Mikä yhdistää Madonnaa ja vantaalaista Arjaa? Se, että heidän olemuksensa saa monet kiusaantumaan ja jotkut kommentoimaan.
Kuva: MVPhotos, Pia Ingberg, Päivi Ristell
Selaan Tiktokia tylsistyneenä. Pyyhkäisen peukalolla ylöspäin, ja näytölle ilmestyy tuttu naama. Valkoiseen napapaitaan ja matalavyötäröisiin minishortseihin pukeutunut Britney Spears, 41, tanssii videolla Rihannan kappaleen tahtiin.
Olo on kuin aikakapselissa. Videolla Britney keinuttaa lanteitaan, heittelee hiuksiaan ja viskelee käsiään aivan kuten 2000-luvun musiikkivideoissa, joita opettelin ulkoa lapsuudenkotini tietokonehuoneessa.
Kun videolla tulee kohta, jossa Britney katsoo intensiivisesti kameraan ja työntää kielensä ulos, huomaan hätkähtäväni. Kun naisen kädet tarttuvat hänen shortsiensa reunaan ja vetävät niitä alaspäin, kiusaantuneisuus valtaa koko kehoni. Pyyhkäisen pikaisesti peukalolla ylöspäin ja huokaisen helpotuksesta, kun video vaihtuu toiseksi.
Jälkikäteen pohdin, miksi reaktioni oli niin voimakas. Britney on aina elehtinyt ja pukeutunut seksikkäästi. Viisitoista vuotta sitten ihailin häntä juuri sen takia.
Palaan videoon ja huomaan, etten ole ainoa. Kommenttikentässä vitsaillaan, että Britney tanssii samoin kuin kommentoijat itse muutaman ylimääräisen tequilashotin jälkeen. Osa on sitä mieltä, että Britney on jumahtanut 90-luvulle ja yrittää väkipakolla olla edelleen parikymppinen.
Miksi nelikymppisen Britney Spearsin seksikäs liikehdintä tuntuu kiusalliselta? Kuva: MVPhotos
Myös laulaja Madonna, 64, ja entinen huippumalli Janice Dickinson, 68, saavat sovelluksessa samanlaisia kommentteja. Madonnan tanssivideoiden alla vitsaillaan, että jonkun tulisi hakea tämä vanhainkodista karannut mummo takaisin hoitolaitokseen. Ihmiset kertovat myös olevansa pahoillaan siitä, ettei laulaja uskalla vanheta arvokkaasti.
Janice puolestaan saa videoihinsa kommentteja, joissa hänen vartaloaan arvostellaan ja kuvaillaan rupsahtaneeksi. Osa kommentoijista myös kokee, ettei kuusikymppisen naisen tulisi pukeutua avonaisiin kaula-aukkoihin tai paljettimekkoihin, joihin Janice pukeutuu.
Oopperalaulaja Karita Mattila, 62, puolestaan on herättänyt huomiota Twitterissä, jossa hän on julkaissut useita seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä päivityksiä. Ihailevien kommenttien lisäksi julkaisuja on myös ihmetelty. Miksi tämäkin piti jakaa?
Eivätkä käsitykset koske vain julkkisnaisia. On tavallista pohtia, millainen vaate tai käytös on sopivaa minkäkin ikäiselle. Mutta miksi vanhemman naisen olemusta syynätään niin tarkasti? Ja miksi ihmeessä kypsän naisen seksikkyys saa meidät huvittumaan, kiusaantumaan tai jopa ärsyyntymään?
Aluksi on syytä täsmentää, mitä seksikkyydellä tarkoitetaan. On selvää, että jokaisella meistä on oma mielipiteemme siitä, mikä on seksikästä.
On kuitenkin olemassa myös kulttuurinen kuvasto, joka edustaa meille seksikkyyttä. Vaikka emme itse pitäisi tiettyjä asioita seksikkäinä, ymmärrämme, että esimerkiksi sängyllä kieriskely, kielen lipominen ja lantion keinuttaminen ovat kulttuurillisesti seksikkääksi luokiteltua elehdintää. Ja juuri tämänkaltaiseen käytökseen suhtaudumme usein eri tavalla riippuen siitä, onko seksikkäästi elehtivä nainen kaksi- vai kuusikymppinen.
Suhtautumisemme naisen seksikkyyteen muuttuu tämän ikääntyessä, sillä kulttuurissamme seksuaalisuuden ja seksikkyyden katsotaan kuuluvan nuorille ihmisille ja kehoille, kertoo mediatutkija ja kulttuurigerontologi Hanna Varjakoski.
