Ilta Sanoma

IS kahvilla -kiertueella selvitettiin, mistä Suomi puhuu eduskuntavaalien alla. Ajoimme yli 2?800 kilometriä pitkin poikin Suomea. Kuvaajat Jussi Nukari, Ville Honkonen ja Paula Kaskimaa tallensivat Suomen kasvot kuviin. Katso, miltä maamme näytti maaliskuussa 2023.

IMATRA: Tiina Kärkäs-Sund Virkkukoukkunen-yrityksensä edustalla. Kärkäs-Sund kertoo, että paikalliset ovat tottuneet elämään Venäjän rajan läheisyydessä, eikä heitä pelota. -?Mutta olen kuullut huhuja, että jotkut ovat peruneet matkojaan, kun eivät uskalla tulla tänne.

IMATRA: Tiina Kärkäs-Sund Virkkukoukkunen-yrityksensä edustalla. Kärkäs-Sund kertoo, että paikalliset ovat tottuneet elämään Venäjän rajan läheisyydessä, eikä heitä pelota. -?Mutta olen kuullut huhuja, että jotkut ovat peruneet matkojaan, kun eivät uskalla tulla tänne. Kuva: Jussi Nukari / IS

VAALIMAA, VIROLAHTI: Zsar-ostoskeskus sulki ovensa sen jälkeen, kun rajat suljettiin venäläisturisteilta. Tunnelma oli kuin maailmanlopun elokuvasta.

VAALIMAA, VIROLAHTI: Zsar-ostoskeskus sulki ovensa sen jälkeen, kun rajat suljettiin venäläisturisteilta. Tunnelma oli kuin maailmanlopun elokuvasta. Kuva: Jussi Nukari / IS

IMATRA: Sisarukset Sari Tukiainen ja Eija Parikka pyörittävät yhdessä vaateliikettä Imatralla. 2000-luvun alussa paikkakunnan yrittäjien talous kukoisti - kun Venäjä miehitti Krimin 2014, suunta alkoi kääntyä. Sitten iski korona, minkä jälkeen Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

IMATRA: Sisarukset Sari Tukiainen ja Eija Parikka pyörittävät yhdessä vaateliikettä Imatralla. 2000-luvun alussa paikkakunnan yrittäjien talous kukoisti - kun Venäjä miehitti Krimin 2014, suunta alkoi kääntyä. Sitten iski korona, minkä jälkeen Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kuva: Jussi Nukari / IS

IMATRA: Kiril Georgiev omistamassaan ravintola Buttenhoffissa. -?Imatra oli ennen erilainen kaupunki. Meillä oli paljon palveluita ja tapahtumia keskustassa. Kaikki tämä on finito, Georgiev kertoo.

IMATRA: Kiril Georgiev omistamassaan ravintola Buttenhoffissa. -?Imatra oli ennen erilainen kaupunki. Meillä oli paljon palveluita ja tapahtumia keskustassa. Kaikki tämä on finito, Georgiev kertoo. Kuva: Jussi Nukari / IS

JYVÄSKYLÄ: Perttu Mäkitalo muisteli aikaa Nato-johtoisissa rauhanturvajoukoissa Jugoslavian hajoamissodassa. Vasemmalla IS:n toimittaja Sini Vuorikivi.

JYVÄSKYLÄ: Perttu Mäkitalo muisteli aikaa Nato-johtoisissa rauhanturvajoukoissa Jugoslavian hajoamissodassa. Vasemmalla IS:n toimittaja Sini Vuorikivi. Kuva: Jussi Nukari / IS

JYVÄSKYLÄ: Perttu Mäkitalon muistoja 1990-luvulta.

JYVÄSKYLÄ: Perttu Mäkitalon muistoja 1990-luvulta. Kuva: Jussi Nukari / IS

LEPPÄVIRTA: Eveliina Mönkkönen kasvattaa muun muassa Ylämaankarjaa tilallaan miehensä kanssa. Hän jätti 16 vuotta sitten sosiaalialan ja Helsingin ja muutti maalle. Mönkkönen kertoi huomanneensa, kuinka tärkeää olisi pitää kiinni suomalaisesta ruoantuotannosta ja omavaraisuudesta.

