Valokuvaaminen on Mialle tärkeä harrastus. Sekin on kuitenkin ollut nyt tauolla. Hän haaveilee työstä, jossa voisi hyödyntää luovuuttaan. Kuva: Mian albumi

Mia, 26, ei käy töissä tai opiskele. Nyt hän kertoo, miten jäi ulkopuoliseksi, kuten kymmenet tuhannet suomalaiset nuoret.

MaanantaiSTA keskiviikkoon nukun.

Torstaisin käyn kaupassa ja välillä isäni luona saunassa.

Perjantaina nukun.

Kun en nuku, olen tietokoneella ja kuuntelen musiikkia.

Näin 26-vuotias Mia kuvaa päiviensä ja viikkojensa kulumista. Ne kuluvat hitaasti, koska ei ole mitään tekemistä, hän lisää.

Kun tapaamme kirjastossa, Mialla on päällään pitkä musta talvihaalari. Se on 1980-luvulta. Vanhat vaatteet ja esineet kiehtovat häntä niin paljon, että hän haluaisi työskennellä niiden parissa.

Pitkien päiväunien sijaan Mia voisi esimerkiksi somistaa vintage-vaateliikkeen ikkunoita. Hän osaa valokuvata ja opiskeli vuosia sitten ammattikoulussa media-assistentiksi.

- Olisin halunnut valokuvaajaksi tai graafikoksi, mutta siitä ei lopulta tullut mitään.

Koulu jäi kesken, koska hän kertoo joutuneensa kiusatuksi.

Tällä hetkellä Mialle rakas valokuvausharrastuskin on tauolla. Hän on miettinyt vanhojen harrastusten aloittamista uudelleen, mutta asioita on vaikea saada aikaiseksi.

- En oikein luota itseeni.

Välillä Mia askartelee kotona magneetteja ja heijastimia. Hän miettii, että voisi myydä niitä esimerkiksi kirpputorilla. Hän haluaisi tehdä töitä tai käydä koulussa, osallistua jotenkin yhteiskuntaan.

Toistaiseksi se on kuitenkin vain kaukainen haave.

Mia pitää valokuvaamisesta. Kotona hän usein muokkaa kuvien värejä ja taustoja, kuten tässä kuvassa. Kuva: Mian albumi

Puhuessaan Mia ei katso silmiin. Hän sanoo, että ihmissuhteet ovat aina olleet hankalia.

Teini-ikäisenä Mia hyväksyi Facebookissa kaikki kaveripyynnöt. Hän halusi, että edes joku lukisi hänen päivityksiään. Vasta parikymppisenä hän sai ensimmäisen kaverin, johon uskalsi luottaa.

Mialla on diagnosoitu oireiltaan epätyypillinen autismi ja adhd. Neuropsykiatriset oireet ovat tuoneet arkeen monenlaisia haasteita.

Hän ei koskaan harkitse asioita ennen kuin tekee jotain. Hän vaistoaa herkästi, milloin ihmiset kohtelevat häntä eri tavalla kuin muita. Sitä tapahtuu hänen mukaansa usein.

Peruskoulussa ainoita kavereita olivat mielikuvitusystävät. Ammattikoulun erityisluokalla oli paljon käytöshäiriöisiä oppilaita. Mia koki, ettei hän sopinut sinnekään.

- Tuntuu, että tässä yhteiskunnassa kaikki kehitysvammaiset ja neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivät laitetaan samaan nippuun. Emme me ole samanlaisia.

Mia sanoo, että hän on kokenut usein ulkopuolisuutta. Koulussa häntä on kiusattu. Kuva on vuodelta 2015. Kuva: Mian albumi

Vaikka ymmärrys kehityksellisistä neuropsykiatrisista haasteista on lisääntynyt, neurokirjon henkilöt työllistyvät moniin vammaisryhmiinkin verrattuna edelleen heikosti, Autismiliiton toiminnanjohtaja Satu Taiveaho kertoo.

Autismikirjon aikuisten työllistymistä on tutkittu Suomessa vähän, mutta kansainvälisissä tutkimuksissa vain 32 prosenttia heistä oli jonkinlaisessa työsuhteessa ja 16 prosenttia palkallisessa kokopäivätyössä.

Taiveahon mielestä esimerkiksi rekrytointikäytäntöjä pitäisi parantaa.

- Neurokirjon ihminen ei välttämättä pärjää parhaalla mahdollisella tavalla perinteisessä työhaastattelussa. Osaamisen todistaminen voisi perustua esimerkiksi työnäytteisiin.

Satu Taiveaho toivoo, että ymmärrys erilaisille vahvuuksille työelämässä lisääntyisi. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Monilla autismikirjon henkilöillä on erityisvahvuuksia. Jos työelämä olisi joustavampaa, heillä olisi enemmän mahdollisuuksia kiinnittyä siihen.

Taiveahon mukaan työpaikoilla tiedetään edelleen hyvin vähän erilaisista työllistämisen tuista tai työelämän mukautuksiin saatavista tuista.