Varjakosken mukaan kulttuurimme on ageistinen, sillä suhtaudumme negatiivisesti ikääntymiseen. Tämä näkyy myös seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
- Sellaiset asiat, jotka nuoren ihmisen kohdalla tulkitaan merkiksi viriiliydestä, tulkitaan vanhemman ihmisen kohdalla usein kiusallisiksi, Varjakoski kertoo.
Konkreettisesti tämä näkyy, kun Madonna kierii Tiktok-videollaan sängyn päällä ja kommenttikenttä täyttyy kommenteista, joissa hänelle kerrotaan "niiden vuosien olevan jo takana päin". Kommentoijat viittaavat siihen, että takavuosina Madonnan sängyllä kieriminen oli vielä seksikästä. Toisin sanoen se, mikä 20-vuotiaan artistin olemuksessa ihastutti, aiheuttaa 60-vuotiaan naisen tekemänä myötähäpeää.
- Madonna ei istu käsitykseemme kuusikymppisestä naisesta. Normien rikkominen aiheuttaa aina vastareaktioita, Varjakoski kertoo.
Madonnan ulkonäkö ja pukeutuminen herättävät runsaasti kritiikkiä: monen mielestä kuusikymppisen artistin kuuluisi "näyttää ikäiseltään". Kuva: MVPhotos
Hänen mukaan kulttuurissamme on paljon ikäsidonnaisia normeja, jotka määrittävät, millainen käytös tai pukeutuminen on hyväksyttävää minkäkin ikäiselle ihmiselle. Kulttuuriimme on koodattu, että vanhemman naisen "tulisi" pukeutua ja käyttäytyä hillitysti ja siveellisesti. Varjakosken mukaan normit tulevat näkyviksi etenkin silloin, kun niitä ei noudateta.
- Emme useinkaan tiedosta normeja ennen kuin joku rikkoo niitä. Emme välttämättä osaa sanoa, miten kuusikymppisen naisen tulisi pukeutua, mutta kiinnitämme välittömästi huomiota, kun hän tulee paikalle minihameessa.
Kun täytin 17 vuotta, ystäväni isä totesi, että olen nyt parhaimmillani. Vuoden päästä alkaisi alamäki, sillä nainen on viehättävimmillään 17-vuotiaana. Miehillä on onneksi aikaa pitkälle keski-ikään, hän nauroi.
Ageistinen kulttuuri koskettaa meitä kaikkia sukupuoleen katsomatta. Naisten ikääntymiseen suhtaudutaan kuitenkin huomattavasti ankarammin kuin miesten vanhenemiseen, Varjakoski kertoo.
Oopperalaulaja Karita Mattilan seksiä ja seksuaalisuutta koskevat Twitter-päivitykset ovat herättäneet ihailun lisäksi myös ihmetystä. Kuva: Pia Ingberg
Varjakosken mukaan naiseus on perinteisesti määritelty ?lisääntymiskyvyn ja ulkoisen viehätysvoiman kautta, joka kulttuurissamme yhdistetään nuoruuteen.
- Tästä ajatuksesta johtuen naisen nähdään vanhetessaan ikään kuin menettävän naiseuttaan. Näin ei tietenkään todellisuudessa tapahdu, mutta kulttuurisesti saatamme nähdä asian tällä tavalla.
On hurjaa havaita, miten eri tavoin suhtaudumme ikääntyvään mieheen ja naiseen. Termi hopeakettu on luultavasti tuttu lähes jokaiselle. Sillä viitataan viehättävään vanhempaan mieheen, jolta löytyy charmia. Miksei seksikkäälle vanhemmalle naiselle ei ole olemassa vastaavaa termiä? Mieleen voi juolahtaa puuma, mutta sekin sisältää ajatuksen naisen nuoremmasta seksuaalisesta kumppanista, ei niinkään naisesta itsestään.
Aivan kuin seksikkyys ja vanhempi nainen samassa lauseessa saisivat aivomme painamaan erroria.
Varjakosken mukaan se ei ole ihme, sillä vanhan naisen paljas vartalo on edelleen tabu. Yksi syy on, ettemme juurikaan näe iäkkäitä naisia mediakuvastoissa tai elokuvissa, etenkään seksikkäässä tai viehättävässä valossa esitettyinä. Samaa ei voi sanoa vanhemmista miehistä, jotka pelastavat elokuvissa maailman ja harrastavat kuumaa seksiä puolta nuorempien vastanäyttelijöidensä kanssa.
Jos emme ole tottuneet näkemään vanhempia naisia seksikkäinä, ei ole ihme, ettemme osaa suhtautua heihin. Hämmennys ilmenee huvituksena, kiusaantumisena tai jopa vihana. Ja nolottaa saada itsensä kiinni sellaisesta.
