakolaisista otettiin kansainvälisenä naistenpäivänä, ja ne olivat kunnianosoitus sotaa paenneille naisille. Valokuvausprojekti oli hänen ideansa, mutta se toteutettiin yhteistyössä kuvia kampanjassaan käyttäneen UNICEFin kanssa. Kampanja oli suuri menestys, ja Heilmann, ukrainalaiset naiset ja UNICEF keräsivät yli 50 000 euroa.
"Joskus tuntuu kuin olisin terapeutti. Puhun todella paljon mallieni kanssa. Kokemukseni mukaan eniten läpi käyneet tarvitsevat myös kädestä pitämistä. Tärkein New Yorkissa saamani oppi oli ajatus, että hyvien muotokuvien ottamiseen ei tarvita kalliita välineitä. Kyse on pikemminkin luottamuksen luomisesta."
Heilmann korostaa tätä näkemystä valokuvaajien työpajoissa, joita hän pitää Canon-lähettiläänä. Hän järjestää joka vuosi useita työpajoja pohjoismaisille harrastajille, jotka haluavat perehtyä syvemmin muotokuvien ottamiseen.
Heilmannin uralla on ollut nousuja ja laskuja. 1990-luvun puolivälissä mainostoimistot jonottivat hänen kuviaan, mutta vuoden 2008 finanssikriisin aikaan hän oli hyvin lähellä yrityksensä lopettamista.
"Freelancer-valokuvaajan elämä on välillä rankkaa. Kun on työskennellyt alalla niinkin kauan kuin minä, sitä huomaa, että finanssikriisien ja maailmanlaajuisten pandemioiden aikana liiketoiminta kärsii", Heilmann toteaa.
Onneksi Heilmann sai taloudellisesti huonona aikana puhelun, joka avasi aivan uuden yhteistyön. Dansk Industri -järjestö halusi käyttää Heilmannin ammattitaitoa tuodakseen esiin, miten tanskalaiset yritykset auttavat naisia ja lapsia maailman köyhimmissä maissa.
"Kehitysmaihin tekemäni matkat olivat melkoinen muutos mainosalaan nähden, mutta niiden kautta sain työhöni uutta mielekkyyttä. Danidan kanssa yhteistyössä tehdyn Dansk Industri -toimeksiannon tarkoituksena on myös auttaa ja vahvistaa niitä, joilla ei ole ääntä", Heilmann kertoo.
Uusi yhteistyö on tuonut mukanaan muun muassa matkoja Ghanaan, Nepaliin ja Burkina Fasoon, ja siten myös täysin uusia ja erilaisia malleja muotokuviin. Näillä matkoilla kuvauksilla ei ole suuria puitteita, eikä käytössä ole suurta määrää varusteita, valoja, meikkejä ja tarvikkeita. Tämä on uusi haaste Heilmannille, mutta yli 30 vuoden kokemuksen jälkeen uudet haasteet ovat aina tervetulleita.
"En halua jäädä paikalleni. Siksi myös valokuvaukseni keskipiste on siirtynyt niin monta kertaa. Nyt olen löytänyt uuden erikoisalan kuvaamalla dokumentoivia kuvia kehittyvissä maissa, ja pidän siitä todella paljon. Näissäkin kuvissa voin yhdistää karheat ja feminiiniset puolet." ?
Lue lisää: Luminar AI muokkaa muotokuvat hetkessä
Lue lisää: Aloittelijan muotokuvaopas