LEPPÄVIRTA: Eveliina Mönkkönen kasvattaa muun muassa Ylämaankarjaa tilallaan miehensä kanssa. Hän jätti 16 vuotta sitten sosiaalialan ja Helsingin ja muutti maalle. Mönkkönen kertoi huomanneensa, kuinka tärkeää olisi pitää kiinni suomalaisesta ruoantuotannosta ja omavaraisuudesta. Kuva: Jussi Nukari / IS

TUPPURINMÄKI, LEPPÄVIRTA: Tuomo Konttinen pysähtyi tankkaamaan traktoriaan kyläkaupalle.

TUPPURINMÄKI, LEPPÄVIRTA: Tuomo Konttinen pysähtyi tankkaamaan traktoriaan kyläkaupalle. Kuva: Jussi Nukari / IS

TUPPURINMÄKI, LEPPÄVIRTA: Äänestäminen hoitui ennakkoon äänestysautossa.

TUPPURINMÄKI, LEPPÄVIRTA: Äänestäminen hoitui ennakkoon äänestysautossa. Kuva: Jussi Nukari / IS

TUPPURINMÄKI, LEPPÄVIRTA: Kauppiaat Toivo ja Ani Tuomainen kertoivat olevansa eläkkeellä, mutta kauppa on auki viitenä päivänä viikossa. Muita työntekijöitä ei ole. Isot marketit ja niiden pitkät aukioloajat ajavat kyläkaupan ahtaalle.

TUPPURINMÄKI, LEPPÄVIRTA: Kauppiaat Toivo ja Ani Tuomainen kertoivat olevansa eläkkeellä, mutta kauppa on auki viitenä päivänä viikossa. Muita työntekijöitä ei ole. Isot marketit ja niiden pitkät aukioloajat ajavat kyläkaupan ahtaalle. Kuva: Jussi Nukari / IS

KUHMO: Markkinahumua Kuhmon torilla.

KUHMO: Markkinahumua Kuhmon torilla. Kuva: Jussi Nukari

KUUMU, KUHMO: Tanja Pyykkönen harrastaa pöllöjen veistämistä moottorisahalla. Hän myös kuppaa, metsästää ja tekee ruokaa ja kosmetiikkaa oman metsän antimista.

KUUMU, KUHMO: Tanja Pyykkönen harrastaa pöllöjen veistämistä moottorisahalla. Hän myös kuppaa, metsästää ja tekee ruokaa ja kosmetiikkaa oman metsän antimista. Kuva: Jussi Nukari / IS

KUUMU, KUHMO: Luonto lähellä, palvelut kaukana.

KUUMU, KUHMO: Luonto lähellä, palvelut kaukana. Kuva: Jussi Nukari / IS

KEMI: Marie Lagundi (vas.) ja Mary Ouma työskentelevät Länsi-Pohjan keskussairaalassa. 48-vuotias Ouma saapui Suomeen Keniasta yli 20 vuotta sitten, 33-vuotias Lagundi Filippiineiltä seitsemän vuotta sitten. He ovat kotiutuneet pohjoiseen hyvin.

KEMI: Marie Lagundi (vas.) ja Mary Ouma työskentelevät Länsi-Pohjan keskussairaalassa. 48-vuotias Ouma saapui Suomeen Keniasta yli 20 vuotta sitten, 33-vuotias Lagundi Filippiineiltä seitsemän vuotta sitten. He ovat kotiutuneet pohjoiseen hyvin. Kuva: Ville Honkonen

TORNIO: Ennakkoäänestyspaikalla Rajalla-kauppakeskuksessa oli hiljainen päivä. Aiemmin ruuhkaa oli kuitenkin riittänyt, kertoi vaalitoimitsija Fanny Alatalo.

TORNIO: Ennakkoäänestyspaikalla Rajalla-kauppakeskuksessa oli hiljainen päivä. Aiemmin ruuhkaa oli kuitenkin riittänyt, kertoi vaalitoimitsija Fanny Alatalo. Kuva: VILLE HONKONEN

RAAHE: Matkalla maistettiin Take Away -katukeittiön kebabia, jota on ylistetty sosiaalisessa mediassa.

RAAHE: Matkalla maistettiin Take Away -katukeittiön kebabia, jota on ylistetty sosiaalisessa mediassa. Kuva: Ville Honkonen

PIRTTIKOSKI, PYHÄJOKI: Kylätalossa järjestettiin bingo. Sitä ennen keitettiin kahvit. Sunnuntaikahveille osallistui kymmeniä kylän asukkaita. Erityisesti teiden huono kunto puhutti.