Kun tarkastelen Madonnan ja Janice Dickinsonin saamia kommentteja, huomaan, että yksi sana toistuu molempien kommenttikentissä: heitä mummotellaan. Kommenttien sävy on selkeästi ivallinen.
Mummottelulla pyritään näyttämään vanhemman naisen paikka, kertoo yhteiskuntatieteiden tohtori ja kulttuurihistorioitsija Marika Haataja.
Miellämme mummon harmaahiuksiseksi nutturapääksi, joka leipoo lapsenlapsilleen pullaa keittiössä.
- Siihen kuvastoon ei seksi, seksikkyys tai seksuaalisuus sovi, Haataja kertoo.
Haataja uskoo sanojen sisältämän kaiun pohjautuvan huora-madonna-ajatteluun, joka jakaa naiset seksuaalisen ja syntisen sekä puhtaan ja äidillisen naisen rooliin.
- Äitiä ja mummoa ei välttämättä pystytä näkemään seksuaalisina ihmisinä. Näillä kommenteilla ylläpidetään ja vahvistetaan sitä syvään juurtunutta näkemystä, ettei vanhempi nainen voi olla seksuaalinen tai seksikäs.
Mummolla tuollainen mekko päällä! Entinen huippumalli Janice Dickinson kuuluu niihin kypsiin naisiin, jonka ulkomuoto herättää kummastusta. Kuva: MVPhotos
Myös Hanna Varjakosken mukaan kriteerit sille, kenelle seksikkyys sallitaan, ovat tiukat ja tiukentuvat entisestään ikääntyessä. Vaikkapa laulaja Jennifer Lopez, 53, on esimerkki keski-ikäisestä naisesta, joka näyttää ikäistään nuoremmalta muttei leikellyltä.
- Kun viisikymppinen nainen näyttää kauneusstandardimme mukaiselta eli on kaunis, hoikka ja niin sanotusti hyvin säilynyt, sallitaan hänen olla seksikäs iästä riippumatta.
Toinen toistuva teema vanhempien naisten saamissa kommenteissa on heidän mielenterveytensä kyseenalaistaminen. Muun muassa Madonnan keikistelyvideoihin tulee lähes poikkeuksetta kommentteja, joissa pohditaan, onko hänellä kaikki hyvin tai pää kasassa.
Haatajan mukaan ilmiö on historian näkökulmasta mielenkiintoinen. Aiemmin seksologiassa vallitsi näkemys, jossa miestä pidettiin seksuaalisesta aktiivisena ja naista passiivisena.
- Naisia on historian saatossa laitettu hoitoon "liiallisen" seksuaalisen halukkuuden takia. Esimerkkejä tällaisesta löytyy vielä 1960-luvunkin Suomesta.
Nykyään naisen seksuaalisuus on monilta osin vapautunut, mutta suhtaudumme edelleen ikääntyneisiin naisiin seksuaalisesti passiivisina. Tästä syystä avoimesti seksikäs ja seksuaalinen vanhempi nainen voi tuntua uhkaavalta. Varjakoski on samaa mieltä. Hän näkee ilmiössä pyrkimyksen hallita rajoja rikkovia naisia.
- Kapinallisia naisia on kautta aikojen pyritty hallitsemaan. Aiemmin seksuaaliset naiset leimattiin hysteerisiksi, nyt rajoja rikkovat vanhemmat naiset leimataan vanhuudenhöperöiksi.
Lue lisää: Timanttiset muijat ovat kautta aikain jääneet keskinkertaisten miesten varjoon - näistä naisista historiantunnilla vaiettiin
Myös Arja Martikainen, 51, tekee videoita Tiktokiin ja saa siellä paljon palautetta iästään. Mummottelu ja vihjailut omaishoitajan tarpeesta ovat tulleet tutuiksi.
- En pahoita mieltäni mummottelusta, sillä olen oikeasti mummo ja tatuoinut sen sanan käteenikin. Tiedän kuitenkin, että näillä kommenteilla pyritään pahoittamaan mieleni.
Arja aloitti Tiktokin tekemisen vuonna 2020. Nyt hänellä on sovelluksessa jo yli 20?000 seuraajaa, ja määrä kasvaa.
- Tein aluksi pelkästään tanssivideoita, sillä olen aina rakastanut tanssimista. Nykyään jaan sovelluksessa myös arkeani ja kerron mietteitäni.
Videoiden lisäksi Arja pitää Tiktokissa livelähetyksiä lähes päivittäin. Hän saa somessa ja sen ulkopuolella paljon positiivista palautetta.
- Etenkin nuoret tytöt tulevat kertomaan, että haluavat olla viisikymppisinä kuten minä. Moni tuntuu ihailevan rohkeuttani, vaikka en mielestäni ole erityisen rohkea.