- Toivon, että ymmärrys erilaisille vahvuuksille lisääntyisi. Palkkaamiseen voi liittyä epävarmuutta ja ennakkoluuloja, jos ei tunne autismikirjon henkilöitä.

Mian ammattikoulu jäi ensimmäisen kerran kesken, kun hän valvoi monta yötä putkeen.

- Tajusin, ettei tästä tule mitään.

Lopullisesti koulu jäi reilut kaksi vuotta sitten. Mia sanoo, että hän irtisanoutui, koska ei enää pystynyt heräämään aamulla ja poistumaan kotoaan.

Hän sanoo, että tarvitsisi terapiaa ja adhd-lääkityksen ennen kuin voisi miettiä koulun aloittamista uudelleen.

- En haluaisi viettää loppuelämääni tällaisena, etten tee mitään ja nukun vain. Elämä on nyt todella tylsää.

Ennen kaikkea hän tarvitsisi päiviinsä rutiineja. Töissä tai koulussa käyminen viitenä päivänä viikossa ei kuitenkaan tunnu sopivalta. Se olisi liian kuormittavaa.

THL arvioi vuonna 2020, että syrjäytyneitä nuoria olisi Suomessa 14?000-100?000. Todellista määrää on vaikea arvioida, sillä syrjäytymisen määritelmä vaihtelee.

Tilastoissa nousevat esiin syrjäytymisen riskitekijät. Niissä kerrotaan, keiden kohdalle riskitekijät, kuten osallistumattomuus yhteiskunnan toimintaan, ovat kasautuneet.

Noin 3-10 prosentille nuorista on kasautunut syrjäytymisen riskitekijöitä. Pienemmällä prosenttiosuudella viitataan nuoriin, jotka eivät ole lainkaan yhteiskunnallisten instituutioiden tavoitettavissa. Suuremmalla prosenttiosuudella viitataan nuoriin, jotka ovat joko työttöminä, koulutuksen ulkopuolella tai muutoin palvelujen saavuttamattomissa.

Sitran ja THL:n tutkimuksen mukaan syrjäytymisen kokonaiskustannukset riippuvat siitä, suorittaako nuori peruskoulun jälkeisen tutkinnon vai ei. Peruskoulun varaan jäävien kustannukset julkishallinnolle ovat keskimäärin 370?000 enemmän verrattuna koulutuksen hankkiviin.

Kustannusarvion ulkopuolelle on jätetty rikollisuuden, kulutusverojen, rahan kierron, työttömien aktivointitoimenpiteiden, erikoissairaanhoidon ja vanhustenhuollon kustannukset.

Lähteet: THL, Sitra

Mia sanoo, että hyvät ja huonot päivät vuorottelevat. Hän on alkanut käyttämään sovellusta, jonka avulla voi seurata tunnetiloja. Kuva: Mian albumi

Yhteiskunta on rakennettu neurotyypillisten tarpeiden mukaan, Satu Taiveaho sanoo. Hänen mukaansa kouluissa ei vieläkään osata vastata erilaisten oppijoiden tarpeisiin. Siksi erilaiset oppijat jäävät helposti syrjään.

- Viime aikoina on puhuttu paljon esimerkiksi inkluusion haasteista. Neurokirjon lasten tarpeet on kaikkein huonoiten kouluissa huomioitu.

Taiveaho sanoo, että harva koulu Suomessa on aistiesteetön, vaikka siitä olisi hyötyä kaikille.

Jos lapsuudessa ei saa tarpeeksi tukea, ongelmat kasautuvat. Aikuissosiaalityössäkin työskennellyt Taiveaho sanoo, että monella sosiaalitoimen pitkäaikaisista asiakkaista on neurokirjon haasteita.

- He ovat väliinputoajia, joille ei ole joko tarjottu oikeanlaista apua ja tukea tai he eivät ole ottaneet sitä vastaan. Nämä ihmiset eivät ole päässeet hyödyntämään osaamistaan.

Kouluun palaaminen voisi Mialta onnistua terapian avulla, mutta avun hakeminen on vaikeaa.

Hän on yrittänyt etsiä sopivaa terapeuttia, joka ymmärtäisi myös neuropsykiatrisia haasteita. Sellaista ei ole löytynyt.

- Jonossa on niin paljon tyyppejä. Moni muukin voi tällä hetkellä niin huonosti.

Hän tuntee muitakin nuoria, jotka eivät enää pysty menemään kouluun tai töihin.

- Kaikki voivat enemmän tai vähemmän huonosti.

Valokuvaaminen on tuonut pitkään iloa Mian arkeen. Hän julkaisee kuviaan Instagramissa. Nyt kuvaaminenkin on tauolla.

- Haaveilen työkunnosta ja koulukunnosta, eikä pieni yrittäjyyskään haittaisi. Voisin tehdä pieniä asioita omaan tahtiini.

Sitten hän pitää tauon ja jatkaa.

- Nyt tuntuu siltä, että kukaan ei ota haaveitani todesta.