PIRTTIKOSKI, PYHÄJOKI: Kylätalossa järjestettiin bingo. Sitä ennen keitettiin kahvit. Sunnuntaikahveille osallistui kymmeniä kylän asukkaita. Erityisesti teiden huono kunto puhutti. Kuva: Ville Honkonen

PYHÄJOKI: Työt Fennovoiman ydinvoimalatyömaalla keskeytyivät sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

PYHÄJOKI: Työt Fennovoiman ydinvoimalatyömaalla keskeytyivät sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kuva: Ville Honkonen

LAIHIA: Kävimme Laihialla kysymässä, mistä paikkakunnan asukkaat leikkaisivat. Tapaniksi esittäytynyt yrittäjä leikkaisi kehitysavusta, mutta ei kaikkea. -?En sano, etteikö voisi auttaa. On Ukrainan sota ja muut vastaavat. Kyllä sinne pitää myös laittaa rahaa. Mutta se hömpänpömppä pitäisi lopettaa, Tapani kertoi.

LAIHIA: Kävimme Laihialla kysymässä, mistä paikkakunnan asukkaat leikkaisivat. Tapaniksi esittäytynyt yrittäjä leikkaisi kehitysavusta, mutta ei kaikkea. -?En sano, etteikö voisi auttaa. On Ukrainan sota ja muut vastaavat. Kyllä sinne pitää myös laittaa rahaa. Mutta se hömpänpömppä pitäisi lopettaa, Tapani kertoi. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

KOSKENKORVA, ILMAJOKI: Noin 2?000 asukkaan Koskenkorvan kylä on kokoaan kuuluisampi.

KOSKENKORVA, ILMAJOKI: Noin 2?000 asukkaan Koskenkorvan kylä on kokoaan kuuluisampi. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

KOSKENKORVA, ILMAJOKI: IS kahvilla -kiertueelle kertyi mittaa yli 2?800 kilometriä. Kuvassa IS:n auto Koskenkorvan maisemissa. Puiden takana siintää kuuluisa viinatehdas.

KOSKENKORVA, ILMAJOKI: IS kahvilla -kiertueelle kertyi mittaa yli 2?800 kilometriä. Kuvassa IS:n auto Koskenkorvan maisemissa. Puiden takana siintää kuuluisa viinatehdas. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

ISOKYRÖ: Keskiviikkoaamuna

ISOKYRÖ: Keskiviikkoaamuna "poikakerho" kokoontui turisemaan Aulis Nuujan tilalle Isossakyrössä. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

ISOKYRÖ: Maatalousyrittäjä Aulis Nuuja tuottaa sekä lämmön että sähköenergian tilallaan itse.

ISOKYRÖ: Maatalousyrittäjä Aulis Nuuja tuottaa sekä lämmön että sähköenergian tilallaan itse. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

PIRKKALA: Matti Kallio, 33, opiskelee ja työskentelee Alkossa. Hän otti vaimonsa kanssa lainaa silloin, kun korot olivat alhaalla. Pian he jo remontoivat uutta asuntoaan. Kun ensimmäinen oma sauna valmistui, ei ollutkaan aivan varmaa, onko varaa ottaa löylyjä. Lisätienestit Matti kaapii muun muassa korjaamalla Artekin design-huonekaluja ja etsimällä niille ostajia netistä.

PIRKKALA: Matti Kallio, 33, opiskelee ja työskentelee Alkossa. Hän otti vaimonsa kanssa lainaa silloin, kun korot olivat alhaalla. Pian he jo remontoivat uutta asuntoaan. Kun ensimmäinen oma sauna valmistui, ei ollutkaan aivan varmaa, onko varaa ottaa löylyjä. Lisätienestit Matti kaapii muun muassa korjaamalla Artekin design-huonekaluja ja etsimällä niille ostajia netistä. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

HELSINKI: Pete on asunut Sininauhasäätiön asunnoissa kahdeksan vuotta. Hän toimii vertaistukihenkilönä muille asukkaille.

HELSINKI: Pete on asunut Sininauhasäätiön asunnoissa kahdeksan vuotta. Hän toimii vertaistukihenkilönä muille asukkaille. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Täältä löydät kaikki IS kahvilla -kiertueen jutut ja videot.

Ilta Sanoma
dimanche 2 avril 2023 12:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.