Kolikon kääntöpuolena on ilkeä kommentointi, joka Arjan havaintojen mukaan keskittyy usein hänen ikäänsä tai ulkonäköönsä. Arvostelun kohteeksi ovat joutuneet sekä kroppa että kasvot.
- Olen huomannut, että ihmiset yrittävät loukata sanomalla, että näytän paljon ikäistäni vanhemmalta. Joskus se menee ihon alle. Otin viime vuonna kasvoihini jopa botoxia, vaikka aiemmin ajattelin, etten koskaan tekisi niin.
Ulkonäön lisäksi Arjaa arvostellaan hänen käytöksestään. Arja on eloisa ja flirtti luonne, joka tykkää tanssia ja olla liikkeellä.
- Minulta saatetaan kysyä, että yritänkö olla teini, kun tanssin Tiktokissa, käyn baarissa ja kuvaan videoita laivalla. En yritä. Se on elämääni. Olen viisikymppinen ja sinut ikäni kanssa.
Viisikymppinen Arja Martikainen tekee videoita Tiktokiin ja sanoo olevansa sinut ikänsä kanssa. Hänen esikuvansa on Madonna. Kuva: Päivi Ristell
Palautetta tulee myös pukeutumisesta. Osa kommentoijista ihailee naisen tyyliä, mutta joukkoon mahtuu myös paheksuntaa. Muun muassa minimittainen nahkamekko oli joillekin liikaa.
- Pidän naisellisista ja seksikkäistä vaatteista, enkä häpeile vartaloani. Joitakin se häiritsee. En ymmärrä, miksi viisikymppisen pitäisi käyttäytyä tai pukeutua jollain tietyllä tavalla.
Arjaa verrataan hänen videoidensa kommenteissa usein myös Madonnaan - ei siis ihme, että molempia naisia kommentoidaan samalla tavalla.
- Madonna on esikuvani, joten olen otettu, jos joku ajattelee, että olen yhtä rohkea kuin hän. Olen jopa tatuoinut hänen nimensä alaselkääni.
Mitä tulee käsitykseemme naisen seksuaalisuudesta ja seksikkyydestä, elämme nyt keskellä ristiriitaisia vaatimuksia, kertoo Marika Haataja.
Ajatteluamme ohjaavat edelleen vuosikausia vallalla olleet normittavat käsitykset siitä, mikä on seksikästä ja kuka voi olla seksikäs. Samaan aikaan saamme myös toisenlaisia viestejä, jotka kannustavat naisia ottamaan oman seksuaalisuutensa omiin käsiinsä ja tuomaan seksikkyyttään rohkeasti esiin kehon koosta tai iästä riippumatta, hän kertoo.
- Asetelma on tavallaan todella julma, sillä naiset ovat puristuksessa kahden normin välissä. Yhtäältä naisia ohjataan tulemaan seksuaalisiksi seksikkäästi poseeraamalla. Toisaalta osoitetaan, etteivät kaikkien naisten seksikkäät kuvat ole oikeanlaisella tavalla seksikkäitä.
Haataja painottaa, ettei seksikkyyden ja seksuaalisuuden välissä ole yhtäläisyysmerkkiä.
- Seksikkäiden kuvien loputtoman kuvavirran keskellä on tärkeää muistaa, ettei seksikkyyttä tarvitse tehdä näkyväksi ollakseen seksuaalinen nainen.
Toisaalta jokaisella ihmisellä on myös oikeus olla seksikäs iästä tai sukupuolesta riippumatta.
Hanna Varjakosken mukaan olisi tärkeää, että luutuneita käsityksiämme ikääntyvistä naisista ja heidän seksuaalisuudestaan murretaan, sillä ahtaat normit rajoittavat muun muassa yksilöiden itseilmaisua ja toimintaa.
- Jokaisen tulisi voida toteuttaa seksuaalisuuttaan siten kuin se hyvältä tuntuu. Nykyisessä ilmapiirissä se voi olla vaikeaa, vaikka paljon on tultu eteenpäin.
Varjakosken mukaan Madonna ja Arjan kaltaisilla esimerkeillä on valtava voima.
- On tärkeää, että on olemassa naisia, jotka rikkovat rajoja ja haastavat ikäkäsityksiä. Mitä useampi ihminen rajoja ravistelee, sitä nopeammin normit murtuvat.
Lue lisää: Kun Maria Kuusiluoma, 53, meni eron jälkeen Tinderiin, hän sai 1?300 tykkäystä päivässä - kertoo nyt, mikä yllätti ikävästi
Lue lisää: Seksityöntekijä Adam kertoo, millaista seksiä naiset ostavat - on yksi asia, jota vain harva asiakas haluaa
TetraSys Oy.